Pajulahti Games oli ja meni

Viikonloppuna oltiin sitten jälleen tosi toimissapallon edessä ja takana kun vuorossa oli kansainvälinen Pajulahti Games - turnaus. Mukavaa,että kerran vuodessa huippumaiden joukkueet tulevat tänne Suomen kamaralle sinänsä merkityksettömään, mutta treeninä todella tärkeään turnaukseen. Naisten puolella mukana oli Ruotsi, USA, Kanada ja Israel. Lontooseen ovat tulossa muut paitsi Israel joten pelit olivat siksikin arvokkaita. Suomen naisten joukkue jaettiin kahteen osaan jotta saisimme mahdollisimman paljon peliaikaa. Itse pelasin Finland white -jengissä. Oman lisämausteensa seokseen kantoi sekin, että pelasimme ekaa kertaa turnauksen uudella Targetin pallolla.

Ekana päivänä voitettiin Suomen toinen joukkue, pelattiin tasan USA:ta vastaan ja hävittiin Israelille. Pelasin kaksi viimeistä matsia kokonaan ja ekasta toisen erän. USA jäi mieleeni parhaiten koko turnauksesta. Pidän joukkuetta yhtenä maailman kovimmista ja sen ainoan kerran kun olen heitä vastaan pelannut, hävisimme ihan urakalla. Nyt tulos oli edelleen hämmentävät 0-0. Paljon voidaan laittaa uuden pallon piikkiin. Sen oikeasti kuulee paremmin ja maaleja syntyy siksi vähemmän. Mutta on pakko myöntää, että puolustimme törkeän hyvin.Eivät usa:n heitot ihan sitä korkeinta priimaa ole mitä ovat välistä olleet, mutta silti olen ihan pirun onnellinen tuosta tuloksesta kun olin vielä kentällä itse koko matsin ajan. Onnistuin pitämään pääni kylmänä yllättävänkin hyvin. Yhdessä vaiheessa ajatus meinasi lähteä karkailemaan kun aloinpelätä tekevänä virheen ja mokaavani siten koko hienon pelin. Mutta hokemalla keskittymismantraani (pallo, pallo, pallo) pääsin taas peliin täysin mukaan ja fokus säilyi itse toiminnassa.

No mun osalta lopputurnaus olikin sitten surullista mahalaskua. Lauantaina söin ilmeisesti jotain pilaantunutta aamiaisella. (!!!!) ja jouduin jättäytymään penkille ekan pelin ajaksi kun voin niin pahoin. Päivän toiseen matsiin vatsa oli jo tasaantunut, mutta olo oli varsin heikko tietenkin vielä. En päässyt koko päivänä kentälle mutta onneksi sentään joukkueemme voitti sekä Kanadan että Ruotsin. Sunnuntaina en vieläkäänpäässyt pelaamaan vaikka olo oli jo ihan normalisoitunut. Semifinaalissa vastassa oli jälleen rakas länsi-naapurimme ja päädyin kentälle kahdeksi vikaksi minuutiksi. Hauskinta oli, että tein maalin heti ensimmäisellä heitollani ja vielä rankkarista. Finaalissa kohdattiin uudelleen USA ja nytkin minut laitettiin kentälle vasta aivan viime minuutiksi kun olimme tappiolla 0-1. Heitin kaksi varsin napakkaa heittoa ja tein kaikkeni tasoituksen eteen, mutta lukemat säilyivät ja saimme siis turnauksesta hopeaa. Omalta osin siis voi vain todeta, että pystyin hyvin tulemaan kesken ottelua peliin mukaan eikä torjuntavirheitä tullut.

Tunnelmat turnauksesta ovat siis erittäin kahtalaiset. On pakko olla iloine ja ylpeä siitä tuloksesta, johon ylsimme. En olisi suoraan sanottuna itse moiseen suoritukseen uskonut. Sain vielä pokaalinkin itselleni palkintokaappiani komistamaan. Mutta totuuden nimissä oma panokseni tuohon tulokseen oli aivan liian vähäinen. Tämän turnauksen tavoitteena oli näyttää omia taitojaan ja saada kansainvälistä pelikokemusta. Valmentajat pisteyttivät meidän päivittäin pelaamisemme perusteella ja tavoitteena oli tietenkin näyttää kaiken osaamansa jotta saisi lunastettua itselleen Lontoon paikan. Se pirun vatsapöpö vei multa kaikki näyttömahdollisuudet ja paineet keväälle vain kasvavat. Muut saivat nyt niin ison etulyöntiaseman, etten oikein enää tiedä mitä taikoja mun pitäisi tehdä samaan yltääkseni. Tälläinen tuuri vain niin suututtaa, masentaa, ärsyttää ja itkettää.

En selvästikään pidä kilpailemisesta joukkueen sisällä. Siksi en kait olekaan yksilöurheilija vaan nimenomaan joukkuelajissa mukana. En halua kilpailla muiden kanssa paikoista Lontooseen. En halua enää miettiä mitkä ovat omat vahvuuteni suhteessa muihin sun muuta soopaa. Muihin vertaaminen vie vain omia energioita ihan väärään suuntaan ja hidastaa kehitystäkin minun tapauksessani. En pysty kilpailemaan sillä tavalla. Parempi vain tehdä omalta osaltaan paras treenikausi mihin pystyn, treenata yhdessä joukkueena entistä paremmin yhteen ja odottaa kiltisti sitä tuomiota sitten Lontoon lähtijöistä kesäkuussa. Toivottavasti onnistun pitämään tämän päätöksen enkä enää spekuloi lähtijöillä. Nyt olen saanut tarpeekseni siitä nimittäin.

Treenaaminen sujuu mukavasti. Tosin talvi vaikeuttaa todella aerobisen kunnon ylläpitoa nyt jotenkin ihan oikeasti. Juosta pitäisi paljon enemmän, sen huomasin turnauskessakin mutta ulkona en sitä pysty harrastamaan. Yhdistelmänä huono näköni ja, liukkaat talvikelit ja pimeys ovat liian riskabeleja. Juoksumatolal treenistä ei tule mielestäni yhtä laadukas, eikä totuuden nimissä se nyt ihan herkkuakaan ole.

Ai niin, lopuksi linkki youtubeen. josta löytyy hienosti toteutettu videopätkä jossa kerrotaan Suomen miesten maalipallojoukkueen kuulumisia matkalla kohti Lontoota. Kannattaa katsoa jo ihan senkin vuoksi,että meidännaisten treeniä näkyy siellä taustalla kun Ekiä ja Laitista haastatellaan. http://www.youtube.com/watch?v=AgqoW7Ywzfc