Pelit onkin melkein lopuillaan tässä turnauksessa enkä ole vieläkään tänne mitään saanut kirjoitettua. Se johtuu pitkälti siitä, että oleln keskittänyt ajatukset päivällä ensin sen päivän peliin valmistautumiseen ja pelin jälkeen pään nollaamiseen pelistä. Lisäksi yksi peli päivässä täällä vie yllättävän pitkän aikaa siirtymisineen, lämmittelyineen ja muine krumeluureineen, vaikka peli aika jää yleensä 45min tienoille, reissuun tuhraantuu päivästä reilut kolme tuntiaSiihen sitten ruokailut , pakkaaminen ja keskittyminen päälle. Lisäksi olen käynyt salilla tai juoksulenkillä niiden pelien jälkeen, kun en ole saanut peliakaa ja lihakset ovat olleet hapoilla pelkästä penkillä istumisesta ja jännittämisestä.
Mutta selitykset sikseen, koetan tässä nyt kertoilla joitain fiiliksiä näin finaalipäivän aattona. Tässä vaiheessa siis paljastettakoon, että pelaamme huomenna perjantaina Ruotsia vastaan pronssiottelun. Ihan älyttömän ylpeä olen joukkueestamme joka tahmean alun jälkeen nousi hienosti jaloilleen ja nyt pitää enää saada jotenkin nollattua äskeinen hävitty semifinaalipeli Kiinaa vastaan jotta olen valmis naapurin kaatoon huomenna. Itsellä eniten tekemistä taitaa nyt olla itsetunnon kanssa, koska en jotenkin nyt luota täysin siihen,e ttä osaan mennä penkiltä kesken pelin täysillä mukaan.
Jätetään siis joukkueen menestys ja muu sivuun ja kelaillaan hetki meitsi omia fiiliksiä. Mulla ei ole lupaa varsinaiseen tiedottamiseen netissä joten sikälikiin kannattaa vierailla esim. paralympiakomitean sivuilla tai yle:n urheilusivuilla tarkempia ottelutuloksia yms. haastatteluja jos olette vailla. Ekassa pelissä brittejä vastaan oli aivan uskomaton tunnelma ja koko iso Copperbox areena ihan täynnä. Kun monta tuhatta ihmistä tekee katsomossa aaltoja äänen kanssa, näyttää ja kuulostaa se älyttömän hienolta, sen voin sanoa. Omaa ääntäänkin ole välistä vaikea kuulla kun yleisö mylvi eikä aina oikein tiennyt, mitä tuomari oli sanonut ja mitä pelissä tapahtunut kun meteli oli niin huimaava.Lisänä vielä aloituspeli jännitti aika hurjasti, joten ehkä ihan hyvä kun olin vaihdossa.
Pieniä, lähinnä taktisista kuvioista johtuvia piipahduksia kentällä lukuunottamatta olen lähinnä pelannut Kiina, Brasilia ja Kanada peleissä. Peliaikaa on yhteensä kertynyt aikalailla yhden erän verran,enemmän kuin uskoinkaan kisoihin lähtiessäni. Kiina matsissa olin aloituksessakin ja pelasin yli puolet ekasta erästä ja vieläpä ihan puhtaasti. Olin ensimmäinen pelaaja koko turnauksessa, joka teki Kiinalle pelimaalinkin ja tästä aion olla ylpeä. Hiljainen kierre puri yllättävän hyvin kun olin heille aivan uusi heittäjä. Kiina matsiin olen muutenkiin tyytyväinen, fiilis oli ihan loistava siitäkin huolimatta, että jouduin pelaamaan suurimmaksi osaksi oikeassa laidassa joka ei ole oma pelipaikkani. Mitään muistikuvia pelistä sinänsä ei ole koska onnistuin kuin onnnistuinkin pääsemään siihen kuuluisaan flow-tilaan jossa asiat vain tapahtuvat ja peruspeli tulee selkärangasta.
Kanadapeli vaivaa mua kuitenkin tällä hetkellä ehdottomasti eniten. Jouduin kentälle tosi pienellä varoitusajalla kun laitapelaajamme naamasta alkoi pallo-osuman ansiosta vuotaa verta. Olin jännittänyt tasaista matsia niin kovasti penkillä, etten osannut rauhoittua sitten kentällä enää. Hermoilua lisäsi se, että jouduin taas oikeaan laitaan puolustamaan eli en päässyt edes tuttua tonttia vartioimaan. Ekan erän lopun räpiköin kunnialla kotiin ja luulin jo pahimman paniikin menneen ohi puoliajalla, mutta jotenkin en vain onnistunut rauhoittumaan edelleenkään kokonaan. Ajattelin liikaa kentälle ja kanadalaisten loistavan hyökkäystaktiikan ansiosta jätin kulman pian tyhjäksi ja sinnehän se pallo sitten pyöri. Vaikka jouduiin kentälle varsin haastavista olosuhteista ja jouduin pelaamaan väärää paikkaa, syytän tosi pahasti itseäni tuosta epäonnistumisesta edelleen. PElkään, miten käy jos pääsen kentälle huomisessa matsissa kesken pelin ja toisaalta pelkään, ettenp ääse ja maalipallourani loppuu tuommoisen möhläykseen. Onneksi voitimme sentään Kanadan ja pääsimme jatkoon, täpärälle se silti töppäilyni vuoksi meni kun peli ratkesi vasta jatkoajalla.
Onneksi tässä on nyt vielä melkein vuorokausi kerätä itseluottamusta ja uskoa omiin taitoihin ennen mitalipeliä. Pronssiahan täältä on nyt saatava kun sitä tarjotaan, naapureille sitä ei ainakaan voida antaa. Nyt täytyy lähteä katsomaan, miten miesten käy semifinaalissa. Heilläkin tarjolla finaalipaikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti