Jatketaanpa tätä kisakylän elämästä kertomista vielä kun nyt kerrankin on aikaa tapettavana ennen peliä. Monia taitaa kiinnostaa ruokahuolto täällä kisoissa. Kylästä löytyy siis valtavan iso teltta / väliaikainen rakennus, joka on pullollaan erilaisia ruokia. Kuvittele Prisman kokoinen valtava halli, jossa reunoilla on ruokaa tarjoavia kojuja / tiskejä ja keskemmällä sitten pitkiä pöytiä tuoleineen. Tarjolla on USA:laista, välimerellistä, eurooppalaista, afrikkalaista, halaita, aasialaista ja brittiläistä ruokaa sekä tietenkin paljon hehkutettu mäcci. Kuulostaa syömärin taivaalta, mutta aika nopeasti meillekin alkoi paljastua tämän luksuksen toinen puoli. Heikkonäköisenä joutuu tekemään kamalasti duunia saadakseen selville, mitä kaikkea ruokavaihtoehtoja missäkin on, eikä siltikään mieleistä aina löydy. On typerää ensin jonottaa jollekin tiskille vain katsomaan, mitä ruokaa on tarjolla. Lisäksi muiden mamiden jonotuskulttuurin puute, pitkät kävelymatkat ruokalan sisällä, ruuhka, näkökentän ulkopuolella mennä viipottavat pyörätuolit ja kääpiöt sekä meluinen äänimaisema ovat riesana. Usein ruoka ehtii jäähtyä ennenkuin pääsee pöytään istumaan ja kavereita on kovin vaikea löytää pöydistä. Parhaaksi ruokapaikoiksi olemme todennettiin yllättäen afikkalaisen ja aasialaisen keittiön. Hilareita ei täällä oiikein voi välttää ainakaan näin heikon näön vuoksi, mutta kyllä täällä hengissä on hyvinkin pysynyt ;)
Aika tosiaan kuluu täälllä yllättävänkin nopeasti. On mahtavaa, kun joku muu hoitaa puolestani ruoanlaiton, pyykkien pesun ja siivouksen. Kuntosali ja lenkkeilymahdollisuudet tekevät kuntoilusta helppoa. Joka päivä ollaan käyty treenaamassa palloilua puolen tunnin automatkan päässä. Hassulta tuntuuu kun meidän kahdeksan henkistä joukkuetta kuljetetaan kaksikerroksisella bussilla, mutta ainakin ollaan päästy ihailemaan sellaistakin kulkupeliä.
Säät ovat olleet vähintäänkin mielenkiintoiset. Alkuaikoina oli ihan suht lämmintäkin ja capreille oli käyttöä (kisavaatteistamme suurin osa alaosista on lyhyt lahkeisia, housuja on vain kahdet) mutta nyt tilasin kotoa jo sukkikset ja lapaset kun ollaan oltu kaksi päivää ihan jäässä täällä. Ilma näyttää oikein kauniilta ja kyllähän tuolla jotkut t-paidassakin vetää, mutta ilma on raaka kuin suomalainen syysaamu.
Turvallisuus asiat on täällä tosiaan aika eri tasoa kuin muissa kisoissa aiemmin. Kylän ympärillä on aika moninaiset aidat ja muut joiden ansiosta tänne ei meidän omallakaan bussilla ihan hetkessä tulla. Akreditointikortti on roikuttava kaulassa aina, muutoin ei välttämättä ole asiaa edes ulko-ovesta ulos. Olen aina ärsynnyt turvatarkastuksia, mutta nyt jatkuviin läpivalaisuihin on jo tottunut. Kaikkein hauskinta musta on kun aina lenkille mennessä ja sen aikana joutuu välissä menemään turvatarkastuksen läpi. Koeta siinä sitten steppailla ja pitää sykettä yllä kun miehet läpivalaisee kännykän ja muun omaisuuden. Siitä tulee jotenkina ina yhtä epätodellinen olo. Kisajärjestäjän puolesta ollaan saatu kännykät joita pitää pitää aina mukana, muutoin koetan ottaa lenkille mahdolklisimman vähän kamaa ettei tarkastus vie liikaa aikaa.
Uskomatonta on ollut ihmisten suhtautuminen meihin urheilijoihin. Olen kahdesti käynyt porttien ulkopuolella tuossa viereisessä ostoskeskuksessa ihmiset oikein fanittaa meitä. Meistä otetaan valokuvia, pyydetään pinsssejä ja nimmareita. Ihan hurjaa ja yllättävää enkä tiedä miten siihen suhtautuisin. Jouduttiin kaverin kanssa jo BBC:n radiohaastatteluun viime ostosreissulla. Toimittaja halusi kuulla miten eka viikko oli mennyt ja meidän lajista muutoinkin. Oma kielitaito on ihan jäässä ja oikein hävitti oma asioiden kaartelu ja kiemurtelu. Olisi paljon helpompi puhua englantia joillekin muille kuin natiiveille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti