Olen tapani mukaan aloitellut matkavalmistelut laatimalla muutaman listan (niin minun tapaista) jo vaikka lähtö on vasta maanantaina ja samalla on ollut hyvä mahdollisuus vähän pohtia omia tavoitteita ja toiveita näihin kisoihin. Paljastan niistä nyt teille pääpiirteet maalipallon triviaaleihin juttuihin takertumatta niin on sitten kisojen jälkeen helppo pohtia, täyttyivätkö ne.
Haluaisin oppia suhtautumaan peleihin niin, etten turhaudu vaihtopenkillä istuskeluun. Turkissa maailmankisoissa penkillä koko matsin ajan istuminen tuntui musta todella turhauttavalta ja asia harmitti kovasti. Nyt haluan päästä noista kielteisistä tunteista tai ainakin niitä vähentää. Haluan ajatella niin, että valmentaja valitsee kentälle ne pelaajat, jotka kulloiseenkin matsiin parhaiten sopivat taidoiltaan. Jos en ole niiden joukossa, tehtäväni on kannustaa ja olla valmiudessa jos tilanne kentällä muuttuu. Negatiivisten tunteiden patoaminen ja sen miettiminen, miksen kentälle päässyt, kuluttaa vain turhaan energiaa ja suuntaa ajatuksia pois itse asiasta, joukkueesta. Tiedän nyt, että olen kehittynyt ja tehnyt kaiken minkä olen voinut näihin kisoihin valmistautuessani. Olen mikä olen ja valmentaja päättää mihin se riittää milloinkin. Se ei saa olla huono asia jos joukkueessamme on minua parempia pelaajia. On erikoinen tunne kun on istunut penkillä koko pelin ajan ja tuomari viheltää pelin poikki. Olet lämmitellyt, valmistautunut henkisesti peliin ja pysytellyt lämpimänä koko pelin ajan, olet keskittynyt täysin peliin ja yhtäkkiä onkin selvää, ettet pääse tekemään mitään fyysistä pelin eteen. Jos tietäisin jotain fysiologiasta, osaisin varmaan sanoa mitä kaikkea hormooneja elimistö on peliä varten tuottanut ja miten lihakset ovat niitä täynnä tai jotain, mutta nyt osaan sanoa vain, että olo on tosi ylivirittynyt. Mun on opittava jollain tapaa relaksoimaan tämä tila ja kääntämään se positiiviseksi. Juoksulenkki voisi esimerkiksi toimia hyvin, toivottavasti pääsen testaamaan.
Tottakai toivon pääseväni kentälle, mutta totuuden nimissä en ole lainkaan varma olenko niiden kolmen parhaimman joukossa tässä tiimissä. Olen toivottoman vanha ja kokematon ja henkisesti vielä aika raakile tiukkoihin peleihin. Olisi mahtavaa päästä pelaamaan kokonaisia pelejä koska niitä olen pelannut tosi vähän. Yleensä aina pelaan vain toisen erän tai minut laitetaan kentälle pariksi viimeiseksi minuutiksi. Henkisesti ja fyysisesti on aivan eri asia päästä pelaamaan koko peli. Nyt jotenkin olen erätauolla jo itsekin lähtemässä vaihtoon ja ajatusten kokoaminen ja keskittyminen vielä toiseenkin erään olisi hyvä oppia. Olen jotenkin oppinut itsekin haluamaan penkille viimeistään erätauolla ja se on kummallista. Mutta ehkä tämä on parasta oppia kotimaan kentillä ensin.
Pelillisesti tavoitteeni on pelata rauhallista ja omantasoistani peliä. Liika jännittäminen ja hermoilu on leimannut kansainvälisiä pelejäni liiaksi ja siitä on päästävä eroon ennen Lontoota. Kentällä ei saisi pelätä niin paljon virheitä koska silloin ei pysty tekemään huippusuorituksia joihin kuuluu aina pieni riskinotto. Jos heittää palloa varoen, ettei heitosta vain tule liian pitkä (eli pallo osuu maahan liian kaukana ja siitä seuraa rangaistusheitto), heitosta tulee surkea. Jos torjuessa alkaa ajatella liikaa, tulee liian hitaaksi ja epävarmaksi. Olisi luotettava perustaitoihinsa ja intiutioonkin. Liiallinen häslääminen ja kiire eivät tuo maalipallopeliin mitään hyvää sillä silloin keskittyminen ei missään nimessä ole kunnossa ja siihen perustuu varsinkin puolustuspeli minusta erittäin paljon. Oma pää täytyisi pystyä pitämään kylmänä ja luottaa omiin taitoihinsa.
Edelliseen liittyen tavoitteeni on löytää itselle paras tapa valmistautua peliin. Olen nyt jo pitemmän aikaa hakenut sitä omaa tapaa jolla saan pääni parhaiten kasaan pelin alkuun enkä ole sitä oikeinv ielä keksinyt. Ainakin energistä ja itselle tärkeää musiikkia aion jatkossakin kuunnella, mutta jotenkin tuntuu, että valmistautuessa ongelmana on enemmänkin ylienergisyys ja -yrittäminen. Pitäisi siis pystyä löytämään keskittyminen ja rauhallisuus jo valmiiksi ennen peliä. Kaikenlainen jooga ja muu "hidastelu" ei oikein ole koskaan mulle sopinut mutta jonkun sellaisen kauttahan sitä zeniä voisi löytyä. En oikein tiedä
Kuten jo edellisessä postauksessani kerroin, pelkään erityisen paljon sitä, miten pärjään matkan ilman poikaani Juusoa. Koetan nyt kerätä talteen oikein ekstra-annoksen pojan tuntua ja tuoksua jotta jaksaisin ilman häntä, mutta kyllä se kovasti pelottaa. Onhan se ymmärrettävää, että koska hoidan poikaa kotona kaikki päivät, kannan häntä kantoliinassa ja nukun vieressä, ovat siteet toisiimme normaaliakin tiukemmat. Tämä on nyt haaste joka pitäisi selvittää kaiken pelaamisen ohessa eikä auta kuin ottaa se vastaan. Asiaa ei ainakaan helpota luontaiset vaikeuteni nukkua vieraissa paikoissa. Onneksi juttelin Juuson ikävöinnistä jo kesällä urheilupsykologimme kanssa ja sain häneltä muutaman hyvän neuvon.
Nämä tavoitteet tuntuvat nyt näin kirjoitettuna aika itsestään selviltä ja yleisiltä, mutta näistä lähdetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti