Kotomaassa on nyt oltu kaksi päivää ja pää on edelleen pyörällä. Hyvä, että kirjoitin tänne vähän asioita muistiin koska nyt tuntuu koko edellinen viikko turnauksessa yhdeltä sumuiselta mössöltä. Muistan keitä vastaan olemme pelanneet, mutta muistia saa todella kaivella jotta muistaisi miten matseissa tarkalleen ottaen kävi tai mitä matsien aikana tapahtui. Sulateltavaa on kertakaikkisesti liikaa joten on ihana asia, että KIHU:n mies oli matkassa mukana kuvaamassa matseja ja saamme kaikki pelimme dvd:nä itsellemme. Vasta kun niitä pääsee katsomaan ja ihmettelemään, kirkastuu se mitä todella on tapahtunut.
Lähdin tavoittelemaan paria minuuttia peliaikaa ja taistelemaan ulos pelijännityksestä mutta pelasinkin viisi kokonaista peliä ja yhden erän kahdessa pelissä. Ihan mieletön saavutus varsinkin kun puolustin hyvin ja tein kaksi maalia. Valmentajamme valitsee pelin kokoonpanon aina vastustajan mukaan, mutta jos edellisen pelin kokoonpano on pelannut hyvin ja voittanut, jatkaa todennäköisesti samat pelaajat kentällä seuraavassakin. Näin ollen voinen kai todeta, että vakuutin pelaamisellani ainakin valmentajamme tai sitten hänellä ei vain ollut loukkaantumisten takia vaihtoehtoja ja muiden epäonni koitui onnekseni peliajan merkeissä. Jännityksen sain hallintaan ensimmäisen pelin jälkeen kokonaan. Toki matseja ennen vähän oli perhosia vatsassa, niin pitää ollakin, mutta jännitys ei millään tavoin näkynyt pelaamisessani ainakaan huonontamalla sitä.
Kuten edellisessä postauksessani mainitsin, torjunta-asentoni parani kisoissa ja liikkuvuuten puolustuksessa oli hyvää. Torjuin siis isomman alueen ja jos vain pallo minuun osui, ei se enää maaliin kimmonnut yhtä poikkeusta lukuunottamatta jolloin olin kertakaikkisesti liian takakenossa. Heitot olivat viimein yhtä tarkkoja kuin treeneissäkin eli olen saanut hermostuneisuuteni siltä osin kuriin. Nyt kun vain uskaltaisin heittää voimalla ja oppisin tekniikkaakin paremmaksi, olisi mahkuni päästä jatkossakin kentälle paremmat. Nyt olen varmaankin suhteellisen hyvä puolustaja, mutta huono maalintekijä.
Keksin aivan uuden systeemin sisäisen fokuksen saamiseksi peliin ja keskittymisen parantamiseen. Blondille yksinkertaiselle luonteelleni näyttää parhaiten sopivan todella yksinkertaiset keinot. Aina kun ajatukseni alkoi harhailla pois pääasiasta eli pelaamisesta, hoin itselleni (välillä puoli ääneenkin) Pallo, pallo, pallo. Tämä auttoi ihan oikeasti vaikka kuulostaakin pöljältä. Näin muistutin itselleni, ettei nyt ole mikään muu tärkeää kuin tuo kilisevä pallo. Olen ylpeä keksinnöstäni sillä vielä ekassa Venäjän pelissä ajatukseni karkailivat todella pahasti. Pääsin ajatuksissani jo siihen, kun tulemme Suomeen pudottuamme B-sarjaan EM-kisoissa ja mietin kuinka noloa se olisi. Tälläistähän ei kentällä saa todellakaan ajatella vaikka tilanne olisi mikä hyvänsä ja hyvä että yksinkertaisella sanalla pääsin negatiivisista ajatuksista pois.
Toiseksi huomasin kuinka tärkeää on hyvän fiiliksen luominen itselle juuri ennen peliä. Muistelen nyt aina ennen pelin käynnistymistä jotain hyvin mennyttä matsia. Sitä fiilistä joka mulla silloin oli ja sniitä onnistuneita asioita, joita silloin tein. Kun saa sen fiiliksen päälle, saa itseluottamusta, rentoutta ja tunnelmaa jota peliin tarvitaan. Huomasin myös, että pelinaikana minulle sopii parhaiten se, että ajattelen pelin olevan 0-0. Silloin pysyy tarkkuus puolustuksessa parhaiten ja heitoissa tahto tehdä maali.
Kisojen loppusijoitus oli pettymys, mutta onneksi meidän miehet ottivat ja voittivat koko kisat. Eli kultamitalijuhliin päästiin mukaan vaikkei omassa kaulassa mitään roikkunutkaan. Miehillä yhteishenki jengissä on parempi mutta ennenkaikkea miehillä on yhteenhioutunut ja taitava ykköskentällinen josta ei lahjakkuuksia puutu sekä luotettavat vaihtomiehet. Onnittelut siis Suomen miesjoukkueelle!
Niin ja lopuksi pitää vielä kertoa kotimatkastamme. Menimme säästösyistä bussilla Assenssista Kööpenhaminaan josta lentomme Suomeen lähti. Turnauksen järjestäjä tarjosi tämän kyydin. Suomen porukka istui suurimmaksi osaksi aivan bussin takaosassa, niin minäkin. Jo lähtiessä huomasimme että kohdallamme ollut ikkuna heilui ja oli säröillä. Kun bussi ajoi sillalle, alkoi ikkuna pitää kamalaa ääntä, siitä lenteli lasisilppua sisälle ja tuuli läpi. Silta oli monta kilometriä pitkä eikä kuski edes hidastanut vauhtia vaikka kuuli ettei meillä kohta ole enää ikkunaa. Lasisilpun tieltä lähdimme sitten sieltä takaa pois ja vasta pelottavan pitkän ajan päästä kun silta loppui, bussi pysähtyi. Onneksi matkassa oli niin moneenpaikkaan sopivaa maalipalloteippiä jolla ikkuna saatiin teipattua jonkinlaiseen kuntoon ja matka jatkui. Olin oikeasti aika peloissani jossain vaiheessa kun mietin eri skenaarioita siitä, mitä tapahtuu jos ikkunat tulevat kokonaan sisälle.
Olin varautunut siihen, että kotona odottaa mököttävä pikkupoika joka kiukuttelee mulle pari päivää koska lähdin pois kotoa. Juuso otti minut vastaan kuitenkin mitä sydämellisemmin ja oli ihan ylikierroksilla koko loppuillan. Juuso itse on sanonut pari kertaa, että hänellä on halipula ja on ollut ihanaa kun poika itse pyytänyt päästä syliin vähän väliä. Ikävän kanssa opin olemaan hyvin kisareissun ajan ja nyt on taas ollut niin ihanaa urautua takaisin tähän kotiäidin elämään. Nyt pidän kahden viikon tauon maalipallon pelaamisesta, käyn vain mukavalta kuulostavissa jumpissa ja keskityn valmistelemaan viikonloppuna olevia Juuson synttäreitä. Ensi viikolla sitten alkaa arkisempi aherrus kun aloitan peruskuntokauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti