Käsijarru

Kaksi viikkoa peruskuntokautta takana ja voin olla suhteellisen tyytyväinen treeniin. Olen päässyt käymään monenlaisissa jumpissa ja se on ollut kyllä oikein piristävää. Saliltamme löytyi mm. yksi erittäin loistava toiminnallista lihaskuntoa kehittävä kuntopiiritreeni joka tekee mulle hyvää. Tarvitsen todella treenejä joissa ei vain keskitytä kerralla yhden lihasryhmän kiusaamiseen vaan kokonaisvaltaisemmin useampaan lihastyöhön ja parantaa liikkuvuutta, kehonhallintaa, nopeutta ja kestävyyttä. Tämä voisi olla ylipäätään aihe johon pitäisi paremmin perehtyä. Salitreeniinkin varmasti saisi uutta ulottuvuutta kun ottaisi huomioon tämän functional trainingin. Vähän googleteltuani huomasin sentään, että osa tämänhetkisistäkin saliliikkeistäni ovat toiminnallisia joten hyvä näin. Harmi vain, että tuo kuntopiiri on samaanaikaan kun tiistain maalipallotreenit joten joudun aina valitsemaan pelin ja jumpan väliltä. Myös kahvakuulatunteja (tai kahvajumppaa kuten Juuso osuvasti sanoo) on tässä kohtaa jälleen pakko hypettää vaikka niistä olen aiemminkin maininnut. Toinen upea tapa kehittää useampia lihasryhmiä ja itselle heikkoa koordinaatiota.

Kesällä peruskuntokausi meni sikäli perustaltaan pieleen, että treenasin aivan liian kovalla sykkeellä. Vaikka kuinka yritin lenkeillä löysätä, oli syke lähes koko ajan liian korkea ja välillä ihan maksimialueellakin. Pimeän vuoksi olen päässyt tosiaan juoksemaan vain kerran viikonloppuna, mutta silloin keskitin kaiken ajatustyöni vauhdin himmailuun. Spinningissäkin olen käynyt vain peruskuntoa kehittävillä tunneilla eli sielläkin on pitänyt rauhoittaa. Kun endorfiini, adrenaliini ja muut ihanat mömmöt virtasivat suonissa joutui juoksemaan kuin käsijarru päällä että sai itsensä jotenkin pidettyä aisoissa. Tyhmältä tuntuu oikeasti vain hipsutella kun jaksaisi tehdä kovempaakin eikä edes tule kunnon hiki. Lisäksi ulkonäkökeskeisenä ihmisenä välistä oikesti hävettää juosta niin hiljaa kun tuntuu, että muut vain katsoo ja nauraa kuinka huono kunto mulla on. Itse aina tunnen salaisesti nautintoa kun voin pyyhältää lenkillä jonkun ohi ja nyt pitäisi sitten itse olla se teiden tukko. Ei ole helppoa tämä peruskestävyyden treenaaminenkaan.

Maalipallotreenit aloitin tänään tauon jälkeen. Olin koko päivän ihan fiiliksissä, mutta sitten treeni menikin ihan penkin alle ja onnistuin vajottamaan itseni ihan jonnekin itsesäälin suohon. Nyt tuntuu, että tämän blogin pitäminen on ihan naurettavaa. Ei tästä kukaan ole oikeasti kiinnostunut enkä edes pääse koko pirun Lontooseen. Kilpailu paikoista tulee olemaan kova enkä nyt juuri keksi miksi minut sinne valittaisiin. En ole mitenkään erityisen hyvä millään osa-alueella ja tuntuu, että kaikki muut kehittyvät niin paljon nopeammin kuin minä vanhus. Ei minusta varmasti edes niin kovasti tässä porukassa pidetä että senkään vuoksi kannattaisi mukana hengata. Mikään joukkuehengen nostattaja en osaa olla eikä musta sellaista halutakaan. En siis tiedä mikä roolini on ja mitä osaa itsessäni kehittää jatkoa ajatellen. Kun välistä tuntuu, etten edes varmaan treenaa oikealla tavalla. Kun kukaan ei oikeasti valvo harjoitusohjelmaani ja anna vinkkejä siitä mitä pitäisi kehittää tai mitä tehdä, on suuri vaara tehdä jotain ihan vääriä asioita.

Panostan tähän juttuun nyt niin paljon, että siksikin tällainen matalalento tuntuu tosi pahalta. En tiedä miksi kulutan päivästä niin paljon aikaa ja energiaa tähän lajiin jos olen ihan keskinkertainen ja kelpaan korkeintaan vaihtomieheksi. Nyt mietityttää, rakastanko tätä lajia nyt oikeasti riittävästi jotta tätä kaikkea kannattaa jatkaa. Jotta jaksaa ja pystyy treenaamaan paljon on uskottava omiin taitoihin ja siihen että on hyvä tyyppi.

No pitkäänhän mulla olikin hyvä fiilis tämän lajin suhteen päällä joten ei ihmekään että takapakkia tulee. Mutten vain olisi uskonut että angsti alkaa heti kun jatkan treenaamista tauon jälkeen. Monet ihmissuhdekuviot tähän myös vaikuttavat joista en nyt tässä todellakaan ala avautua kun ovat ihan vain mun omia ongelmia, mutta silti on nyt kyllä omituinen ajankohta masennukselle. Nyt pitäisi siis kaivaa itseluottamus jostain kivenkolosta, kääriä hihat ja alkaa hommiin, mutta vähän tätä täytyy nyt vielä hakea...