Solmuja yhä

Viikonloppu sujui jälleen Pajulahdessa maajoukkueen leirillä joten on aika tulla päivittämään tätäkin blogia vihdoista viimein. Tunnelmat eivät viime viikolla muutenkaan aivan noin ankeat ole olleet kuin mitä viimeisin tekstini antaa ymmärtää mutten ole osannut mitään tänne silti muotoilla. Leirin teemana oli käynnistellä uutta kautta kun EM-kisat on takana ja Lontoo edessä vajaan vuoden kuluttua. Ohjelmasta oli tarkoituksella tehty aika rento ja lähinnä saimme vain pelailla. Lisäksi meillä oli palaveri naisten kanssa joukkuehengestä ja fiiliksistä. Pelkkä pelaaminen on itselle itseasiassa aika rankkaa, lihakset ovat eniten kipeät aina tällaisten leirien jälkeen eikä keskittyminen meinaa aivan riittää pelaamiseen yli tunnin ajan. Viikolla tulee maalipallotreeneissä kuitenkin aina vain pelattua pari tuntia ja siksi leiriltä kaipaa vähän jotain muuta. Mutta en valita, mukavahan se on pelata kerrankin koko joukkueen kanssa.

Aika mukava leiri kaikinpuolin vaikka itse huomasin tosiaan kaipaavani pelkän pelin sijaan enemmän jotain harjoitteita ja palautetta omasta pelaamisesta. Jotenkin tuntuu, että olen nyt itseni kanssa sellaisessa henkisessä solmussa, että kaipaan kuin janoinen vettä saharassa palautetta omasta pelaamisestani. Usko omaan tekemiseen on edelleen koetuksella jatkuvasti. Olen joutunut apurahahakemuksen vuoksi laskemaan kuinka paljn multa kuluu rahaa vuodessa urheiluun ja viikonloppuna mietin pelikavereiden kanssa kuinka paljon aikaa viikossakin jo menee maalipallon eteen. Tuntuu edelleen että olen niin toivottoman vanha ja kehityskyvytön etten tiedä onko tässä oikeasti jotain järkeäkin. En oikein osaa puolueettomasti sanoa missä menen omassa kehityksessäni tällä hetkellä ja kun ei mistään palautetta tule, on aika epätoivoinen olo välillä. Onneksi ensi viikolla alkavat maajoukkueen valmentajan vetämät viikottaiset maalipallotreenit joissa varmasti saan enemmän ja konkreettisemmin itselleni jotain uutta. Ja pian saan toivottavasti myös uuden harjoitusohjelman. Nyt olen EM-kisoista asti ollut omillani ohjelman suhteen ja jatkuva epävarmuus siitä, teenkö oikein ja hyödyllisiä asioita on sekin aika ahdistavaa.

Maajoukkueessa taitanee tällä hetkellä olla 7 pelaajaa joista Lontoon joukkue valitaan. Mukaan voi toki tulla vielä lisääkin ihmisiä, mutta ainakin siis yksi meistä jää Suomeen elokuussa. Kilpailua siis on eikä ole lainkaan vielä selvää ketkä ovat lähdössä. Yritän olla henkilökohtaistamatta tätä kilpailua vaan keskittyä vain itseni kehittämiseen, mutta sorrun silti välillä aina täysin turhaan spekulointiin. Keksin monta hyvää syytä, miksi juuri minut pitäisi valita mukaan, mutta itse pelaamiseen ne eivät juurikaan liity. En osaa itseäni pitää mitenkään erityisen kilpailykykyisenä valintana kun joukkueessa on nyt niin monta oikeasti hyvää pelaajaa. Olen varsin varma puolustava pelaaja, se lienee ainut oikea syy minkä keksin, muut syyt ovat irrelevantteja ja lähinnä tasoa että koska olen niin vanha, tämä olisi minun elämäni ainoa mahdollisuus päästä paralympialaisiin tai että koska olin voittamassa Suomelle paikkaaa Lontooseen Turkin maailman kisoissa, kuulusi minun olla mukanat. Eli heikoilla hangilla ollaan vielä mutta onneksi päätös joukkueesta onkin valmentajien, ei meidän pelaajien ongelma.

Leirillä alkoi vanha täysin ihmeellinen jalkakipu jälleen vaivata. En tiedä miksi vasempaan polveen tulee todella häiritsevä ja inhottava hermokipu joka säteilee koko sääreen aina kun olen polvisuojia pitänyt pitemmän aikaa. Kokeilussa on ollut nyt kahdet eri polvisuojat mutta kaikki alkavat pitemmän päälle ahdistaa ja aiheutta kipua. Kipu meni tällä kertaa jopa niin pahaksi, että jouduin viime yönä valvomaan vain koska jalkaa särki niin älyttömästi. Tähän asti kipu on loppunut pian sen jälkeen kun suojat on jaloista pois saanut. En yhtään tiedä mistä tätä vyyhtiä alkaisi purkaa ja mitä tehdä kun tämä kuitenkin vaikuttaa omaan pelaamiseen huomattavasti mutta ei näy millään tavalla normiarjessani / parin tunnin treeneissä. Torjunta-asentoni lähtee siitä, että painoni on vasemmalla jalalla joten jalka on kovalla koetuksella joka tapauksessa. Olen siis ikäänkuin kontallani maassa mutta niin, että vain vasen jalka on maassa koukussa oikean jalan ollessa suorana sivulla valmiina menemään varsinaiseen torjunta-asentoon.

Ensi viikonloppuna onkin sitten vuorossa toinen kansallisen tason turnaus tälle kaudulle. Toivottavasti se menee paremmin kuin edellinen jolloin kärsin siitä pirun korvasta enkä saanut henkisesti itseäni oikein vireeseen. Turnaus on Kouvolassa ja sinne pitäisi keksiä vielä sopivaa syötävääkin koko poäiväksi että jaksaa rymytä pallon kanssa. Eli jos teillä lukijoilla on hyviä tuoreita vinkkejä sopivista välipaloista ja helposti säilyvästä ruoasta turnausreissuun niin laittakaapa kommenttia. En haluaisi syödä mitään kanttiinista tarjottavaa kämästä rasvaklönttiä (eli lihapiirakkaa) tms vaan jotain oikeasti fiksua urheiluruokaa. Niitä peruspatukoita täytynee ainakin pakata mukaan mutta ne vähän ahdistavat ja ärsyttävät...