Viikko sitten elin toiveikkaana siinä uskossa, että voisin kohta laittaa tänne tiedon siitä, että äiti tahtoi ja pääsi Lontooseen pelaamaan maalipalloa, mutta ei se tilaisuus sitten kuitenkaan koittanutkaan ihan vielä. Lontoossa järjestetään tänä viikonloppuna paralympialaisten esikisat maalipallossa. Mukaan on kutsuttu viisi maata ja Suomen naiset oli juuri se kuudes maa joka ekana jäi turneen ulkopuolelle. Viime viikolla saimme kuitenkin tiedon ettei Kiina ole saanut viisumeitaan kuntoon ja valmistauduimme henkisesti siihen mahdollisuuteen, että pääsisimmekin mukaan kisoihin. Lähdön piti varmistua tämän viikon tiistaina ja elin koko päivän ihan täpinöissäni jännityksestä. Kännykkä hälytti joka kerta kun tuli sähköpostia ja luin viestit heti (vaikka olin puistossa, muskarissa tai maalipallotreeneissäkin). Jotenkin ne kiinalaiset nyt olivat sitten saaneet paperityönsä tehtyä ja pääsivät mukaan ja pettymyshän se oli meille. No mutta toisaalta ei ne mitenkään merkittävät kisat olisi olleet, olisi vain päässyt näkemään tulevat kisapaikat ja kokemaan Lontoon edes kerran jos sinne ei elokuussa tule kutsua.
Maalipallorintamalla on tapahtunut yksi mielestäni erittäin erikoinen tapaus. Suuret herrat jossain tuolla kaukana ovat keksineet vaihtaa pelivälinettä kesken kaiken, eli Lontoossa pomputeltavana on uudenlainen ja eri merkkinen pallo. Suomessa ei kukaan ole päässyt hipaisemaankaan tuollaista uutta kapistusta ja nyt odotamme kielip itkällä milloin sellainen pyörii tännekin pohjolaan ison veden takaa Ameriikasta. Paljon on huhuja pyörinyt siitä kuinka pallolla on vaikeampi heittää pomppua ja tuntuma on kovin erilaisempi kuin nykyisessä pallossa mutta kun ei ole päässyt kokeilemaan ei kyllä yhtään voi tietää mitä itse olisi asiasta mieltä. Sinänsä on musta perinjuurin hämmentävää että näin lähellä isoja kisoja vaihdetaan jotain niinkin keskeistä kuin pallo ja asetetaan samalla maat eriarvoiseen asemaan sen perusteella, kuinka kauan he ovat uutta palloa päässeet testaamaan. Itseä henkilökohtaisesti ei tuo pomppujen vaikeus ärsytä niinkään koska en niitä muutenkaan osaa heittää. Päivastoin voin nyt hyvällä omalla tunnolla jättää niiden tuskallisen harjoittelun siihen saakka kunnes uusi pallo tulee kehään. Mutta lähinnä pelkään, että pallo on jotenkin kovemman tuntuinen ja siis sattuu enemmän torjuttaessa. Tämä laji on riittävän masokistinen ja minä muutoinkin jo täynnä mustelmia joka turnauksen jälkeen joten enempää kovuutta en kaipaisi.
Tein apurahahakemuksen CAF nimiselle säätiölle USA:ssa ja nyt odotan malttamattomana miten sen kanssa käy. Englanninkielen taitoni olivat todella ruosteessa mutta onneksi mies auttoi aikasta pitkän hakemuksen täytössä. Hain rahaa jotta voisin palkata itselleni personal trainerin kuntosaliltamme harjoitteluani valvomaan ja ohjaamaan sekä hierojalla käynteihin. Hakemuksessa kyseltiin kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mutta ehkä paras kysymys oli mielestäni se, onko isäsi tai äitisi palvellut armeijassa. Eli tästä tuli mulle sitten heti iso miinus kun isä on ihan vain ensihoitaja eikä äitikään ole armeijaan palkkautunut :P Hakemusta varten piti myös laskea taloutemme vuoden tulot ja menot ja niissä luvuissa riittikin sitten paljon ihmeteltävää. Karmea fakta paljastui etenkin rahamäärästä, joka menee mulla urheiluun vuodessa. En olisi uskonut.
Peruskuntokausi vetelee viimeisiään ja maanataina alkaa voimakestävyystreeni. Sain fysiikkavalmentajaltamme hyväntuntuisen saliohjelman jossa on paljon uusia liikkeitä joten odotettavissa on kipeitä lihaksia ja painojen arvontaa. Tämän kuntokauden olen suunnitellut itse jokaisen salitreenini joten on suuri helpotus kun se vastuu on nyt muualla. On niin huojennuttavaa tehdä ohjelmaa, josta tietää että se on hyödyllinen. Ensi lauantaina on taas kotimaan sarjaturnaus, tällä kertaa paikkana on Leppävaara Espoossa joten kerrankin pääsee vähällä matkustamisella.
Juuso viihtyy edelleen erinomaisesti lapsiparkissa ja kyselee aina hyvin tarkkaan, missä jumpassa äiti kävi ja mitä laitteita äiti kuntosalilla käytti. Taitaa välillä vain vähän jekkuilla niille lapsiparkin hoitajille siellä, mutta se kertoo vain huumorintajusta. Yhden hoitajan nimen Juuso väittää aina unohtavansa ja nimittelee häntä milloin milläkin hassulla nimellä (mm. Moppe ja Dindi) suu leveässä virneessä.Kun hoitaja koettaa korjata nimensä, Juuso vain huutaa ei ja nauraa. Muodissa näyttää olevan myös pallomeren pallojen heittely pitkin huonetta. Tämä on hauskaa kuulemma vain niin kauan kun hoitaja ryntää heti hakemaan pallon ja toruu heittelystä.
Niin ja lopuksi äkäinen viesti niille ärsyttäville spämmääjille, jotka häiritsevät blogini liikennettä jatkuvasti: Lopettakaa välittömästi, häirintänne häiritsee vain tämän blogin tilastoja enkä pidä siitä ollenkaan. (No totuuden nimissä eihän ne häiriköt tätä blogia oikeasti lue, ovat tuskan edes suomalaisia mutta kun pistää vihaksi tuommoinen "hyökkäily")
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti