Leijailtiin viime yönä lentokoneen kyydissä takaisin Suomeen ja ajatukseni olisi nyt heti tuoreeltaan kertoilla turnauskuulumiset ennenkuin nyt jo sekavan sumeat muistoni kokonaan katoavat päästäni. Malmö ladyintercupissa mukana oli siis kaikkiaan 14 maata, Lontooseen on tulossa kymmenen maata ja Malmössä näistä mukana oli kahdeksan. Eli kovatasoinen pläjäys oli tarjolla ja hyviä pelejä saatiinkin kokea. Rikoimme kaikki todennäköisyyslaskemat voittamalla koko turnauksen. Kaikkiaan kahdeksasta pelista hävisimme vain yhden ja maaleja omaan päähän ropisi tosi vähän.
Olen tosi ylpeä koko joukkueestamme ja vähän harmittaa, että suomalaiseen tyyliin voitosta ei kovinkaan suurta numeroa pidetty. Mieli tekee taas kertoilla meininkejä koko joukkueen osalta, mutta pitäydyn omissa fiiliksissä ja toimissa. Turnaus toi itselle varmemman olon siitä, että mulla voisi olla oma tärkeä paikka joukkueessa. Sen luin rivienvälistä, mutta haluan nyt uskoa siihen ja toimia sen mukaisesti. Välttelen muihin vertaamista ja totean vain, että peliaikaa tuli ihan kohtuullisesti ja hyvää palautettakin jonkin verran.
Karmeinta koko viikonlopussa olivat yöt. Turnausjännitys ja unettomuus vaivasivat niin, että jossain vaiheessa olin jo luovuttaa koko homman, pakata laukkuni ja häipyä. Ekana yönä en meinannut millään saada unta ja heräsin klo 5.30 saamatta enää sen jälkeen unta. Ehkä kolme tuntia tuli yhteensä nukuttua ja se nyt on tällaiselle supernukkujalle aivan liian vähän. Pääsin aloituskokoonpanoon ekaan matsiin kun vastassa oli Australia. Tarkoitus oli vähän arvioida vastustajaa ja pitää oma maali puhtaana. En ole oppinut nähtävästi oikein mitään hermojen hallitsemisesta turnauksen ekassa ottelussa. Olin taas aivan hermona kentällä koko ekan erän jonka siellä. En saanut kunnon heittoja aikaiseksi enkä pystynyt nauttimaan pelistä. Australian vahvuus oli ehdottomasti tarkat, aivan kulmiin heitetyt heitot joissa riitti haastetta. Tuollaisia, noin kovia ja kuitenkin tarkkoja heittoja joutuu treeneissä torjumaan luokattoman harvoin, koska osumme sinne itse lähinnä kait vahingossa. Lisäksi omaa haastetta lisäsi se, että olen viime aikoina ollut enemmän huolissani toisen ääripääni, eli sentterin ja minun välisen kohdan torjumisesta ja ajatukset oli liiaksi sen alueen torjuntojen vahvistamisessa. Yksi maali meni löysien ja hitaiden käsieni vuoksi omasta kulmastani maaliin. Hurjinta oli kuitenkin, että jouduin torjumaan rankkarin heitettyäni pitkän heiton. En tajua miten sen tein, mutta torjuin rankkarin vaikka se heitettiin vaikeammalle puolelleni eli oikealle. Toiselle erälle mut vaihdettiin ihan syystäkin penkille. Aussit kaatuivat lukemin 5-2.
Ekasta turnauspäivästä jäi aika kurjat henkilökohtaiset fiilikset vaikka voitimmekin päivän toisenkin ottelun hallitsevaa Euroopan mestaria Tanskaa vastaan. Oma pelaaminen oli niin surkea esitys että paineet tulevaan kasvoivat ja usko omaan toimintaan horjui. Yöstä tuli täydellinen painajainen jota en mielelläni muistele. Ensin en meinannut saada unta ja spekuloin tulevaa. Kurkku tuntui vähän kipeältä ja pelkäsin, etten saisi pelata koko turnauksessa enää minuuttiakaan. Paineet näyttää omaa todellista osaamista olivat kovat ja pelkäsin, etten kipeänä siihen ikinä pystyisi. Pari tuntia onnistuin nukkumaan, mutta levottomat ajatukset valvottivat vielä uudestaan klo 2-5. Nämä yön tunnit taisivat olla niitä elämäni synkimpiä. Tuntui, etten ikinä saisi unta ja kaikki asiat tuntuivat ylitsepääsemättömän vaikeilta. Aamulla herätys oli aikaisen pelin vuoksi klo 5.45 ja se stressasi myös. Mietin ihan tosissani sitäkin vaihtoehtoa, että pakkaisin tavarani, kävelisin juna-asemalle ja vain häipyisin. Aamulla purin huulta ja nieleskelin itkua kun oli niin surkea ja yksinäinen olo.
Aamumatsi klo 8.30 oli Hollantia vastaan ja olin aloituksessa kentällä. Peli sujui sisulla, berocan ja panadolin yhteisvaikutuksella. Vastustaja tiedettiin jo ennalta helpoksi eikä sieltä vaikeita heittoja tullutkaan. Mutta torjuntasennot pysyivät tiukkoina näitäkin heittoja torjuessa, ne saattavat helpoissa peleissä joskus unohtua kun keskitytään liiaksi vain heittoihin eikä ikäänkuin kunnioiteta vastustajan heittoja. Muistini mukaan (muistikuvat tältä päivältä ovat todella hataria) tein yhden maalin mutta heitto sinällään oli auttamattoman surkea. Heitin myös yhden pitkän enkä saanut rankkaria kiinni. Mut laitettiin vaihtoon tässäkin pelissä toisen erän puolivälissä mutta loppulukemat olivat 2-1 Suomelle. Jos en olisi tyrinyt tuota rankkaria, olisivat lukemat olleet nätimmät ja totuudenmukaisemmat mutta jossittelu lienee turhaa.
Lauantaina meillä oli kaikkiaan neljä matsia joten päivä oli pitkä ja raskas. Hollannin jälkeen hävisimme USA:lle ja Espanja voitettiin 2-0. Espanja matsissa pelasin jälleen ekan erän ja toisesta erästä osan. Tein ekan maalin jo hieman paremmalla heitolla sentterin ja vasemman laitapelaajan väliin (muistaakseni). Pitkiä en enää heittänyt joten jotain parannusta tapahtui. Pelifiilis oli viimein hyvä tässä pelissä ja meillä oli ihan hauskaakin kentällä. Torjunnat sujuivat rutiinilla eikä mitään vaaratilanteita ollut.
Lopuissa otteluissa en sitten kentälle enää päässytkään ja ihan perustelluista syistä. Ykköspelaajamme pelasivat loistavasti yhteen eikä siinä minua kaivattu. Penkillä oli ilo seurata hyvää pelaamista ja keskityin tsemppaamiseen ja rankkarikisaan valmistautumiseen. Jos sijoitusotteluissa pelataan tasapeli, siirrytään jatkoajan jälkeen maalipallossa rangaistusheittokilpailuun. Siinä jokainen pelaaja joutuu vuorollaan torjumaan ja heittämään yhden rankkarin. Jos on joutunut koko pelin ajan istumaan penkillä vaihdossa, rankkarikisaan meneminen on aika kova ponnistus niin henkisesti kuin fyysisestikin ja onnistuin mielestäni hyvin valmistamaan itseni siihen. Olin joka pelissä valmis rankkarikisaankin ja olisin mitä todennäköisemmin saanut hermoni siihen kuriin. Tytöt hoitivat pelit kuitenkin siihen malliin, ettei edes jatkoaikaa tarvittu yhdessäkään ottelussa ja tosiaan sunnuntaina saimme kultaiset mitallit kaulaamme.
Reissu oli siis moninpuolin onnistunut mutta samalla myös äärimmäisen raskas. Ruokapuolen kanssa pärjäsin hyvin vaikkeivat sapuskat nyt aina ihan itseäni miellyttäneet. Mitään karppausta tai terveellistä siellä ei voinut ajatella ja kaikkea hyvää tuli taas mätettyä ihan liikaa napaan, mutta siitä en jaksa huolta kantaa. Kotona on niin paljon helpompi pitää huolta sopivasta ruokavaliosta ja tehdä asioita oikein.
Voittamista tai edes pelin lopettamista en tässä turnauskessa päässyt vieläkään treenaamaan, tätä täytyy nyt sitten pähkiä vain mielikuvien tasolla koska ennen Lontoota ei välttämättä tilaisuuksia enää montaa tule. Jatkossa pitää treenata edelleen paljon heittoja tuolla uudella pallolla. Itseä häiritse todella paljon se, että lämmittelyissä käytettiin vanhan mallista palloa ja itse pelissä sitä uutta targea. Targeheittoni on vasta sen verran uusi ja kaipaa kertaamista jotta toimisi, että kun lämmittelyssä heitin vanhaa palloa, en enää pelissä osannutkaan heittää targea. Kun saan vanhan pallon hyppysiini palaan jotenkin automaattisesti siihen vanhaan heittotekniikkaan jolla en targea saa lentämään enkä pelissä pysty enää treenaamaan targeheittoani kuntoon.
Lisäksi sain Japanin peliä seuratessani loistavan mallin nopeasta pelaamisesta ja aion nyt treenata sitä itselleni vahvemmaksi. Pallon kanssa pystyy nousemaan paljon nopeammin kun tekee sen eri tavalla kuin tähän asti olen tehnyt. Paljon toistoja niin ehkä saan tämän uuden tavan siirrettyä pelitilanteisiinkin. Lisäksi haluan treenata puolustustani paremmaksi myös oikealla puolella eli ns. ykköspuolella. Silloin pääsen ehkä kentälle useammin kun voin pelata molempia laitoja sujuvasti. Ja tuohon pelijännittämiseen ja unen saantin turnauksessa on löydyttävä jotain ratkaisuja myös. Toivottavasti saan urheilupsykologin apuja tähän sillä yksin en taida osata tätä vyyhtiä ratkoa.
Onneksi viimeiseksi pelikseni kentällä jäänyt Espanja peli oli niin mukavaa peliä, että nälkä pelaamiseen ja tahto treenaamiseen jäi vallitsevaksi fiilikseksi. Nyt täytyy vain unohtaa nuo yön möröt ja keskittää ajatukset toiveikkaana tulevaan.
Flunssan suhteen alkaa taas hiipiä pientä epätoivoa mieleen. Kaksi viikkoa sitten oli aikalailla samantyyppinen pikkuflunssa mikä nyt on. Varsinaista kurkkukipuakaan ei enää ole, ääni vain vähän käheänä, nenä tukkoinen vain. En nyt vain yksinkertaisesti jaksa pitää treenitaukoa kun sitä on ollut jatkuvasti eikä se ole näyttänyt auttavan. Lisään siis taas superfoodeja ja jatkan monivitamiineja ja toivon parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti