Mörköjä ja mitalleja Malmöstä

Leijailtiin viime yönä lentokoneen kyydissä takaisin Suomeen ja ajatukseni olisi nyt heti tuoreeltaan kertoilla turnauskuulumiset ennenkuin nyt jo sekavan sumeat muistoni kokonaan katoavat päästäni. Malmö ladyintercupissa mukana oli siis kaikkiaan 14 maata, Lontooseen on tulossa kymmenen maata ja Malmössä näistä mukana oli kahdeksan. Eli kovatasoinen pläjäys oli tarjolla ja hyviä pelejä saatiinkin kokea. Rikoimme kaikki todennäköisyyslaskemat voittamalla koko turnauksen. Kaikkiaan kahdeksasta pelista hävisimme vain yhden ja maaleja omaan päähän ropisi tosi vähän.

Olen tosi ylpeä koko joukkueestamme ja vähän harmittaa, että suomalaiseen tyyliin voitosta ei kovinkaan suurta numeroa pidetty. Mieli tekee taas kertoilla meininkejä koko joukkueen osalta, mutta pitäydyn omissa fiiliksissä ja toimissa. Turnaus toi itselle varmemman olon siitä, että mulla voisi olla oma tärkeä paikka joukkueessa. Sen luin rivienvälistä, mutta haluan nyt uskoa siihen ja toimia sen mukaisesti. Välttelen muihin vertaamista ja totean vain, että peliaikaa tuli ihan kohtuullisesti ja hyvää palautettakin jonkin verran.

Karmeinta koko viikonlopussa olivat yöt. Turnausjännitys ja unettomuus vaivasivat niin, että jossain vaiheessa olin jo luovuttaa koko homman, pakata laukkuni ja häipyä. Ekana yönä en meinannut millään saada unta ja heräsin klo 5.30 saamatta enää sen jälkeen unta. Ehkä kolme tuntia tuli yhteensä nukuttua ja se nyt on tällaiselle supernukkujalle aivan liian vähän. Pääsin aloituskokoonpanoon ekaan matsiin kun vastassa oli Australia. Tarkoitus oli vähän arvioida vastustajaa ja pitää oma maali puhtaana. En ole oppinut nähtävästi oikein mitään hermojen hallitsemisesta turnauksen ekassa ottelussa. Olin taas aivan hermona kentällä koko ekan erän jonka siellä. En saanut kunnon heittoja aikaiseksi enkä pystynyt nauttimaan pelistä. Australian vahvuus oli ehdottomasti tarkat, aivan kulmiin heitetyt heitot joissa riitti haastetta. Tuollaisia, noin kovia ja kuitenkin tarkkoja heittoja joutuu treeneissä torjumaan luokattoman harvoin, koska osumme sinne itse lähinnä kait vahingossa. Lisäksi omaa haastetta lisäsi se, että olen viime aikoina ollut enemmän huolissani toisen ääripääni, eli sentterin ja minun välisen kohdan torjumisesta ja ajatukset oli liiaksi sen alueen torjuntojen vahvistamisessa. Yksi maali meni löysien ja hitaiden käsieni vuoksi omasta kulmastani maaliin. Hurjinta oli kuitenkin, että jouduin torjumaan rankkarin heitettyäni pitkän heiton. En tajua miten sen tein, mutta torjuin rankkarin vaikka se heitettiin vaikeammalle puolelleni eli oikealle. Toiselle erälle mut vaihdettiin ihan syystäkin penkille. Aussit kaatuivat lukemin 5-2.

Ekasta turnauspäivästä jäi aika kurjat henkilökohtaiset fiilikset vaikka voitimmekin päivän toisenkin ottelun hallitsevaa Euroopan mestaria Tanskaa vastaan. Oma pelaaminen oli niin surkea esitys että paineet tulevaan kasvoivat ja usko omaan toimintaan horjui. Yöstä tuli täydellinen painajainen jota en mielelläni muistele. Ensin en meinannut saada unta ja spekuloin tulevaa. Kurkku tuntui vähän kipeältä ja pelkäsin, etten saisi pelata koko turnauksessa enää minuuttiakaan. Paineet näyttää omaa todellista osaamista olivat kovat ja pelkäsin, etten kipeänä siihen ikinä pystyisi. Pari tuntia onnistuin nukkumaan, mutta levottomat ajatukset valvottivat vielä uudestaan klo 2-5. Nämä yön tunnit taisivat olla niitä elämäni synkimpiä. Tuntui, etten ikinä saisi unta ja kaikki asiat tuntuivat ylitsepääsemättömän vaikeilta. Aamulla herätys oli aikaisen pelin vuoksi klo 5.45 ja se stressasi myös. Mietin ihan tosissani sitäkin vaihtoehtoa, että pakkaisin tavarani, kävelisin juna-asemalle ja vain häipyisin. Aamulla purin huulta ja nieleskelin itkua kun oli niin surkea ja yksinäinen olo.

Aamumatsi klo 8.30 oli Hollantia vastaan ja olin aloituksessa kentällä. Peli sujui sisulla, berocan ja panadolin yhteisvaikutuksella. Vastustaja tiedettiin jo ennalta helpoksi eikä sieltä vaikeita heittoja tullutkaan. Mutta torjuntasennot pysyivät tiukkoina näitäkin heittoja torjuessa, ne saattavat helpoissa peleissä joskus unohtua kun keskitytään liiaksi vain heittoihin eikä ikäänkuin kunnioiteta vastustajan heittoja. Muistini mukaan (muistikuvat tältä päivältä ovat todella hataria) tein yhden maalin mutta heitto sinällään oli auttamattoman surkea. Heitin myös yhden pitkän enkä saanut rankkaria kiinni. Mut laitettiin vaihtoon tässäkin pelissä toisen erän puolivälissä mutta loppulukemat olivat 2-1 Suomelle. Jos en olisi tyrinyt tuota rankkaria, olisivat lukemat olleet nätimmät ja totuudenmukaisemmat mutta jossittelu lienee turhaa.


 Lauantaina meillä oli kaikkiaan neljä matsia joten päivä oli pitkä ja raskas. Hollannin jälkeen hävisimme USA:lle ja Espanja voitettiin 2-0. Espanja matsissa pelasin jälleen ekan erän ja toisesta erästä osan. Tein ekan maalin jo hieman paremmalla heitolla sentterin ja vasemman laitapelaajan väliin (muistaakseni). Pitkiä en enää heittänyt joten jotain parannusta tapahtui. Pelifiilis oli viimein hyvä tässä pelissä ja meillä oli ihan hauskaakin kentällä. Torjunnat sujuivat rutiinilla eikä mitään vaaratilanteita ollut.

Lopuissa otteluissa en sitten kentälle enää päässytkään ja ihan perustelluista syistä. Ykköspelaajamme pelasivat loistavasti yhteen eikä siinä minua kaivattu. Penkillä oli ilo seurata hyvää pelaamista ja keskityin tsemppaamiseen ja rankkarikisaan valmistautumiseen. Jos sijoitusotteluissa pelataan tasapeli, siirrytään jatkoajan jälkeen maalipallossa rangaistusheittokilpailuun. Siinä jokainen pelaaja joutuu vuorollaan torjumaan ja heittämään yhden rankkarin. Jos on joutunut koko pelin ajan istumaan penkillä vaihdossa, rankkarikisaan meneminen on aika kova ponnistus niin henkisesti kuin fyysisestikin ja onnistuin mielestäni hyvin valmistamaan itseni siihen. Olin joka pelissä valmis rankkarikisaankin ja olisin mitä todennäköisemmin saanut hermoni siihen kuriin. Tytöt hoitivat pelit kuitenkin siihen malliin, ettei edes jatkoaikaa tarvittu yhdessäkään ottelussa ja tosiaan sunnuntaina saimme kultaiset mitallit kaulaamme.

Reissu oli siis moninpuolin onnistunut mutta samalla myös äärimmäisen raskas. Ruokapuolen kanssa pärjäsin hyvin vaikkeivat sapuskat nyt aina ihan itseäni miellyttäneet. Mitään karppausta tai terveellistä siellä ei voinut ajatella ja kaikkea hyvää tuli taas mätettyä ihan liikaa napaan, mutta siitä en jaksa huolta kantaa. Kotona on niin paljon helpompi pitää huolta sopivasta ruokavaliosta ja tehdä asioita oikein.

Voittamista tai edes pelin lopettamista en tässä turnauskessa päässyt vieläkään treenaamaan, tätä täytyy nyt sitten pähkiä vain mielikuvien tasolla koska ennen Lontoota ei välttämättä tilaisuuksia enää montaa tule. Jatkossa pitää treenata edelleen paljon heittoja tuolla uudella pallolla. Itseä häiritse todella paljon se, että lämmittelyissä käytettiin vanhan mallista palloa ja itse pelissä sitä uutta targea. Targeheittoni on vasta sen verran uusi ja kaipaa kertaamista jotta toimisi, että kun lämmittelyssä heitin vanhaa palloa, en enää pelissä osannutkaan heittää targea. Kun saan vanhan pallon hyppysiini palaan jotenkin automaattisesti siihen vanhaan heittotekniikkaan jolla en targea saa lentämään enkä pelissä pysty enää treenaamaan targeheittoani kuntoon.

Lisäksi sain Japanin peliä seuratessani loistavan mallin nopeasta pelaamisesta ja aion nyt treenata sitä itselleni vahvemmaksi. Pallon kanssa pystyy nousemaan paljon nopeammin kun tekee sen eri tavalla kuin tähän asti olen tehnyt. Paljon toistoja niin ehkä saan tämän uuden tavan siirrettyä pelitilanteisiinkin. Lisäksi haluan treenata puolustustani paremmaksi myös oikealla puolella eli ns. ykköspuolella. Silloin pääsen ehkä kentälle useammin kun voin pelata molempia laitoja sujuvasti. Ja tuohon pelijännittämiseen ja unen saantin turnauksessa on löydyttävä jotain ratkaisuja myös. Toivottavasti saan urheilupsykologin apuja tähän sillä yksin en taida osata tätä vyyhtiä ratkoa.

Onneksi viimeiseksi pelikseni kentällä jäänyt Espanja peli oli niin mukavaa peliä, että nälkä pelaamiseen ja tahto treenaamiseen jäi vallitsevaksi fiilikseksi. Nyt täytyy vain unohtaa nuo yön möröt ja keskittää ajatukset toiveikkaana tulevaan.

Flunssan suhteen alkaa taas hiipiä pientä epätoivoa mieleen. Kaksi viikkoa sitten oli aikalailla samantyyppinen pikkuflunssa mikä nyt on. Varsinaista kurkkukipuakaan ei enää ole, ääni vain vähän käheänä, nenä tukkoinen vain. En nyt vain yksinkertaisesti jaksa pitää treenitaukoa kun sitä on ollut jatkuvasti eikä se ole näyttänyt auttavan. Lisään siis taas superfoodeja ja jatkan monivitamiineja ja toivon parasta.

Nollat taulussa

Turnaus ohi ja olo on vähintäänkin helpottunut. Järjestelyjä riitti ja päivä oli pitkä. Klo 7 aloitettiin kentän teko. Järjestäjien pitää siis teipata kenttään tarvittavat rajat, koota maalit ja rakentaa muutoinkin kilpailun puitteet. Kentässä riittää tekemistä pariksi tunniksi kun se pitää mitata oikean kokoiseksi,  teippien alle laitetaan ensin narut jotta rajat pystyy tuntemaan ja 9 metriset maalit on koottava, tolpat topattava ja verkot solmittava. Vähän sählinkiäkin päivään mahtui kun ihmisiä vain tässä ollaan, mutta mallikkaasti kisat silti sujuivat. Tuon tyyppisien tapahtumien järjestämisestä mulla on työn puolesta aika paljon kokemusta mutta tässä lusikoita oli sopassa niin monia, että homma oli huomattavan erilainen. On paljon helpompaa järjestää isompiakin tapahtumia jos järjestäjät voivat tavata kasvotusten asioita suunnitellessaan ja roolijako on selkeämpi ja koordinoitu. No kaikesta oppii jotain uutta, niin tästäkin projektista.

Vaikka oma keskittyminen olikin järjestelyissä, pitihän meidän siellä myös itse pelata. Joukkueemme Dragons Oldies sijoittui jälleen toiseksi. Kaksi matsia voitettiin selkein lukemin jotka eivät sinällään jättäneet spekuloinnille sijaa. Turnauksen puhtaalla pelillään voittaneelle Ice Windille emme sen sijaan pystyneet oikein edes antamaan kunnon vastusta joten paljon on vielä tehtävä ennen lopputurnausta huhtikuussa. Runkosarjasta lohkesi kuitenkin toinen sija joten kaikki on vielä mahdollista.

Turnauksessa tapahtui jännä ilmiö jota en ole aikaisemmin kokenut. Pelikentällä pelasin vain fyysisellä tasolla. Ajattelutoiminta oli jotenkin aivan lamaantunut ja muisti kultakalan tasoa. Heittoihin laadin pitemmän aikavälin suunnitelman jota toteutin muutaman minuutin ajan ja ne toimivat minusta hyvin. Saatoin esimerkiksi päättää että nyt painotan ristiheittoihin ja vastustajan totuttua niihin heitänkin suoran vinolla vauhdilla pyrkimyksenä yllättää vastustaja. Maalit olivat tiukassa mutta tyytyväinen täytyy olla siihen että heitot ottivat sen suunnan mitä ajattelinkin ja pysyin rytmissä. Maalejakin olisi varmasti tullut enemmän jos peliminuutteja olisi ollut enemmän. Vaihtopenkiltähän niitä maalje aei pysty heittämään.

Aivotoiminta oli kuitenkin aivan olematonta pelin aikana. En vain pystynyt muistamaan edes sitä, kuka meidän joukkueesta oli viimeksi heittänyt. Maalipallossa on sääntö, jonka mukaan sama pelaaja saa heittää vain kaksi peräkkäistä heittoa. Jos heittää kolmannen, saa rangaistuksen ja joutuu torjumaan yhden heiton yksin. Koska en pystynyt edes omia heittojani muistamaan (hyvä jos muistin ketä vastustajia meillä oli toisessa päässä) jouduin kyselemään kavereilta, saanko vielä heittää. Hölmöltä tuntui mutta kait tässä blondissa päässä oli vain yksinkertaisesti liikaa ajatuksia ja aivot välttivät ylikuumentumisen nollaamalla muistikapasiteetin 15 sekunnin välein.

Tyhjästä päästä huolimatta pelasin varsin varmaan peruspeliä. Mitenkään loistamaan en päässyt, mutta omalla tasollani pelasin ja se lienee kuitenkin tärkeintä kun ottaa huomioon pitkän sairastelujakson tässä välissä. Maajoukkuevalmentajan mukaan heitot on koventuneet verrattuna kuukauden takaiseen turnaukseen, mutta itse sitä en huomaa. Mutta täytyy uskoa ja olla kiitollinen kehityksestä varsinkin kun suunnat ovat pysyneet voimasta huolimatta kohdillaan.

Mukavaa oli että pääsin heittämään pelin ensimmäisen heiton kerran (tosin se ei niin kovin onnistunut ollut). Niitä on harvassa kun en mikään ykkösheittäjä ole mutta niitäkin on tärkeää treenata. Rangaistusheittoja en heittänyt, kieltäydyin niistä oikeastaan ihan itse juuri tämän tyhjänpään ongelman vuoksi. En olisi kyennyt keskittymään riittävästi siihen. Yhden rangaistusheiton jouduin torjumaan, se meni maaliin mutta olin aika lähellä saada sen jopa kiinnikin.

Viikonlopun viimeisin tärkeä oppi liittyikin sitten ruokaan. Elimistön on selvästi nyt tottunut vähä-hiilihydraattiseen ruokavalioon. Lauantaina olin pelikavereiden kanssa istumassa iltaa ja sunnuntaina lasten synttäreillä syömässä kaikenlaista vähemmän terveellistä mättöä. Jouduin huomaamaan kuinka tuskaisat seuraukset hilareiden ahtamisesta on. Jo syödessä huomasi yllättäen kuinka herkut eivät maistuneet samaan tahtiin kuin ennen ja pian ruoan jälkeen tuli niin öklö ja turvonnut olo että oli taas helppo tehdä päätös tämän viikon ruokavaliosta. Mahtavaa että oma kroppa kertoo itse ettei entinen ruokavalio tunnu hyvältä eikä sokeria kaipaa enää kuten ennen. Tämä on musta varsin yllättävää jo ihan siksi, etten ole mitenkään totaalisesti hilareista kieltäytynyt viikollakaan.

Treenaaminen jatkuu normivauhdilla kun olo on terve ja fiilikset mainiot. Uuden saliohjelman pitäisi pian saapua joten sekin piristää varmasti elämää. Seuraava maalipalloaction taitaakin olla sitten vasta kuun lopussa kun kokoonnutaan maajoukkueen voimin leireilemään.

*****
Tämä maalipallopainotteinen bloggauksen kirjoitin Jukka Pojan ihanan letkeitä tahteja kuunnellen. Uusi sinkku Älä tyri nyt on musta mainion hurmaava vaikken miksikään reggaeihmiseksi itseäni luekaan. Sanat ovat niin osuvat ja kauniit. Toivotaan että moni maalla-asuva nuori ottaa niistä voimaa ja vahvistusta omaan elämäänsä.

Näillä eväillä kohti EM-kisoja

Tämä tietokoneella istuminen taitaa olla niitä harvoja tekemisiä joita nyt tekee mieli tehdä lihakset ihan sikakipeinä joten koetan postailla jotain eilisestä maajoukkueleiristä. Meillä oli yhden päivän EM-kisoihin valmistava leiri eilen Lahdessa ja vaikka kisajoukkueemme 6 pelaajasta paikalla oli vain neljä, voinee lihasten kipeydestä ja mustelmien määrästä päätellä, että jotain tuli tehtyäkin. EM-kisoihin lähdetään siis 17.10 ja varsinaiset kisat käynnistyvät keskiviikkona 19.10. Otan koneen mukaan ja toivottavasti saan netin toimimaan ja ehdin postailla tännekin vähän jotain kisojen aikana.

Jotenkin musta aina tuntuu, että mitä lähempänä isot kisat on, sitä huonommin treeni menee omasta mielestä. Mihinkään ei oikein ole tyytyväinen ja joutuu paljon enemmän tekemään töitä, että saa pelin pidettyä kasassa omassa päässään. Sitä alkaa niin helposti häsläämään, yrittämään liikaa kentällä ja on tosissaan keskityttävä itsensä tsemppaamiseen ettei treeni mene ihan sähläilyksi. Varsinkin vika treeni kisapaikalla on mulla perinteisesti ollut ihan kaoottinen, toivottavasti viikon päästä Tanskassa on vähän parempi meininki. Eilen en mielestäni onnistunut missään mitenkään erityisen hyvin. Torjunnoisa tapahtui pari kertaa selkeä sijoittumisvirhe kun arvioin pallon liikeradan pieleen. Lisäksi olin toivottoman hidas. Heitoista puuttui joko suunta tai voima, hyviä heittoja oli harvassa.

Rankkareiden torjunta on asia erikseen. Sitä en ole osannut koskaan ja henkisesti tuntuu, että olen mennyt vain takapakkia tässä asiassa. Rankkarissa siis joutuu jonkun joukkueen tai oman virheen vuoksi torjumaan yksin yhden vastustajanheiton. Pelaan normaalisti polviltaan, mutta rankkarissa pitäisi torjua seisaaltaan jotta pystyy torjumaan isomman alueen enkä siksi osaa ollenkaan. Torjun aina niin, että vasen kylki osuu lattiaan ja siksi rankkareidenkin torjunta onnistuu paremmin vasemmalle. Jos pallo tulee oikealle menen ihan solmuun kroppani kanssa ja jos se tulee suoraan kohti, jään miettimään kummalle kyljelle torjun ja pallo menee maaliin. Rankkarin torjunnassa on musta tosi paljon kyse ihan siitä miten henkisesti saa itsensä kasaan ja uskoo itseensä. Minä en onnistu tässä kovinkaan hyvin kun en omiin kykyihini usko joten siksikään en onnistu. Tätä pitäisi saada treenata kahdestaan jonkun kaverin kanssa niin ettei kukaan ole tarkkailemassa vieressä enkä voi ottaa mistään paineita. Onnistumiset ehkä auttaisivat oppimaan ja onnistumaan tositilanteessa.

Eilinen sai mut miettimään myös omaa pelipaikkaa. Olen siis tähän asti pelannut lähinnä oikeata laitaa eli ns. ykköstä. Nyt kuitenkin tuntuu olo varmemmalta ja peli sujuvammalta seiskassa eli vasemmassa laidassa. Tällöin torjun niin, että kädet menevät kentän reunaa kohti. Kädet ovat heikoin kohtani, niistä saattaa moni kova heitto lörpsähtää läpi mutta kun kädet ovat pelialueen rajalla, riittää usein että saa pallon sormilla työnnettyä ulos kentältä. Toisaalta oikeassa laidassa olen jostain syystä nopeammin liikkeellä jos pitää esimerkiksi mennä pelastamaan keskellä uhkaavasti kohti maalia vierivää palloa joka on kimmonnut jostain toisesta pelaajasta. Eli voinen sanoa että voin pelata molempia laitoja, mutten tiedä onko tämä enemmän etu vai haitta jatkossa.

Juuso oli eilisen, kokopäivän kestäneen leirimme ajan mieheni hoidossa ja taitaapi olla niin, että tämä mammanpoika vähän testailee iskää aina sopivan hetken koittaessa. Poika on musta tosi hyväntuulinen ja iloinen, keksii tekemistä paljon ihan yksikseenkin ja kiukuttelee mulle tosi harvoin. Eilen, kun viimein pääsin illalla kotiin (matka kesti vähän arvioitua pitempään kun taksista puhkesi rengas keskellä Lahden motaria) riehaantui Juuso aivan suloisesti ja itselle tuli niin iso pelko siitä, miten pärjään ilman tuota suloista lasta viikon EM-kisojen ajan. Juuso kyllä pärjää kun hyväksyy ettei äiti ole juuri nyt saatavilla ja onhan sillä muutenkin vähän eri kuviot kun pääsee mummolaan miehen äidin luokse hoitoon osaksi viikkoa. Mutta itse en tosiaan tiedä miten selviän ilman Juusoa. Nukumme perhepedissä, eli Juuso tuhisee joka yö ihan vieressäni, halailee ja silittelee puoliunessa öisin ja mulle tärkeää on jo ihan se pojan tuttu ja ihana tuoksu siinä lähellä. Nyt pitäisi sitten selvitä ilman tuota kaikkea ja paljon muuta. Kaikki menee hyvin jos on koko ajan jotain tekemistä, mutta tunnetusti kisareissut ovat pullollaan odottelua ja ajantappamista. Ne hetket ovat varmasti iltojen lisäksi mulle niitä vaikeimpia. Turkissa Juuso oli mukana kun saimme siihen rahoituksen joten pitkistä kisareissuista ilman poikaa ei ole vielä mulla kokemusta. Yhden pitkän viikonlopun oltiin Malmössä keväällä turnauksessa ja ainakin silloin ikävä oli välillä ihan mieletön.