Nyt näyttää viimein siltä, että mun ja Juuson sairastelu on ohitse (kop kop). Mies on vielä kuumeessa ja saikulla kotona, mutta se ei meidän menoa onneksi kovastikaan haittaa ;) Eilen tein pitkästä aikaa salitreenin ja tänään edessä on maajoukkueen pallotreenit. Ulkoilu Juuson kanssa maittaa taas eikä ulkovaatteidenkaan pukeminen ahdista äitiä enää kun mielessä on vielä kirkkaana kahden viikon sisällä möllöttäminen. Tosin kurkussa tuntuu jotain kipua aamuisin eikä se ihan kokonaan pois mene ollenkaan, mutten jaksa siitä edelleenkään kantaa huolta kun jaksan ihan mainiosti eikä ole kipeä olo.
Mahtava fiilis mutta olen nyt päättänyt koettaa olla suunnittelematta treeniaikatauluja kovinkaan tarkkaan etukäteen. Tykkään siitä, että mietin viikonloppuna koko tulevan viikon ohjelman mutta nyt fiilistelen jonkin aikaa ilman ohjelmaa. Suunnittelemisesta pidän muutoinkin paljon, mutta etenkin treenaamisessa se on musta välttämätöntä kun täytyy miettiä asiat Juuson kannalta. Salille voi mennä vain kun lapsiparkki on auki, Juuson pitää päästä muskariin ja taaperokerhoon edes joka toinen viikko ja ulkoilutkin pitää änkeä johonkin väliin. Sitten on otettava huomioon pelitreenien ajankohdat ja mietittävä, milloin voi tehdä käsitreenin, milloin jalat, aerobisen jne. Suunnittelematta tämä ei musta toimisi kunnolla, mutta koetetaan nyt vähän ettei tule pettymyksiä jos jommankumman flunssa vielä tee comabackia.
Lihakset kyllä jumahtivat ihan totaalisesti eilisen ylävartalotreenin ansiosta. Olin liian nälkäinen treenaamiselle ja tein voimatreenin samoilla painoilla kun mitä ennen sairastelua. Kyllähän ne jaksoi, juuri ja juuri kun keskittyi, mutta voi taivas tätä jäykkyyttä tänään. Pienet venyttelyt aamusta eivät tunnu auttaneen ollenkaan joten jotain pitää vielä tehdä että selviän illan treeneistä. Itsensä hillitseminen ja painojen maltillinen käyttö tuntuvat vain olevan niin kovin vaikeita taitoja ja onhan se fiiliksiä nostavaa että jaksaa tehdä liikkeet samoilla painoilla kahden viikon tauosta huolimatta. Epäilen vahvasti osaanko keskiviikkonakaan yhtään himmailla kun teen jalkatreenin salilla mutta kyllähän sitä kannattaa näin etukäteen ainakin toivoa... :)
Syömispuoli ei ole ehkä ihan pysynyt niin puritaanisesti linjassa kuin mitä voisi toivoa, mutta en nyt ole totaalisesti retkahtanutkaan. Olen itsestäni oikeastaan ihan ylpeäkin nyt. Karkkia en ole ostanut vaikka mieli on kovasti tehnyt. Kaupassa juuri eilen mietin, että ellen olisi täällä blogissa asiasta puhunut, olisin varmaan eilenkins ortunut karkkihyllyn kohdalla. Mutta nyt en kertakaikkisesti kehtaa tunnustaa täällä heti parin päivän jälkeen etten pärjää ilman karkkia enkä toisaalta osaisi valehdella tai peitelläkään asiaa. Eli kiitos tälle blogille. Sama se kuinka moni tätä lukee, mutta itsensä nolaamisen mahdollisuuskin riittää. On muutoin jännä miten makeaa alkaa tehdä heti mieli kun sitä on vähän saanut. Löysin kaapista Marianne crush pussin jämät viimeisimmän leivonnan jäljiltä ja sehän oli sitten tietenkin pakko mennä ja tuhota. Sitä ennen ei karkkia ollut tehnyt moneen päivään edes mieli mutta ahmittuani nuo muruset painin koko loppupäivän sokerihimoni kanssa.
HIlarimäärät on pysyneet pieninä lukuunottamatta lauantain ravintolareissua jolloin retkahdin risoton edessä. Se annettakoon anteeksi kun olin jo aivan seinähulluuden partaalla tämän kotiarestin takia ja ulospäästyäni olin jotenkin aivan hämmennyksissä. Gojia popsin eikä se musta edes mitenkään erityisen pahalle maistu. Maca maistuu jopa joidenkin smoothien seassa joten sen käyttö aiheuttaa vähän enemmän irvistelyä. Vihreyksiä kuluu paljon enemmän ja niiden sujauttaminen eri ruokiin tuntuu ihan onnistuvankin. Pastaa tai perunaan en ole edes kaivannut.
Smoothiesta tuli mieleen marjat. Vaikka hommasimme syksyllä pakastimen täyteen marjoja, on niistä nyt huutava pula. Marjat olisivat loppuneet jo ennen vuoden vaihdetta mutta "onneksi" blenderimme meni rikki ja jarruttelimme muutenkin niiden käyttöä. Mutta nyt kun uusi blenderi toimii ja marjojen syöminen kuuluisi ruokalistalle niin ne ovat oikeasti kortilla. Onneksi mummolasta saatiin vähän täydennystä. Mutta jos tiedät mistä / keneltä saisi ostaa marjoja niin vinkkaa mulle s-postiin tai kommenttiosioon. Voimme niistä toki maksaakin kunhan ovat suomalaisia. Meillä ei ole arkkupakastinta kun ei se meille mahtuisi (tai no olkkariin voisi mahtua mutta jostain syystä en ole kovin innoissani ajatuksesta). Haaveissa edelleen monitoimihuone jossa olisi vapaapainojen ja penkin lisäksi kodinhoitonurkkaus ja arkkupakastin... Lottovoittoa odotellessa siis. (Tai no silloin voisin saada jokaiselle noista omat huoneet)
Eilen olin Juuson mukana mini-lattaritunnilla. Juuso käy siellä joka viikko mumminsa eli äitini kanssa ja nyt viimein pääsin itsekin katsomaan millaista touhua se on. Mulla oli koko puolituntisen ajan leveä hymy naamalla kun katsoin kuinka mun pieni poika nautti liikunnasta, tanssista ja musiikista niin että tällainen huonosti näkeväkin äiti näki sen monen metrin päähän. Poika osasi monet koreografiat jo ulkoa ja malttoi keskittyä tekemiseen koko puolituntisen. Mitään ylimääräistä häröilyä tai lekkeriksi laittoa ei ollut vaan koko ajan mentiin ohjaajan ohjeiden mukaan. Ihanaa että Juuso on löytänyt mielekkään harrastuksen jo tuon ikäisenä! Ties mikä parkettiveitsi siitä vielä tuleekaan ja voi opettaa vielä äitinsäkin tanssimaan! Voihan tuo sen haluta lopettaa vaikka ensi syksynäkin mutta tärkeintä on liike ;)
Apocalyptican loistava levy Worlds Collide säisti tätä bloggausta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti