Tätä postausta on nyt valmisteltu monena päivänä täällä kisakylässä. Toisin kuin olin epäillyt, on tämä eka viikko mennyt ihan mielettömän nopeasti täällä eikä tekemisen pulaa ole ollut. En ole oikeastaan ehtinyt tehdä mitään niistä asioista, mitä olin haalinut itselleni tyhjiä hetkiä täyttämään; opetellut virkkaamaan, neulonut paidan, uppoutunut kirjojen kuunteluun tai tehnyt muutamia työjuttuja. Huomenna on eka peli ja nyt ehkä ihan hyvä hillitä jännitystä tekemällä jotain ihan muuta, eli kirjoittamalla tänne.
Lattiaan on ollut pakko vain tottua, eihän tänne luovuttamaankaan ole tultu. Yritän olla ajattelematta kuinka mukavaa pelaaminen kunnon lattialla voisi olla ja keskitän vain tähän hetkeen. Kuten täälläkin mainitsin, eniten auttoi se, että sain puhua asiasta (tällä kertaa valmentajan kanssa) ja purkaa oloani sitä kautta. Hiljaa en ole pystynyt asiaa käsittelemään. Kun selvisin pienestä flunssasta, sain vaivoikseni kipeän yläselän/lavan. Maanantaina olin tääll paikallisella hierojalla ja vaikka käsittely tuntuikin erittäin hyvältä, meni selkä tosi kipeäksi seuraavana päivänä. Nyt pärjään hyvin selkä teipattuna mutta ei tämä ihan kivutonta ole. Lisäksi piti aloittaa tulehduskipulääkitys ja se ärsyttää mun mahaa tosi paljon.
Tässä vähän kuvia meidän kisakylästä.
Suomen joukkue on poikkeuksellisesti majoitettu samaan rappuun Irlannin kanssa. Joukkue asuu samassa huoneistossa kolmessa eri makuuhuoneessa. Meillä on yhteinen olkkari ja kahden hengen makkarit. Kuvassa minun ja Iidan huone. Ihan mukava näköala ja iso ikkuna. Mutta eniten harmittaa kun kaappitilaa ei oikeastaan ole (kuten kuvan sekamelskakin näyttää) eikä koko asunnosta löydy yhden yhtä työpöytää / tuolia. Kuvassa hyvin edustettuna koivukuosiset pelikassimme ja sadetakki. Huomaa myös reikä lattiassa jonka huoltajamme ystävällisesti korjasi maalipalloteipillä. Reikä siis oli jo lattiassa paikalle tultuamme joten emme ole syypäitä sen ilmestymiseen.
Tässä näkyy kaueampaa meidän suomalaisten asuintalo(kuvan vasemmanpuoleinen talo).Samasta talosta löytyy Aasian maita lähinnä. Kisakylä on mukavan kompakti, kaikkialle on lyhyt kävelymatka. Ruokalaan ehkäpä 200metriä ja kuntosalille suunnilleen saman verran. Fyssari taitaa olla pisimmän matkan päässä meiltä, reilusti alta kilometri sinnekin vain on. Autoja ei onneksi joka tiellä edes saa kulkea joten aika vapaasti saa mennä tallustaa. Kisapaikalle meiltä on reilun kilometrin matka.
Tässä Suomen joukkue kokonaisuudessaan. Olemme juuri olleet tervetulijaistilaisuudessa. Meitsin lemppari- kisavaatteet ovat tässä esillä. Tuo sininen kauluspaita istuu hyvin ja on nätti päällä, valkoiset housut oikein mukavat ja kyllä tuo mun päällä oleva hamekin hyvä on.
Lopuksi pari kuvaa eilisistä avajaisista. Fiilis oli aivan mahtava, ei oikein nukutuksi saanut moisen spektaakkelin jälkeen. Jo kävelymatka kämpiltä areenalle oli elämys kun matkan varrelle oli järkätty kaikenlaista kuultavaa ja nähtävää. Ei siis haitannut vaikka jouduttiin tovi odottelemaan h-hetkeä. Syke hakkasi lähempänä 200 enkä tässä pysty sanoin kertomaan kuinka mahtava fiilis oli kun viimein astuttiin täpötäydelle stadionille loistevalojen keskelle. Leijuin kuin maasta parikymmentä senttiä ilmassa kävelykierroksen, vilkuttelin ja annoin lentopusuja, nautin täysillä. Sain hillitä itseni etten alkanut pomppia ja juoksennella ympäriinsä, energiaa oli niin valtavasti siinä hetkessä.
Marssittuamme kierroksen lipun perässä meidät istutettiin alas muiden sisäänmarssia katsomaan ja ohjelmaa odottamaan. Tämä tuntui musta jotenkin tosi pöljälle, istua nyt keskellä urheilustadionia tuollaisessa tilaisuudessa. Lisäksi oli ihan käsittämättömän kylmää, mullakin oli päällä kuoritakin alla verkkatakki, neule ja kaksi t-paitaa ja olin aikalailla jäätyneessä tilassa. Onneksi käytiin vähän kaverin kanssa lämmittelemässä tanssin merkeissä. Irlantilaiset menivät vapaaehtoisten tanssijoiden sekaan tanssimaan ja mekin sinne sitten ängettiin. Hulvattoman hauskaa oli.
Ohjelma oli hieno ja etenkin olympiatulen tuominen, ilmassa tanssivat ihmiset ja lopun ilotulitus tekivät kyllä vaikutuksen. Nyt olisi mahtava päästä näkemään ylen lähettämä kooste areenasta, mutta sitä ei täältä ulkomailta voi katsoa. Mutta jos et ole vielä sitä käynyt areenasta tuijottamassa, kannattaa sinun se tehdä. Hieno show.
Nyt siis odotellaan pelien alkua ja tositoimiin ryhtymistä. Kisaturistina oleilu ja treenaus loppuu ja päästään näyttämään mitä varten on viime vuodet reenattu ja hikoiltu. Jännitystä täytyy nyt oppia hallitsemaan ja kaivaa itsestä se taistelutahto esille. Onneksi kotijoukotkin saapuvat Lontooseen huomenna ja saan tavata Juusonkin sunnuntaina. Melkein viikon verran selvisin aika vähällä ikävöinnillä mutta nyt tekee välistä tosi tiukkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti