Epäammattimainen tosikkourheilija

Heti alkuun täytyy tähdentää, etten todellakaan ole mikään ammattiurheilija. Jo pelkkä liikunnallinen historiani on varsin hatara ja lyhyt. Kouluaikoina en kovin syttynyt urheilusta. Tuntui, että kaikki kivat lajit kuten futis ja pesäpallo, olisivat vaatineet enemmän näköä ja olin aina altavastaajana. Ratsastus on oikeastaan ainoa laji, jota olen pitkään harrastanut ja jota edelleen haluaisin harrastaa. Yliopistoaikoina lajivalikoima laajentui spinningillä (eli satulassa edelleen pysyttiin). Vasta reilut viisi vuotta sitten innostuin hiukan maalipallosta kun silloinen maajoukkuelainen minulle lajia suositteli ja aloin pelata 1. divarin joukkueessa. Monta vuotta pelasin vain kotimaan sarjassa Näpäjä ice windissä vailla sen korkeampia tavoitteita. Vasta juuri ennen Juuson ilmaantumista kuvioihin minut puhuttiin mukaan maajoukkuetoimintaan.

Eli varsinaisen maajoukkueurheilijan uran aloitin vasta äitiysloman jälkeen. Ensimmäiset isot kisani olivat tänä keväänä Turkissa kun ottelimme paralympiapaikasta. Tulimme turnauksessa toiseksi ja saimme täten maapaikan Lontooseen. Kisat menivät paremmin kuin kukaan (siis emme me pelaajat tai valmentajakaan) oli etukäteen uskonut, mutta tokihan lippuja oltiin lähdetty tosissamme metsästämään. Sain itsekin pelata Turkissa monessa pelissä vaikka luulin lähteväni sinne vain vaihtopenkkejä koluamaan. Ensimmäinen arvokisamaalikin tuli heitettyä (kiitos brassipelaajan huolimattomuden) ja ennen kaikkea sain valtavasti kokemusta isojen kenttien meiningistä.

Kevään aikana vähitellen minulle valkeni mitä tuli Turkissa tehtyä ja treenikärpänen puraisi oikein kunnolla. Jos siihen asti olin mukana vähän kuntourheilupohjalta, olen nyt kyllä kasvattanut itselleni karmean tahdon ja halun pelata oikeasti tässä lajissa maailman huipulla. Tämä muutos on oikeasti ihan valtava ja olisin varmasti nauranut jos joku olisi vuosi sitten tullut kertomaan tämän päivän mietteistäni tätä lajia kohtaan. Minut on siis aivopesty.

Treeniohjelmaan kuuluu harjoitteita kuutena päivänä viikossa ja jahka selviän tästä tappajaviruksesta (flunssasta) tarkoitus olisi vähitellen yrittää änkeä harjoituksia lisää viikkoon niin, että joinakin päivinä treenejä olisi kaksi päivässä. Maalipallon Suomen sarjat alkavat 18.9 Pajulahden turnauksella ja lokakuussa matkaamme maajoukkueen kanssa tuuliseen ja kylmään Tanskaan EM mitaleista kilvoittelemaan. Onneksi siis tarmoa riittää ja välitavoitteiden avulla projektista tulee jotenkin blondin käsityskyvyllekin sopiva.