Ylistys mummolalle!

Kun tässä taas vähitellen starttailen treenaamista ja suunnittelen päivien ohjelmaa, on taas pakko todeta kiitos ja ylistys mummolalle ja kuntosalin lapsiparkille, ennen kaikkea äidilleni. Tuo vilkas ja varsin sosiaalinen poikanihan on aina saatava johonkin valvovan silmän alle ja aktiviteettien äärelle treenin ajaksi eikä se aina ole ihan helppoa toteuttaa. Harjoittelua pitää tehdä lähes joka päivä ja joskus olisi kiva nähdä päivisin töissä olevaa miestä joten treeniajat ja Juuson kohtalo on pakko suunnitella hyvissä ajoin ja huolella.

Peliharjoitukset alkavat harmittavan usein klo 17 joten miehen pitäisi tulla kotiin jo neljän maissa jotta ehtisin eikä se aina onnistu. Toisaalta nyt kun mies on virallisesti maalipallotuomari, hänkin haluaa ja monesti olisi tarpeenkin, käydä viheltämässä treenejä. Maalipallo on sen verran kova laji, iso pallo lentää kovaa milloin minnekin ja pelisalissa pitäisi olla hiljaista joten mukaan ei Juusoa voi ottaa kuin hätätapauksissa. Silloin ollaan sitä vuorotellen kavereiden kanssa hoidettu välinevarastossa.Onneksi siis pystymme viemään Juuson vanhempieni luokse hoitoon tarvittaessa. Menen treeneihin kuljetuspalvelun maksamalla taksilla joten kurvaamme vain mummolan kautta ja poika jää sinne pariksi tunniksi leikkimään. Ilman vanhempiani tämän paletin pyörittäminen ei onnistuisi ja siksi olen heille todella kiitollinen.

Kuntosaliharjoittelut ja jumpat teen siis eräällä salilla (niin kauan kun en saa heiltä sponsorointia en nimeä kerro hah!) jossa aamupäivisin ja iltaisin on lastenhoitaja vahtimassa lapsia. Tämä palvelu oli ehdoton edellytys salia valitessani ja hyvähän tuo on ollut. Tosin Juusolla kesti tosi kauan ennen kuin hän suostui jäämään hoitoon ja nyt ongelmaksi taitaa alkaa muodostua se, ettei poika viihdy siellä about 30min pitempään. Dramatiikkaakin on riittänyt kun Juuso puraisi yhtä poikaa sormesta ja meni sitten penkin alle kiukkuamaan kun häntä niin julmasti oli toruttu. En tiennyt mitä olisin sanonut tai tehnyt kun paikalle huudon kuultuani tulin, mutta tällaista tämä lapsiperheen arki taitaa olla :/ Eli mikään pomminvarma hoitomuoto tuo lapsiparkki ei ole etenkin kun ei koskaan tiedä kuinka paljon siellä on lapsia tai hoitajia milloinkin ja millainen pojan vireystaso on. Mutta muutakaan vaihtoehto en ole keksinyt. Iltaisin on joko pelitreeniä, miehellä menoja tai joskus jopa tosiaan haluaisin olla kotona koko perheenkin voimin niin erikoiselta toiveelta kuin se kuulostaakin.

Lontoota varten siis tarvitaan joustoa ja panostusta itseni lisäksi ennen kaikkea mieheltäni ja pojaltani, mutta myös vanhemmiltani ja kavereiltani. Ilman heitä olisin pulassa ja tavoite ei voisi toteutua. Välillä tietoisuus tästä tekee pahaa kun olen niin huono olemaan kiitollisuuden velassa muille ja pelkään aina että olen rasite muille, mutta näin tämä nyt menee. Tämä on sentään vain väliaikaista, Lontoon jälkeen olen jo sen verran vanha, että annan mieluusti tilaa nuoremmile ja taitavammille näissä kuvioissa ja keskityn perheeseeni.

Mainitaan nyt tähän loppuun vielä jos jotakuta jostain syystä kiinnostaisikin, että kurkku on edelleen kipeä melkein joka päivä. Mutta koska kipu on pientä eikä tunnu vaikuttavan yleiseen jaksamiseen, en jaksa sitä huomioida. Korva kuulee edelleen huonommin ja on tukkoisen oloinen joten taidan perjantaina ruikuttaa terveyskeskuksesta itselleni päivystysajan. Silloin on terveydenhoitajan mukaan kuulemma hiljaisin päivä niin saatan jopa onnistuakin, tiedä sitten. Tänään pelaamaan, mies menee miesten treeneihin tuomaroimaan ja Juuso mummolaan iltapalalle. Tästä se toivottavasti taas pyörähtää kunnolla käyntiin.