No niin, viikonlopusta selvitty ja yön yli nukuttu niin on oikea aika tulla kertoilemaan tännekin kuulumisia. Eli meillä oli lauantaina Pajulahdessa maajoukkueleiri ja sunnuntaina kauden aloitusturnaus. Maajoukkuekaverini osaa cranio-sacraaliterapiaa ja ehkäpä hänen käsittelynsä ansiosta sain osan kuulostani takaisin. Hän hieroi kallonpohjan lihaksiani ja jotain muutakin ja sai sieltä jotain lukkoja aukeamaan. Taivaallista kun tinnitys lähti lähes kokonaan. Kuulo ei silti ole edelleenkään normaali eikä korva täysin äänetön, mutta eteenpäin mentiin silti huimasti. Kurkkukipukin on tuolla taustalla jossain ihan pienenä eikä olo muuten tunnu kipeältä joten olen päättänyt jatkaa treenaamista, rauhallisella temmolla mutta päivittäin kuitenkin.
Leirillä päästiin pelaamaan tosi paljon ja tehtiin paljon muutenkin treeniä jossa sykkeet pysyi ylhäällä ja liikkeet reippaina. Pelit meni ihan unelma hyvin korva huomioon ottaen. Kuulo-ongelmat näkyivät lähinnä siinä, etten onnistunut yleensä ihan perusasiassa, eli syöttämään palloa toisella laidalla olevalle pelaajalle. Tämä korjattiin helposti sillä, että syötin vain sentterille, joka siis on viereinen pelaajani. Lisäksi kuulo vaikeuttaa edelleen heiton suuntaamistani. Olen ollut maajoukkueen ehkä tarkin heittäjä (muuta hyvää heitossani ei oikeastaan olekaan) mutta nyt oli pakko olla tyytyväinen kaikkiin heittoihin jotka vain menivät kentälle. Mutta tämänkään en antanut häiritä kun treenasin sitten heiton tekniikkaa ja voimaa.
Pelaaminen maajoukkueen kanssa tosiaan luisti puolustuksellisesti omalla kohdallani tosi hyvin. (En halua tässä blogissani ottaa kantaa kamalasti koko joukkueen toimintaan enkä etenkään muiden pelaajien asioihin joten vaikka kyse onkin joukkuelajista, jätän analyysini nyt vain itseeni.) On kerta kerran jälkeen helpompaa pelata kun tuntee hyvin ne, joiden kanssa pelaa. Eli kun sentteri (keskipelaaja) on tuttu, tietää aika tarkkaan mihin asti hän ylettää torjua, mitkä ovat hänelle vaikeita juttuja ja miten henkinenkin puoli menee. Toinen laita on myös tärkeä tuntea ja tietää jotta tietää milloin rientää sinne puolelle apuun yms. Parashan olisi, jos pallon takana olisi aina kaikki kolme pelaajaa, mutta koska pelaan polviltani (ja olen vanha ja hidas), en yksinkertaisesti ehdin toiselle puolelle puolustusaluetta ihan kovin nopeasti.
Nyt kun keskellä on Sanna tai Kaisu, voin jotenkin laitta osan torjunnasta automaatiolle ja keskittää ajatuksiaan muihin pelillisiin juttuihin. Se on mulle uusi ja aika mahtava havainto. Tätähän meidän uusi valmentajamme Laitinen jankkasi heti alusta alkaen, että on opittava tuntemaan joukkuekaverinsa ja mietittävä aina, kenen vieressä pelaa ja nyt olen sen oivaltanut ja oppinut. Nyt haluan oppia tuntemaan kaverit vielä paremmin henkiseltä kantilta jotta tiedän missä he päänsisäisesti menevät pelin aikana, miten heitä parhaiten tuen aina kulloisessakin tilanteessa. On hetkiä jolloin toiselle kannattaa sanoa napakasti, kannustavasti tai hetkiä jolloin pitää olla vain ihan hiljaa.
Turnaus ei sen sijaan mennyt yhtään niin hyvin kuin treenit. En tiedä miksi edelleen alisuoriudun aina kisoissa. Jotenkin vain joku fiilis on väärin. En tiedä olenko liian hermona vai mikä kisoissa klikkaa, mutta harvoin onnistun silloin omasta mielestäni parhaalla mahdollisella tavalla. Sain aika vähän peliaikaa johtuen ehkä siitä, että pystyin pelaamaan kuuloni vuoksi vain toista laitaaa ja juuri siinä laidassa pelasi joukkueemme maalitykki. Pelaaminen oli takkuista ja jotenkin negatiivista. Ärsyynnyin siitä etteivät heitot menneet minne suunnittelin ja aloin heittää entistä enemmän pieleen. Torjunnat sujuivat onneksi rutiinilla ihan mainiosti, mitä nyt yksi virhe tuli löysän yläkäden vuoksi mutta senkin korjasin tosi hyvin. Henkisesti vain pitäisi nyt viimeistään keksiä miten valmistaudun paremmin kisapeleihin ja pystyn antamaan sen parhaan panokseni joukkueelleni.
Viikonloppu opetti myös sen, kuinka epäterveellistä tämä urheilu välillä on. Toinen maajoukkueemme senttereistä kaatui turnauksessa on kätensä päälle ja häneltä meni kyynärpää sijoiltaan. Kun joutuu pelaamaan tiukkojakin tilanteita väsyneenä ja nälkäisenä pitkän päivän jälkeen, virheitä sattuu helposti eikä sitä pysty olemaan niin skarppina kuin pitäisi. Toivottavasti sentterimme saa kätensä kuntoon ennen EM-kisoja edes sen verran että voi pelata käsi teipattuna koska muutoin olemme pulassa. Tämä oli jälleen kerran hyvä muistutus itsellenikin siitä, että kaikki kannattaa tehdä aina huolella ja hyvässä vireystilassa. Leireillä ja turnauksessa siihen ei aina pysty kun päivät ovat pitkiä. pelejä paljon ja ruokaa vähän mutta treenatessa ei ainakaan riskejä tässä suhteessa parane ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti