Tänään alkoi sitten turnaukseen valmistava kausi treenioihjelmassa. Viimeiset viisi viikkoa on ohjelmassa ollut maksimivoiman ja räjähtävän voiman kausi ja nyt pitäisi sitten satsata nopeuteen ja valmistautumiseen lokakuun EM-kisoihin. Harmittaa vain ihan älyttömästi kun tästä jaksosta meni kaksi viikkoa flunssan sairasteluun ja edelleenkin olen kipeänä ja treenikiellossa. Olisi ollut kiva fiilistellä vielä yhden maksimivoimatreenin parissa, mutten tiedä milloin salille ylipäätään uskaltaudun.
Jos jollakin lukijoista on hyviä vinkkejä flunssan torjuntaan niin niitä otan nyt vastaan enemmän kuin iloisin mielin. Tosin rohdon pitäisi olla sellainen, jonka ADT:kin (eli antidopingkomitea) sallii, eli luontaistuotteista ei oikein voi koskea mihinkään. Sairastin tosiaan yhden flunssa elokuussa, viikon olin terveenä ja sairastuin uudestaan. Nyt pöpö on jyllännyt jo puolitoista viikkoa ja bonuksena napsahti vielä korvatulehduskin. Tämä sairastelu tuntuu suurimmalta esteeltä tällä urheilijan urallani tällä hetkellä koska keväälläkin sairastin ainakin viisi flunssaa. Joku tässä nyt mättää mutten keksi mikä ja mitä sille tekisin, raivostuttaa, masentaa, jopa naurattaa ja itkettää tämä tilanne välistä.
Menneestä jaksosta olen kyllä tykännyt eniten kun tulee ihan urheilijaolo niitä isoja painoja tankoon ladatessa. :) Uskon, että voimaa on tullut lisää, räjähtävyydestä en sitten tiedä kun olen tällainen enemmänkin diesel-veturi tyyppinen ratkaisu. On mahtavaa, kuinka ylävartaloon tulleen voiman myötä kaikenlaiset niska- ja hartiaseudun vaivat ovat jääneet kokonaan pois. Heittoihin on selvästi tullut voimaa lisää, nyt olisi vain saatava tekniikka paremmin kuntoon niin että pääsen hyödyntämään kaikki tehot. Spurteissa olen edelleen heikoilla enkä tiedä kuinka paljon hidas, enemmänkin kestävyysjuoksijan kaltainen ihminen voi muuttaa fysiikkaansa harjoittelulla. Tässä lajissa tarvittaisiin räjähtävää nopeutta, mutta sitä ei vain tunnu minusta irtoavan ei millään vaikka kuinka olen koettanut juoksulenkeillä ja spinningissä sitä itsestäni kaivaa.
Tuleva kisoihin valmistava kausi pitää siis sisällään salitreenejä kevyemmin painoin suuremmalla toistomäärällä, juoksulenkit pitäisi jättää kokonaan pois ja keskittyä enemmänkin jalkaketteryyteen. Täytynee vielä miettiä, mitä jumppia sisällytän ohjelmaani. Tykkään käydä ainakin kerran viikossa jossain ryhmäliikunnassakin mukana niin saa vähän monipuolisuutta, oppii kenties uusia liikkeitä ja saa tehdä ryhmässä töitä. Tällä hetkellä suosikkini taitaa olla kahvakuula ja zumba, vaikka pelkäänkin (ehkä hieman neuroottisesti), etät joku heittää mua kuulalla päähän kun hikoilen eturivissä ja zumbassa olen usein aika ullakolla kun näen ohjaajan liikkeistä vain pienen osan. Olenkin todennut, että harrastan mutuzumbaa, jonka liikkeet saattavat välistä erota huomattavastikin valtavirran zumbasta. Zumbassahan ohjaaja ei yleensä kerro mitä pitää tehdä ja häntä pitää vain matkia. Kun en näe peilistä mitä ohjaaja tekee edessä, kopioin yleensä ihan ookoosti askelkuviot, mutta käsien liikkeet, lantion ja ylävartalon vetkutukset yms. jäävät sitten mielikuvitukseni varaan. Mutta hauskaa on ja varmaan on kanssa jumppaajillakin kun mua katsovat.
Pelitreeniä pitäisi tietenkin saada mahdollisimman paljon. Ongelmana on tällä hetkellä kuitenkin se, ettei salivuoroja ole tarpeeksi. Edellisinä vuosina meillä on ollut neljät treenit pk-seudulla, nyt varmistuneita treenejä on vain kahdet ja nekin samalla päivällä osittain samaan aikaan. Olen repinyt tilanteen vuoksi täällä jo hiuksiani, mutta minkäs teet. Aina ei vain onnistu ja kun salien hakemisesta ei kukaan oikein keväällä ottanut vastuuta (pelaajien itse hoidettava asia kaupungin kanssa) jäi varaukset tekemättä. Monissa maissa vammaisilla on tarjolla omia halleja joissa on mahdollisuus treenata vaikka joka päivä kunnon tiloissa joten lähtöasetelmamme ovat tältä osin aika karut. Lisäksi on fakta, että maajoukkuelaiset asuvat eri puolilla Suomea joten emme pääse pelaamaan yhdessä kuin leireillä.
Treeniohjelmasta piti vielä mainita, ettei sekään ole mikään itestään selvyys täällä vammaisurheilupuolella. Meillä on vain pelivalmentaja eikä ketään joka pitäisi huolta kotiharjoittelusta. Nykyisen ohjelman saimme entiseltä maajoukkuepelaajalta joka sen meille onneksi teki omalla ajallaan. Kukaan ei neuvo, valvo tai ohjaa sitä, millaisia liikkeitä kannattaisi tehdä, meneekö liikkee tpuhtaasti ja onko harjoitteluohjelma muutoinkin riittävän monipuolinen. Pelaamiseen, pelitaktiikoihin, kokoonpanoihin jne. keskittyvä päävalmentaja ei joka paikkaan repeä joten perustason treenaaminen on jäänyt jokaisen omalle vastuulle ja se vähän hirvittää minua välillä. Teen paljon töitä ja toivoisin, että työni ei mene hukkaan huonon tietämykseni takia. Mitään valitusvirttä en nyt tästä halunnut tehdä. Moni asia on kunnossa ja tukea löytyy. On esimerkiksi hienoa, ettei meidän tarvitse tällä hetkellä maksaa leireistä tai kisareissuista mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti