Turnaus ohi ja olo on vähintäänkin helpottunut. Järjestelyjä riitti ja päivä oli pitkä. Klo 7 aloitettiin kentän teko. Järjestäjien pitää siis teipata kenttään tarvittavat rajat, koota maalit ja rakentaa muutoinkin kilpailun puitteet. Kentässä riittää tekemistä pariksi tunniksi kun se pitää mitata oikean kokoiseksi, teippien alle laitetaan ensin narut jotta rajat pystyy tuntemaan ja 9 metriset maalit on koottava, tolpat topattava ja verkot solmittava. Vähän sählinkiäkin päivään mahtui kun ihmisiä vain tässä ollaan, mutta mallikkaasti kisat silti sujuivat. Tuon tyyppisien tapahtumien järjestämisestä mulla on työn puolesta aika paljon kokemusta mutta tässä lusikoita oli sopassa niin monia, että homma oli huomattavan erilainen. On paljon helpompaa järjestää isompiakin tapahtumia jos järjestäjät voivat tavata kasvotusten asioita suunnitellessaan ja roolijako on selkeämpi ja koordinoitu. No kaikesta oppii jotain uutta, niin tästäkin projektista.
Vaikka oma keskittyminen olikin järjestelyissä, pitihän meidän siellä myös itse pelata. Joukkueemme Dragons Oldies sijoittui jälleen toiseksi. Kaksi matsia voitettiin selkein lukemin jotka eivät sinällään jättäneet spekuloinnille sijaa. Turnauksen puhtaalla pelillään voittaneelle Ice Windille emme sen sijaan pystyneet oikein edes antamaan kunnon vastusta joten paljon on vielä tehtävä ennen lopputurnausta huhtikuussa. Runkosarjasta lohkesi kuitenkin toinen sija joten kaikki on vielä mahdollista.
Turnauksessa tapahtui jännä ilmiö jota en ole aikaisemmin kokenut. Pelikentällä pelasin vain fyysisellä tasolla. Ajattelutoiminta oli jotenkin aivan lamaantunut ja muisti kultakalan tasoa. Heittoihin laadin pitemmän aikavälin suunnitelman jota toteutin muutaman minuutin ajan ja ne toimivat minusta hyvin. Saatoin esimerkiksi päättää että nyt painotan ristiheittoihin ja vastustajan totuttua niihin heitänkin suoran vinolla vauhdilla pyrkimyksenä yllättää vastustaja. Maalit olivat tiukassa mutta tyytyväinen täytyy olla siihen että heitot ottivat sen suunnan mitä ajattelinkin ja pysyin rytmissä. Maalejakin olisi varmasti tullut enemmän jos peliminuutteja olisi ollut enemmän. Vaihtopenkiltähän niitä maalje aei pysty heittämään.
Aivotoiminta oli kuitenkin aivan olematonta pelin aikana. En vain pystynyt muistamaan edes sitä, kuka meidän joukkueesta oli viimeksi heittänyt. Maalipallossa on sääntö, jonka mukaan sama pelaaja saa heittää vain kaksi peräkkäistä heittoa. Jos heittää kolmannen, saa rangaistuksen ja joutuu torjumaan yhden heiton yksin. Koska en pystynyt edes omia heittojani muistamaan (hyvä jos muistin ketä vastustajia meillä oli toisessa päässä) jouduin kyselemään kavereilta, saanko vielä heittää. Hölmöltä tuntui mutta kait tässä blondissa päässä oli vain yksinkertaisesti liikaa ajatuksia ja aivot välttivät ylikuumentumisen nollaamalla muistikapasiteetin 15 sekunnin välein.
Tyhjästä päästä huolimatta pelasin varsin varmaan peruspeliä. Mitenkään loistamaan en päässyt, mutta omalla tasollani pelasin ja se lienee kuitenkin tärkeintä kun ottaa huomioon pitkän sairastelujakson tässä välissä. Maajoukkuevalmentajan mukaan heitot on koventuneet verrattuna kuukauden takaiseen turnaukseen, mutta itse sitä en huomaa. Mutta täytyy uskoa ja olla kiitollinen kehityksestä varsinkin kun suunnat ovat pysyneet voimasta huolimatta kohdillaan.
Mukavaa oli että pääsin heittämään pelin ensimmäisen heiton kerran (tosin se ei niin kovin onnistunut ollut). Niitä on harvassa kun en mikään ykkösheittäjä ole mutta niitäkin on tärkeää treenata. Rangaistusheittoja en heittänyt, kieltäydyin niistä oikeastaan ihan itse juuri tämän tyhjänpään ongelman vuoksi. En olisi kyennyt keskittymään riittävästi siihen. Yhden rangaistusheiton jouduin torjumaan, se meni maaliin mutta olin aika lähellä saada sen jopa kiinnikin.
Viikonlopun viimeisin tärkeä oppi liittyikin sitten ruokaan. Elimistön on selvästi nyt tottunut vähä-hiilihydraattiseen ruokavalioon. Lauantaina olin pelikavereiden kanssa istumassa iltaa ja sunnuntaina lasten synttäreillä syömässä kaikenlaista vähemmän terveellistä mättöä. Jouduin huomaamaan kuinka tuskaisat seuraukset hilareiden ahtamisesta on. Jo syödessä huomasi yllättäen kuinka herkut eivät maistuneet samaan tahtiin kuin ennen ja pian ruoan jälkeen tuli niin öklö ja turvonnut olo että oli taas helppo tehdä päätös tämän viikon ruokavaliosta. Mahtavaa että oma kroppa kertoo itse ettei entinen ruokavalio tunnu hyvältä eikä sokeria kaipaa enää kuten ennen. Tämä on musta varsin yllättävää jo ihan siksi, etten ole mitenkään totaalisesti hilareista kieltäytynyt viikollakaan.
Treenaaminen jatkuu normivauhdilla kun olo on terve ja fiilikset mainiot. Uuden saliohjelman pitäisi pian saapua joten sekin piristää varmasti elämää. Seuraava maalipalloaction taitaakin olla sitten vasta kuun lopussa kun kokoonnutaan maajoukkueen voimin leireilemään.
*****
Tämä maalipallopainotteinen bloggauksen kirjoitin Jukka Pojan ihanan letkeitä tahteja kuunnellen. Uusi sinkku Älä tyri nyt on musta mainion hurmaava vaikken miksikään reggaeihmiseksi itseäni luekaan. Sanat ovat niin osuvat ja kauniit. Toivotaan että moni maalla-asuva nuori ottaa niistä voimaa ja vahvistusta omaan elämäänsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti