23 päivää lähtöön ja 4vko + 3päivää ekan pelin alkuun Lontoon paralympialaisissa
Tänään on viimeinen loma (tai hoitovapaa) päivä. Huomenna alkaa työt ja aivan uudenlainen arki tässä perheessä. Juuso menee päiväkotiin onneksi vasta syyskuussa kisojen jälkeen. Mies jää sitä hoitamaan nyt kotiin niin ei tule liikaa uutta samalle rysäykselle. Mun on pakko keskittyä treenaamiseen ja työkuvioiden selvittelyyn niin täysillä, ettei energiaa yksinkertaisesti olisi yhtään päiväkotikuvioille nyt enkä toisaalta osaisi olla niistä huolehtimattakaan jos Juuso hoitoon nyt menisi. Eli mahtavaa kun saa keskittyä muihin asioihin nyt.
Murrosvaihetta eletään ja se näkyy monin tavoin. Kuukausikortti liikuntakeskukseen on irtisanottu ensi kuun lopusta alkaen ja ensi syys-ja talvikaudeksi riittänee 40kerran kortti lähisalille. Juuso jo melkein itkua väänsi tuossa perjantaina kun kerroin että mennään vikaa kertaa sen kanssa tuonne salille lapsiparkkiin. Vaikka alku oli niin kankeaa, viihtyy poika siellä nyt erinomaisesti kun on oppinut kaikista niistä leluista tykkäämään ja hoitajienkin kanssa oli kiva leikkiä. Ensi kaudella pelaan maalipalloa sm-sarjassa Lions-joukkueessa lähinnä varapelaajana, eli tulen tarvittaessa turnauksiin. Maajoukkuetoiminnan lopetan kun sopimuskausi päättyy syksyllä. En ole sellainen ihminen joka hyvällä omallatunnolla pystyisi olemaan maajoukkuetoiminnassa mukana vaikka treenaisi vähän. On mielesätni moraalisesti väärin ja toisaalta joukkuekavereita kohtaan törkeästi tehty jos jäisi hengailemaan joukkueeseen puolitehoisesti. Tulevaa, Lontoon jälkeistä elämää olen suunnitellut lähinnä jotta jaksaisin paremmin henkisesti tämän raskaan elokuun. Treenaaminen ja kokopäivä työ eivät ole niitä ihanimpia yhdistää varsinkin kun on perhe jonka kanssa myös haluaisi olla. Eli jos en ehdi tänne jatkuvasti päivittää tunnelmiani, älkää huolestuko. Tilanne korjaantuu viimeistään kun päästään Lontoon kisakylään turnauksen alkua odottelemaan.
Räjähtävän voiman kausi päättyi viime viikolla (viime kirjoituksessa nimitin sitä virheellisesti väärällä nimellä) ja nyt alkaa nopeuskausi eli kilpailukauden toinen osa jota tehdään vielä Lontoossakin ennen varsinaisten pelien alkua. Mitä pitemmälle räjähtäväkausi kesti, sitä enemmän aloin päästä fiiliksiin sen kanssa ja tykätä liikkeistä. Ensimmäistä kertaa elämässäni (kait, lapsuutta ei lasketa) tunsin olevani diesel-veturin sijaan joskus edes nopea ja räjähtävä. Tunne kropassa oli mahtava kun se alkoi totella nopeammin ja jaksoikin tehdä. Etenkin juostessa intervalleja pääsi nauttimaan ihan uudenlaisista fiiliksistä kun keho toimi uudella tavoin ja olo oli kiihdytyksistä huolimatta mahtava ja energinen. Tätä on vaikea selittää, mutta olen positiivisesti yllättynyt siitä mihin kroppani pystyy. Olen elämäni kunnossa ja osaan nauttia siitä. Toivottavasti nämä treenit näkyvät pelatessakin, en ainakaan nää mitään syytä miksei niin olisi.
Viime viikolla mittailtiin heittojen voimakkuutta treeneissä ja ihmetys oli suuri kun selvisi että heittoni ovat nopeutuneet 6km/h edelliseen mittauskertaan (huhtikuuhun) verrattuna. Heitot mitattiin vielä pelissä niin etten tiennyt niitä mitattavan ja jäi sellainen fiilis, että välistä heitän tuotakin kovempaa nykyään. Ilouutisen lisäksi sain aivan mahtavia vinkkejä siitä, miten onnistuisin heittämään vielä kovempaa. On helpottavaa kun on vihdoin jokin konkreettinen asia, jota lähteä miettimään ja kehittämään. Tavoitteena on nyt panostaa heittoa edeltäviin askeleisiin. Niihin pitäisi saada tuota juuri treenattua räjähtävää voimaa ja nopeutta. Haasteena on saada heittokäsi pidettyä edelleen mukana liikkeessä jotta nopeampi vauhdinotto olisi hyödyksi. Blondina tuollainen viilaaminen ja heittotekniikan miettiminen on haastavaa, mutta yritän nyt ainakin kovasti kehittyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti