Nyt näyttää viimein siltä, että mun ja Juuson sairastelu on ohitse (kop kop). Mies on vielä kuumeessa ja saikulla kotona, mutta se ei meidän menoa onneksi kovastikaan haittaa ;) Eilen tein pitkästä aikaa salitreenin ja tänään edessä on maajoukkueen pallotreenit. Ulkoilu Juuson kanssa maittaa taas eikä ulkovaatteidenkaan pukeminen ahdista äitiä enää kun mielessä on vielä kirkkaana kahden viikon sisällä möllöttäminen. Tosin kurkussa tuntuu jotain kipua aamuisin eikä se ihan kokonaan pois mene ollenkaan, mutten jaksa siitä edelleenkään kantaa huolta kun jaksan ihan mainiosti eikä ole kipeä olo.
Mahtava fiilis mutta olen nyt päättänyt koettaa olla suunnittelematta treeniaikatauluja kovinkaan tarkkaan etukäteen. Tykkään siitä, että mietin viikonloppuna koko tulevan viikon ohjelman mutta nyt fiilistelen jonkin aikaa ilman ohjelmaa. Suunnittelemisesta pidän muutoinkin paljon, mutta etenkin treenaamisessa se on musta välttämätöntä kun täytyy miettiä asiat Juuson kannalta. Salille voi mennä vain kun lapsiparkki on auki, Juuson pitää päästä muskariin ja taaperokerhoon edes joka toinen viikko ja ulkoilutkin pitää änkeä johonkin väliin. Sitten on otettava huomioon pelitreenien ajankohdat ja mietittävä, milloin voi tehdä käsitreenin, milloin jalat, aerobisen jne. Suunnittelematta tämä ei musta toimisi kunnolla, mutta koetetaan nyt vähän ettei tule pettymyksiä jos jommankumman flunssa vielä tee comabackia.
Lihakset kyllä jumahtivat ihan totaalisesti eilisen ylävartalotreenin ansiosta. Olin liian nälkäinen treenaamiselle ja tein voimatreenin samoilla painoilla kun mitä ennen sairastelua. Kyllähän ne jaksoi, juuri ja juuri kun keskittyi, mutta voi taivas tätä jäykkyyttä tänään. Pienet venyttelyt aamusta eivät tunnu auttaneen ollenkaan joten jotain pitää vielä tehdä että selviän illan treeneistä. Itsensä hillitseminen ja painojen maltillinen käyttö tuntuvat vain olevan niin kovin vaikeita taitoja ja onhan se fiiliksiä nostavaa että jaksaa tehdä liikkeet samoilla painoilla kahden viikon tauosta huolimatta. Epäilen vahvasti osaanko keskiviikkonakaan yhtään himmailla kun teen jalkatreenin salilla mutta kyllähän sitä kannattaa näin etukäteen ainakin toivoa... :)
Syömispuoli ei ole ehkä ihan pysynyt niin puritaanisesti linjassa kuin mitä voisi toivoa, mutta en nyt ole totaalisesti retkahtanutkaan. Olen itsestäni oikeastaan ihan ylpeäkin nyt. Karkkia en ole ostanut vaikka mieli on kovasti tehnyt. Kaupassa juuri eilen mietin, että ellen olisi täällä blogissa asiasta puhunut, olisin varmaan eilenkins ortunut karkkihyllyn kohdalla. Mutta nyt en kertakaikkisesti kehtaa tunnustaa täällä heti parin päivän jälkeen etten pärjää ilman karkkia enkä toisaalta osaisi valehdella tai peitelläkään asiaa. Eli kiitos tälle blogille. Sama se kuinka moni tätä lukee, mutta itsensä nolaamisen mahdollisuuskin riittää. On muutoin jännä miten makeaa alkaa tehdä heti mieli kun sitä on vähän saanut. Löysin kaapista Marianne crush pussin jämät viimeisimmän leivonnan jäljiltä ja sehän oli sitten tietenkin pakko mennä ja tuhota. Sitä ennen ei karkkia ollut tehnyt moneen päivään edes mieli mutta ahmittuani nuo muruset painin koko loppupäivän sokerihimoni kanssa.
HIlarimäärät on pysyneet pieninä lukuunottamatta lauantain ravintolareissua jolloin retkahdin risoton edessä. Se annettakoon anteeksi kun olin jo aivan seinähulluuden partaalla tämän kotiarestin takia ja ulospäästyäni olin jotenkin aivan hämmennyksissä. Gojia popsin eikä se musta edes mitenkään erityisen pahalle maistu. Maca maistuu jopa joidenkin smoothien seassa joten sen käyttö aiheuttaa vähän enemmän irvistelyä. Vihreyksiä kuluu paljon enemmän ja niiden sujauttaminen eri ruokiin tuntuu ihan onnistuvankin. Pastaa tai perunaan en ole edes kaivannut.
Smoothiesta tuli mieleen marjat. Vaikka hommasimme syksyllä pakastimen täyteen marjoja, on niistä nyt huutava pula. Marjat olisivat loppuneet jo ennen vuoden vaihdetta mutta "onneksi" blenderimme meni rikki ja jarruttelimme muutenkin niiden käyttöä. Mutta nyt kun uusi blenderi toimii ja marjojen syöminen kuuluisi ruokalistalle niin ne ovat oikeasti kortilla. Onneksi mummolasta saatiin vähän täydennystä. Mutta jos tiedät mistä / keneltä saisi ostaa marjoja niin vinkkaa mulle s-postiin tai kommenttiosioon. Voimme niistä toki maksaakin kunhan ovat suomalaisia. Meillä ei ole arkkupakastinta kun ei se meille mahtuisi (tai no olkkariin voisi mahtua mutta jostain syystä en ole kovin innoissani ajatuksesta). Haaveissa edelleen monitoimihuone jossa olisi vapaapainojen ja penkin lisäksi kodinhoitonurkkaus ja arkkupakastin... Lottovoittoa odotellessa siis. (Tai no silloin voisin saada jokaiselle noista omat huoneet)
Eilen olin Juuson mukana mini-lattaritunnilla. Juuso käy siellä joka viikko mumminsa eli äitini kanssa ja nyt viimein pääsin itsekin katsomaan millaista touhua se on. Mulla oli koko puolituntisen ajan leveä hymy naamalla kun katsoin kuinka mun pieni poika nautti liikunnasta, tanssista ja musiikista niin että tällainen huonosti näkeväkin äiti näki sen monen metrin päähän. Poika osasi monet koreografiat jo ulkoa ja malttoi keskittyä tekemiseen koko puolituntisen. Mitään ylimääräistä häröilyä tai lekkeriksi laittoa ei ollut vaan koko ajan mentiin ohjaajan ohjeiden mukaan. Ihanaa että Juuso on löytänyt mielekkään harrastuksen jo tuon ikäisenä! Ties mikä parkettiveitsi siitä vielä tuleekaan ja voi opettaa vielä äitinsäkin tanssimaan! Voihan tuo sen haluta lopettaa vaikka ensi syksynäkin mutta tärkeintä on liike ;)
Apocalyptican loistava levy Worlds Collide säisti tätä bloggausta.
maanantai 27. helmikuuta 2012
perjantai 24. helmikuuta 2012
Levoton äiti
Positiivisuus on nyt koetuksella. Selvästikin seinät alkavat kaatua päälle ja kotiympyrät ahdistavat nyt liikaa. Olen äkäinen, tiuskin enkä malttaisi millään leikkiä Juuson kanssa. Juuso on nyt saanut sen flunssan ja kuumeen vuoksi ollaan oltu sitten ihan vain kotona. Eilen jo näytti hyvältä kun koko päivän poika oli reipas, mutta illalla nousi taas kuume joten tämä päivä menee taas sisällä. Oma kuntokin vaihtelee edelleen päivittäin, kurkku on kipeä aamuisin joten ei tässä mihinkään tehotreeniin olisi mahkuja, mutta jos pääsisi edes puistoon tai salille vähän höntsäilemään. Sopivasti vielä hiihtoloman vuoksi meillä on kaikki maalipallotreenitkin peruttu lältä viikolta.
Tunnen itseni välistä niin huonoksi mutsiksi kun en vain jaksaisi Juusoa leikittää. Juna- ja bussileikit, automatolla ajelu ja askartelu ovat nyt niin nähtyjä juttuja kun ollaan kaksi viikkoa täällä kärvistelty. Heikko on tämän ihmisen kärsivällisyys mutta siinä ei ole itselleni ainakaan mitään uutta. Kun jostain saisi sen rakkauden ja tyytyväisyyden tunteen jota normaalisti tunnen ihan tätä arkeakin kohtaan takaisin. Yritän purkaa tätä levottomuuttani siivoilemalla paikkoja, järjestelemällä kaappeja ja suunnitttelemalla kaikenlaista mutta Juusoon tässä pitäisi kuitenkin enemmän huomiota kiinnittää.
***
Mutta ruokavalio on pitänyt hyvin kun ei ole ollut houkutuksiakaan tarjolla. Yleensä on vaikeinta vastustaa karkkihimoa silloin kun odotellaan bussia Leppävaarassa mutta nyt on tuoltakin tilanteelta välttynyt ja karkkia en ole ostanut yli kahteen viikkoon. Mitään varastojahan meillä ei herkkujen suhteen ole koskaan ollut koska en pysty olla syömättä niiät joten aika kuivilla on oltu. Leipoa tekisi mieleni mutta olen välttänyt kiusauksen. Edes laskiaispullia ei olla syöty. Kasviksia on syöty huomattavasti enemmän varsinkin kun olen nyt sairastelun ajaksi jättänyt hilarilisukkeet kokonaan pois. Eli peruna, pasta ja riisi on korvattu vihanneksilla kun en hilareita nyt mihinkään tarvitse.
Suolaveden suhteen olen vielä totutteluvaiheessa eli kovin paljoa suolaa en veteen ole uskaltanut vielä laittaa. Se maistuu aika kummalliselta. Lisäksi menin ja ostin vahingossa hienoa merisuolaa enkä tiedä voiko sitä käyttää samalla tavoin kuin tuota karkeaa. Atlantin puhdistamatonta merisuolaa se on mutta en tullut ajatelleeksi, että samannäköisessä pussissa voi olla myös hienoa suolaa. Kunhan pääsen tästä kotiarestista täytynee ostaa toinen suola varmuudeksi.
***
Lontoon paralympialaisiin on liput tulleet myyntiin ja nyt kovasti mietin, kannattaako niitä meille vielä tilata vai ei. Mieheni ja ehkä pari kaverianikin haluaisivat lähteä kisoja katsomaan jos vain olen mukana. Mutta mutta... kun ei tosiaan yhtään osaa sanoa saanko itse lipun kisakoneeseen eli valitaanko joukkueeseen vai ei on hassua tehdä päätös nyt. Jos kävisikin niin, että itse en kisoihin tulisi valituksi ja Joona kavereineen olisi ostanut sinne liput, majoituksen ja lennot, ottaisi mua suoraansanottuna aikalailla päähän jäädä tänne Suomeen siksi aikaa. Enkä voisi kyllä itse sinne silloin kisaturistiksikaan lähteä koska mun pitäisi olla silloin töissä. Eli hankalaa on. Pelkään pahoin että tässä käy niin, että jahkailemme lippujen ostoa niin kauan, ettei niitä tai majoitusta enää ole tarjolla.
***
Bloggerista on hauska katsoa millä eri hakusanoilla blogiini on päädytty googlen kautta. Ehkä hauskimmat ovat olleet "mitä lontooseen puetaan", "Lontoo flunssa", "Epätoivon laakso" ja piristystä.
Tämän lyhyen päivitystekstin kirjoitin Adelen soidessa Spotifyssä.
Tunnen itseni välistä niin huonoksi mutsiksi kun en vain jaksaisi Juusoa leikittää. Juna- ja bussileikit, automatolla ajelu ja askartelu ovat nyt niin nähtyjä juttuja kun ollaan kaksi viikkoa täällä kärvistelty. Heikko on tämän ihmisen kärsivällisyys mutta siinä ei ole itselleni ainakaan mitään uutta. Kun jostain saisi sen rakkauden ja tyytyväisyyden tunteen jota normaalisti tunnen ihan tätä arkeakin kohtaan takaisin. Yritän purkaa tätä levottomuuttani siivoilemalla paikkoja, järjestelemällä kaappeja ja suunnitttelemalla kaikenlaista mutta Juusoon tässä pitäisi kuitenkin enemmän huomiota kiinnittää.
***
Mutta ruokavalio on pitänyt hyvin kun ei ole ollut houkutuksiakaan tarjolla. Yleensä on vaikeinta vastustaa karkkihimoa silloin kun odotellaan bussia Leppävaarassa mutta nyt on tuoltakin tilanteelta välttynyt ja karkkia en ole ostanut yli kahteen viikkoon. Mitään varastojahan meillä ei herkkujen suhteen ole koskaan ollut koska en pysty olla syömättä niiät joten aika kuivilla on oltu. Leipoa tekisi mieleni mutta olen välttänyt kiusauksen. Edes laskiaispullia ei olla syöty. Kasviksia on syöty huomattavasti enemmän varsinkin kun olen nyt sairastelun ajaksi jättänyt hilarilisukkeet kokonaan pois. Eli peruna, pasta ja riisi on korvattu vihanneksilla kun en hilareita nyt mihinkään tarvitse.
Suolaveden suhteen olen vielä totutteluvaiheessa eli kovin paljoa suolaa en veteen ole uskaltanut vielä laittaa. Se maistuu aika kummalliselta. Lisäksi menin ja ostin vahingossa hienoa merisuolaa enkä tiedä voiko sitä käyttää samalla tavoin kuin tuota karkeaa. Atlantin puhdistamatonta merisuolaa se on mutta en tullut ajatelleeksi, että samannäköisessä pussissa voi olla myös hienoa suolaa. Kunhan pääsen tästä kotiarestista täytynee ostaa toinen suola varmuudeksi.
***
Lontoon paralympialaisiin on liput tulleet myyntiin ja nyt kovasti mietin, kannattaako niitä meille vielä tilata vai ei. Mieheni ja ehkä pari kaverianikin haluaisivat lähteä kisoja katsomaan jos vain olen mukana. Mutta mutta... kun ei tosiaan yhtään osaa sanoa saanko itse lipun kisakoneeseen eli valitaanko joukkueeseen vai ei on hassua tehdä päätös nyt. Jos kävisikin niin, että itse en kisoihin tulisi valituksi ja Joona kavereineen olisi ostanut sinne liput, majoituksen ja lennot, ottaisi mua suoraansanottuna aikalailla päähän jäädä tänne Suomeen siksi aikaa. Enkä voisi kyllä itse sinne silloin kisaturistiksikaan lähteä koska mun pitäisi olla silloin töissä. Eli hankalaa on. Pelkään pahoin että tässä käy niin, että jahkailemme lippujen ostoa niin kauan, ettei niitä tai majoitusta enää ole tarjolla.
***
Bloggerista on hauska katsoa millä eri hakusanoilla blogiini on päädytty googlen kautta. Ehkä hauskimmat ovat olleet "mitä lontooseen puetaan", "Lontoo flunssa", "Epätoivon laakso" ja piristystä.
Tämän lyhyen päivitystekstin kirjoitin Adelen soidessa Spotifyssä.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Lupaukset yhteenvetona
Energiaa ja uutta tahtoa tämän pienen elämäntapamuutoksen suhteen on edelleen roimasti. Ajattelin tänne nyt vielä listata yhteenvedon omaisesti mitä olen päättänyt tehdä toisin jatkossa. Tavoitteena pysyä terveempänä, tehostaa treenaamista ja saada aikaan parempaa kehitystä. Osa päätöksistä on pieniä, osa vähän suurempia ja haastavampia.
- Suola. Lähdetään perusasioista eli nesteytyksestä. Atlantin merisuolapussin ostin juuri tänään Ruohonjuuresta ja nyt alan lisätä sitä juomaveteeni. Tavoitteena puhdistaa kroppaa, poistaa makeanhimoa ja saada lisätehoja treenaamiseen.
- Vähemmän makeaa. Karkkilakoksi en tätä nimitä koska se kuulostaa niin tylsältä eikä muutoinkaan vastaa totuutta. En enää osta kaikenlaista makeaa kaupasta, jos tarjotaan hvyyksiä niin syön mutta kohtuudella. Ainoa "synti" minkä tällä sektorilla itselleni hyväksyn on tumma suklaa. Nyt en pidä oikeasti tummasta suklaasta. Opettelen syömään sitä jotta voisin siirtää makeanhimoni siihen. Sen pitäisi olla terveellisempää ja ainakin sitä tulee syötyä vähemmän. Tavoitteena vastustuskyvyn parantaminen, laihdutus ja hampaiden kunto.
- Enemmän kasviksia. Ajatuksena korvata yhä enemmän hilareita tekemällä lisukkeet useammin kasviksista. Peruna, riisi ja pasta siis vain satunnaiseen käyttöön ja muut terveemmät kasvikset tilalle. Kun karppasin reilu vuosi sitten opinkin kasvislisäkkeitä tekemään, mutta niissä vain tuppasi olemaan aina kamalat kasat juustoa ja kermaa. Nyt jos oppisi syömään kasviksia ihan niiden itsensä makuisena ja kevyempänä niin painokin voisi tippua. Tällä tavoittelen montaa asiaa, ovat varmaan itsestään selviä.
- Tarkempi kontrolli lisäaineisiin. Lisäaineita seurasin tarkemmin syksyllä. Nyt olen päässyt laiskistumaan joten on aika tehdä ryhtiliike ja karsia turhat lisärit pois ruoasta. Tämä koskee nyt tällä kertaa myös urheilu- ja palatusjuomia joiden lisäainelistat joutuvat nyt erikoistarkkailuun.
- Palautumisen tietoinen tehostaminen. Nyt tiedän, milla konstein helpotan kehoni palautumista urheilusuorituksista joten voin ottaa niistä opikseni. Syvähengityksiä, kevyttä liikuntaa, oikeata ravintoa jne. enemmän siis.
- Kokeilen erilaisia vireyteen/terveyteen liittyviä tuotteita. Tänään juuri ruohonjuuresta löytyi (kiitos joukkuekaverini silmien) Macaa ja gojia, joita nyt olisi tarkoitus kokeilla smoothiessa yms.
- Pienennän annoskokoja etenkin silloin kun en oikeasti ole urheillut paljoa.
Lisäksi sitten urheiluun liittyviä lupauksia:
- En vertaa itseäni jatkuvasti muihin joukkueemme pelaajiin. Tarpeetonta ja vie vain turhaa energiaa. Treenaan niin hyvin kuin pystyn ja katson mihin se riittää kun päätökset Lontooseen lähtijöist on tehty.
- Opettelen positiivisuutta niin suhteessa itseeni kuin muihinkin ihmisiin.
- Pyrin lisäämään pallon kanssa tehtävää treeniä. Kaksi kertaa viikossa pelaaminen/heittely on minimi josta lähdetään ylöspäin. Kunhan lumet sulaa voi heittoa tehdä onneksi kotonakin.
- Pelitreenit enemmän ajatuksella niin etten mene vain höntsäilemään kentälle vaan oikeasti mietin jo etukäteen mitä tulen tekemään ja mitä treenaamaan erityisesti.
Olikohan tuossa tärkeimmät lupaukset joita tällä hetkellä Harjun luennon jälkeen olen päässäni pyöritellyt? Käyn vielä lisäämässä jos joku mieleen tupsahtaa...
*****
Juuri kun alan itse parantua flunssasta (tosin ääni on edelleen epäilyttävän matala ja yskin jatkuvasti) tuli Juuso viime yönä kipeäksi. Kuumetta sillä ainakin on, muusta en ole päässyt selvyyteen kun poika itse väittää olevansa ihan terve. Eli juuri kun juhlin että päästään ulos leikkimään, kuntosalille ja kerhoon niin tulikin takapakkia jälleen. Mutta en lannistu, olen positiivinen ja uskon, että on munkin toipumisen kannalta vain hyvä, että Juuso hidastaa kovemman treenauksen aloittamista vielä hetken. Kohta se taas on terve ja sitten mennään entistä isommalla innolla.
Vinkatkaapa muutoin jos tiedätte joitain hyviä treenaamiseen liittyviä blogeja. Olen nyt vasta alkanut niitä etsiskelemään ja hämmentynyt kuinka paljon nitä oikeastaan onkaan tarjolla.
Niin ja anteeksi jos tekstisssä on kamalasti kirjoitusvirheitä nykyään. Uudessa koneessani ei ole suurennusohjelma Zoomtextia joka voisi lukea minulle kirjoittamani tekstin. Olen tietokoneen oman suurennusohjelman armoilla ja se on aika haastava etenkin tekstin tarkastuksen osalta.
- Suola. Lähdetään perusasioista eli nesteytyksestä. Atlantin merisuolapussin ostin juuri tänään Ruohonjuuresta ja nyt alan lisätä sitä juomaveteeni. Tavoitteena puhdistaa kroppaa, poistaa makeanhimoa ja saada lisätehoja treenaamiseen.
- Vähemmän makeaa. Karkkilakoksi en tätä nimitä koska se kuulostaa niin tylsältä eikä muutoinkaan vastaa totuutta. En enää osta kaikenlaista makeaa kaupasta, jos tarjotaan hvyyksiä niin syön mutta kohtuudella. Ainoa "synti" minkä tällä sektorilla itselleni hyväksyn on tumma suklaa. Nyt en pidä oikeasti tummasta suklaasta. Opettelen syömään sitä jotta voisin siirtää makeanhimoni siihen. Sen pitäisi olla terveellisempää ja ainakin sitä tulee syötyä vähemmän. Tavoitteena vastustuskyvyn parantaminen, laihdutus ja hampaiden kunto.
- Enemmän kasviksia. Ajatuksena korvata yhä enemmän hilareita tekemällä lisukkeet useammin kasviksista. Peruna, riisi ja pasta siis vain satunnaiseen käyttöön ja muut terveemmät kasvikset tilalle. Kun karppasin reilu vuosi sitten opinkin kasvislisäkkeitä tekemään, mutta niissä vain tuppasi olemaan aina kamalat kasat juustoa ja kermaa. Nyt jos oppisi syömään kasviksia ihan niiden itsensä makuisena ja kevyempänä niin painokin voisi tippua. Tällä tavoittelen montaa asiaa, ovat varmaan itsestään selviä.
- Tarkempi kontrolli lisäaineisiin. Lisäaineita seurasin tarkemmin syksyllä. Nyt olen päässyt laiskistumaan joten on aika tehdä ryhtiliike ja karsia turhat lisärit pois ruoasta. Tämä koskee nyt tällä kertaa myös urheilu- ja palatusjuomia joiden lisäainelistat joutuvat nyt erikoistarkkailuun.
- Palautumisen tietoinen tehostaminen. Nyt tiedän, milla konstein helpotan kehoni palautumista urheilusuorituksista joten voin ottaa niistä opikseni. Syvähengityksiä, kevyttä liikuntaa, oikeata ravintoa jne. enemmän siis.
- Kokeilen erilaisia vireyteen/terveyteen liittyviä tuotteita. Tänään juuri ruohonjuuresta löytyi (kiitos joukkuekaverini silmien) Macaa ja gojia, joita nyt olisi tarkoitus kokeilla smoothiessa yms.
- Pienennän annoskokoja etenkin silloin kun en oikeasti ole urheillut paljoa.
Lisäksi sitten urheiluun liittyviä lupauksia:
- En vertaa itseäni jatkuvasti muihin joukkueemme pelaajiin. Tarpeetonta ja vie vain turhaa energiaa. Treenaan niin hyvin kuin pystyn ja katson mihin se riittää kun päätökset Lontooseen lähtijöist on tehty.
- Opettelen positiivisuutta niin suhteessa itseeni kuin muihinkin ihmisiin.
- Pyrin lisäämään pallon kanssa tehtävää treeniä. Kaksi kertaa viikossa pelaaminen/heittely on minimi josta lähdetään ylöspäin. Kunhan lumet sulaa voi heittoa tehdä onneksi kotonakin.
- Pelitreenit enemmän ajatuksella niin etten mene vain höntsäilemään kentälle vaan oikeasti mietin jo etukäteen mitä tulen tekemään ja mitä treenaamaan erityisesti.
Olikohan tuossa tärkeimmät lupaukset joita tällä hetkellä Harjun luennon jälkeen olen päässäni pyöritellyt? Käyn vielä lisäämässä jos joku mieleen tupsahtaa...
*****
Juuri kun alan itse parantua flunssasta (tosin ääni on edelleen epäilyttävän matala ja yskin jatkuvasti) tuli Juuso viime yönä kipeäksi. Kuumetta sillä ainakin on, muusta en ole päässyt selvyyteen kun poika itse väittää olevansa ihan terve. Eli juuri kun juhlin että päästään ulos leikkimään, kuntosalille ja kerhoon niin tulikin takapakkia jälleen. Mutta en lannistu, olen positiivinen ja uskon, että on munkin toipumisen kannalta vain hyvä, että Juuso hidastaa kovemman treenauksen aloittamista vielä hetken. Kohta se taas on terve ja sitten mennään entistä isommalla innolla.
Vinkatkaapa muutoin jos tiedätte joitain hyviä treenaamiseen liittyviä blogeja. Olen nyt vasta alkanut niitä etsiskelemään ja hämmentynyt kuinka paljon nitä oikeastaan onkaan tarjolla.
Niin ja anteeksi jos tekstisssä on kamalasti kirjoitusvirheitä nykyään. Uudessa koneessani ei ole suurennusohjelma Zoomtextia joka voisi lukea minulle kirjoittamani tekstin. Olen tietokoneen oman suurennusohjelman armoilla ja se on aika haastava etenkin tekstin tarkastuksen osalta.
maanantai 20. helmikuuta 2012
Jukka Harjun neuvot vastustuskyvyn parantamiseen
Eli seuraavassa pieni raapaisu Jukka Harjun näkemyksiin vastustuskyvystä ja treenaamisesta. Faktat on suoraan Harjun meille jakamasta luentomateriaalista ja luennon sisällöstä. Näkökulma on täysin itsekäs eli pyrin pohtimaan näiden tekstien pohjalta sitä, miksi sairastun jatkuvasti flunssaan. Uskon, että nyt on joku ratkaisu asiaan löytynyt, nyt on vain otettava nämä opit käyttöön arjessa. Jos olen jonkun syy-seuraussuhteen tai muun sekoittanut, olisin erittäin kiitollinen jos korjaat kommenttiosioon. Olen surkea biologiassa ja tutustunut tähän asiaan nyt vain muutaman päivän ajan. Harjun esittämiä perusteluja rajaan pitkälti tämän tekstin ulkopuolelle. On kuitenkin hyvä huomioida, ettei nämä asiat ole vain hänen päästään keksittyjä vaan perustuvat viimeisempään tietoon.
Lähtökohta Harjulla on, että sairastumista tulisi ennaltaehkäistä ja se onnistuu ruokkimalla terveyttä. Mun on päästävä negatiivisesta ajattelusta, että oma elimistöni olisi jotenkin heikko ja voimaton bakteereja ja viruksia vastaan. Positiivisten asioiden ajatteleminen kuulostaa heti hömpältä, mutta on sen vaikutuksilla terveyteen ihan tieteelliset perusteet molekyylitasolla. Harju toteaakin, että aiheutamme itse sen, että kehoomme kertyy myrkkyjä; raskasmetaleja, happoja ja lisäaineita, joista keho yrittää päästä eroon samalla kun tuuttaamme sisällemme lisää niitä. Näiden myrkkyjen vuoksi kehossamme kuolee enemmän soluja ja vastuskyky heikkenee.
Vastustuskykyä heikentää imujärjestelmämme ylikuormitus tai voisiko sanoa epäkunto. Imujärjestelmä vastaa vastustuskyvystämme, se kuljettaa soluille pöpöjen tappamiseen tarvittavat matskut ja vie kuolleet bakteerit pois. Imujärjestelmä pidetään toimintakunnossa kun sitä ei kuormita mitkään ylimääräiset kuonat. On siis syötävä tärkeitä, puhtaita ravinteita ja juotava vettä. Puhdistusjärjestelmäämme aktivoivat parhaiten syvät palleahengitykset joita ei flunssan ennaltehkäisyssä ja hoidossa saa unohtaa. Tämä kuulosti musta jo todella uudelta ajatukselta. En ollut tullut ajatelleeksikaan että flunssassa on tärkeä antaa kropalle happea, venyttelemällä, tekemällä rauhallisia kävelyitä ja hengittelemällä syvään. Olen päinvastoin lukittautunut sisälle ja varonut pientäkin liikuntaa. Ei ihmekään jos pöpöt ovat saaneet myllätä rauhassa.
Flunssan hoitovinkeiksi Harju muuten antaa hyvin kevyen liikunnan lisäksi sitruunalla maustetun veden juomisen ja ruoansulatukselle helppojen ruokien syömistä (esim. keitot ja smoothiet). Taas skeptikosta kuulostaa hömpältä ja kukkahatturouvien jutulta, mutta mä haluan nyt uskoa tähän
Mutta mennään seuraaksi vielä tarkemmin siihen, mitkä asiat Harjun mukaan heikentävät vastustuksykyämme. Suuren ahaa-elämyksen ja toisaalta häpeän aiheutti minulle Harjun toteamus, että kyse on kehon ylikuormituksesta joka johtuu mm. heikosta palautumisesta ja stressistä. Tunsin heti piston sydämessäni koska en ole oikein osannut enkä ymmärtänytkään palautumisen merkitystä. Olen ajatellut, että palautuminen vaatii vain aikaa. Kun rytmittää treenin oikein, pitää välillä välipäiviä ja nukkuu, kroppa palautuu. Mutta ei se nyt tietenkään näin yksinkertaista ole.
Mitkä tekijät sitten vaikuttavat palautumiseen ja ylikuormitustilan syntyyn? Ensinnäkin on se jokaisen treenaajan tuntema maitohappo, myrkky jota syntyy kun tehot nousevat yli 70% maksimista. Se syntyy happivajeen vuoksi ja on toisaalta elintärkeä suojausmekanismikin. Mutta kehon pitää saada hankkiutua siitä eroon treenin jälkeen. Palautuminen on kovaa työtä kropalle, silloin palautetaan energiavarastoja, korjataa lihaksia ja poltetaan happoja. Ylikuntotilaan joudutaan jos keholle ei anneta aikaa ja materiaalia hoitaa nämä tehtävät. Tässä tilassa mm. suorituskyky laskee, stressihormonit kasvavat ja sairastuu helpommin.
Toisaalta happoja syntyy kehoon myös ravinnosta. Protskut ja hilarit jättävät kroppaan happamia polttojätteitä, jotka jäävät maitohapon tavoin kehoomme ellei keholle anneta mahdollisuutta niitä kunnolla poistaa. Seuraksena kehon happamoitumisesta on tällöinkin mm. väsymystä ja sairastelua.Tässä taitaa olla mun suurin ongelmani. Kehoni on liian hapan tällä hetkellä. On satsattava kasvisten syömiseen.
Stressin vaikutukset terveydelle ja vastustuskyvylle olivatkin mulle jo sinällään tuttuja mekanismeja. Nyt ehkä vielä terävöityi se näkökulma, että stressi, ahdistuneisuus ja negatiiviset ajatukset myös hidastavat parantumista ja palautumista. Tämän kun nyt tiedän, niin miten saisin vielä muutettua omaa negatiivista asennettani koko maailmaan ja etenkin itseeni? Positiivisuus on mulle elämänmittainen iso haaste. Olisi oikeasti opittava näkemään ensin positiiviset ja sitten vasta negatiiviset asiat ja antamaan enemmän positiivista palautetta niin itselle kuin muillekin. Mutta miten ihmeessä tämän oppisin?
Jos kroppa ei ehdi palautua sille asetuista haasteista, se joutuu epätasapainoon, ja mulle niin tärkeä vastustuskyky heikkenee. Mitä sitten voi tehdä että palautuisi paremmin treeneistä?
- Uni on yksi parhaista tavoista. Tämän minä osaankin jo hyvin mutta toki pienen lapsen kanssa eläminen välillä uniani vähentää. Onneksi osaan nukkua päivisinkin.
- Kevyt treenaaminen. Tällöin käynnistyy prosessit, jossa vereen saadaan enemmän happea joka pääsee paremmin virtaamaan elimistöön ja viemään näin ravinteita enemmän kroppaan. Samalla lymfaattinen järjestelmä tehostuu ja pystyy paremmin kuljettamaan happoja ja muita jätteitä pois. Eikä pidä unohtaa rasva-aineenvaihdunnan tehostumista. Mielestäni tämä sektori on mulla jo aika hyvin hanskassa kun koiraa "joutuu" kävelyttämään kuitenkin joka päivä ja autottamana muutenkin hyötyliikuntaa tulee enemmän.
- Lisäaineiden välttäminen. Tämä on itsestään selvää minusta. Tarpeettomien aineiden (joiden pitkäaikaisista terveysvaikutuksista ei edes tiedetä) työntämisestä kehooni ei ole mitään järkeä. Kroppa joutuu koville kun se pyrkii poistamaan turhat myrkyt eikä palautumiselle jää niin paljon energiaa. Pyrin jo nyt katsomaan tarkkaan mitä syön kotosalla. Teen ruoat itse ja vältän valmistuotteita. Ainoat mitkä mua on surettaneet ovat karkit ja noiden palautus- ja urheilujuomien/jauheiden hirvittävät ainesosaluettelot joissa ei luonnollisia aineita juuri tunneta. Harjulta sain uitenkin loistavan palautusjuoman ohjeen ja lisäksi tilasin hänen suosittelemaansa heraproteiinia USA:sta. Siinä ei pitäisi olla mitään turhia makeutus, säilöntä yms. aineita vaan ainoastaan tarvittavia juttuja. Innolla odotan pakettia meren takaa...
- Rentoutuminen. Kun aktivoi parasympaattista hermosta tekemällä mukavia asioita, stressihormoonien määrät vähenevät.
Näiden lisäksi kun pyrkisi muutenkin elämään terveellisemmin ja luomaan kehossa tasapainotilan niin taudit pysyisivät loitolla.
Harjulta löytyy paljon todella hyödyllistä tietoa ravinnosta ja sen vaikutuksesta treenaamiseen. Siitä en nyt tässä taida alkaa kuitenkaan luennoimaan, Harju itse osaa kertoilla ajatuksiaan paljon paremmin kuin minä joten menkää häntä kuuntelemaan jos kiinnostuitte. Netistä löytyy muutamia videoitakin hänen luennoistaan yms. Paras video on mielestäni kuitenkin huippu-uimari Eetu Karvosen haastattelu: http://www.youtube.com/watch?v=wv1RWuO7Kyc Jukka Harju on häntä valmentanut ja tästä haastattelusta löytyy hyvin tämän uuden ravinto-opin ideat. Tähän suuntaan pyrin nyt itsekin.
***
Tänään kävin muuten terveyskeskuksessa. Sain ajan vain sairaanhoitajalle ja hän oli sitä mieltä, ettei voinut tehdä oikein mitään hyväkseni. Jonkun sormenpäästä otetun näytteen perusteella kyse on viruksesta, muuta ei sitten oikein sieltä lohjennutkaan vaikka koetin vähän kysellä, että onko tällainen sairastelu ihan normaalia. No tänään menen puolikuntoisuudestani huolimatta maajoukkueen treeneihin. Treenit on niin loistavat etten halua jättää niitä taas väliin ja täytyy tehdä vain kevyesti. Olo on ollut nyt tämän ja eilisen päivän ihan mainio kurkkukipua ja yskää lukuunottamatta. Lumityötkin sujuivat eilen ilman jälkiseuraamuksia.
***
Niin ja tämä kirjoitus tehtiin jälleen tuon Radio rockin 500 parasta biisiä listan soidessa.
Lähtökohta Harjulla on, että sairastumista tulisi ennaltaehkäistä ja se onnistuu ruokkimalla terveyttä. Mun on päästävä negatiivisesta ajattelusta, että oma elimistöni olisi jotenkin heikko ja voimaton bakteereja ja viruksia vastaan. Positiivisten asioiden ajatteleminen kuulostaa heti hömpältä, mutta on sen vaikutuksilla terveyteen ihan tieteelliset perusteet molekyylitasolla. Harju toteaakin, että aiheutamme itse sen, että kehoomme kertyy myrkkyjä; raskasmetaleja, happoja ja lisäaineita, joista keho yrittää päästä eroon samalla kun tuuttaamme sisällemme lisää niitä. Näiden myrkkyjen vuoksi kehossamme kuolee enemmän soluja ja vastuskyky heikkenee.
Vastustuskykyä heikentää imujärjestelmämme ylikuormitus tai voisiko sanoa epäkunto. Imujärjestelmä vastaa vastustuskyvystämme, se kuljettaa soluille pöpöjen tappamiseen tarvittavat matskut ja vie kuolleet bakteerit pois. Imujärjestelmä pidetään toimintakunnossa kun sitä ei kuormita mitkään ylimääräiset kuonat. On siis syötävä tärkeitä, puhtaita ravinteita ja juotava vettä. Puhdistusjärjestelmäämme aktivoivat parhaiten syvät palleahengitykset joita ei flunssan ennaltehkäisyssä ja hoidossa saa unohtaa. Tämä kuulosti musta jo todella uudelta ajatukselta. En ollut tullut ajatelleeksikaan että flunssassa on tärkeä antaa kropalle happea, venyttelemällä, tekemällä rauhallisia kävelyitä ja hengittelemällä syvään. Olen päinvastoin lukittautunut sisälle ja varonut pientäkin liikuntaa. Ei ihmekään jos pöpöt ovat saaneet myllätä rauhassa.
Flunssan hoitovinkeiksi Harju muuten antaa hyvin kevyen liikunnan lisäksi sitruunalla maustetun veden juomisen ja ruoansulatukselle helppojen ruokien syömistä (esim. keitot ja smoothiet). Taas skeptikosta kuulostaa hömpältä ja kukkahatturouvien jutulta, mutta mä haluan nyt uskoa tähän
Mutta mennään seuraaksi vielä tarkemmin siihen, mitkä asiat Harjun mukaan heikentävät vastustuksykyämme. Suuren ahaa-elämyksen ja toisaalta häpeän aiheutti minulle Harjun toteamus, että kyse on kehon ylikuormituksesta joka johtuu mm. heikosta palautumisesta ja stressistä. Tunsin heti piston sydämessäni koska en ole oikein osannut enkä ymmärtänytkään palautumisen merkitystä. Olen ajatellut, että palautuminen vaatii vain aikaa. Kun rytmittää treenin oikein, pitää välillä välipäiviä ja nukkuu, kroppa palautuu. Mutta ei se nyt tietenkään näin yksinkertaista ole.
Mitkä tekijät sitten vaikuttavat palautumiseen ja ylikuormitustilan syntyyn? Ensinnäkin on se jokaisen treenaajan tuntema maitohappo, myrkky jota syntyy kun tehot nousevat yli 70% maksimista. Se syntyy happivajeen vuoksi ja on toisaalta elintärkeä suojausmekanismikin. Mutta kehon pitää saada hankkiutua siitä eroon treenin jälkeen. Palautuminen on kovaa työtä kropalle, silloin palautetaan energiavarastoja, korjataa lihaksia ja poltetaan happoja. Ylikuntotilaan joudutaan jos keholle ei anneta aikaa ja materiaalia hoitaa nämä tehtävät. Tässä tilassa mm. suorituskyky laskee, stressihormonit kasvavat ja sairastuu helpommin.
Toisaalta happoja syntyy kehoon myös ravinnosta. Protskut ja hilarit jättävät kroppaan happamia polttojätteitä, jotka jäävät maitohapon tavoin kehoomme ellei keholle anneta mahdollisuutta niitä kunnolla poistaa. Seuraksena kehon happamoitumisesta on tällöinkin mm. väsymystä ja sairastelua.Tässä taitaa olla mun suurin ongelmani. Kehoni on liian hapan tällä hetkellä. On satsattava kasvisten syömiseen.
Stressin vaikutukset terveydelle ja vastustuskyvylle olivatkin mulle jo sinällään tuttuja mekanismeja. Nyt ehkä vielä terävöityi se näkökulma, että stressi, ahdistuneisuus ja negatiiviset ajatukset myös hidastavat parantumista ja palautumista. Tämän kun nyt tiedän, niin miten saisin vielä muutettua omaa negatiivista asennettani koko maailmaan ja etenkin itseeni? Positiivisuus on mulle elämänmittainen iso haaste. Olisi oikeasti opittava näkemään ensin positiiviset ja sitten vasta negatiiviset asiat ja antamaan enemmän positiivista palautetta niin itselle kuin muillekin. Mutta miten ihmeessä tämän oppisin?
Jos kroppa ei ehdi palautua sille asetuista haasteista, se joutuu epätasapainoon, ja mulle niin tärkeä vastustuskyky heikkenee. Mitä sitten voi tehdä että palautuisi paremmin treeneistä?
- Uni on yksi parhaista tavoista. Tämän minä osaankin jo hyvin mutta toki pienen lapsen kanssa eläminen välillä uniani vähentää. Onneksi osaan nukkua päivisinkin.
- Kevyt treenaaminen. Tällöin käynnistyy prosessit, jossa vereen saadaan enemmän happea joka pääsee paremmin virtaamaan elimistöön ja viemään näin ravinteita enemmän kroppaan. Samalla lymfaattinen järjestelmä tehostuu ja pystyy paremmin kuljettamaan happoja ja muita jätteitä pois. Eikä pidä unohtaa rasva-aineenvaihdunnan tehostumista. Mielestäni tämä sektori on mulla jo aika hyvin hanskassa kun koiraa "joutuu" kävelyttämään kuitenkin joka päivä ja autottamana muutenkin hyötyliikuntaa tulee enemmän.
- Lisäaineiden välttäminen. Tämä on itsestään selvää minusta. Tarpeettomien aineiden (joiden pitkäaikaisista terveysvaikutuksista ei edes tiedetä) työntämisestä kehooni ei ole mitään järkeä. Kroppa joutuu koville kun se pyrkii poistamaan turhat myrkyt eikä palautumiselle jää niin paljon energiaa. Pyrin jo nyt katsomaan tarkkaan mitä syön kotosalla. Teen ruoat itse ja vältän valmistuotteita. Ainoat mitkä mua on surettaneet ovat karkit ja noiden palautus- ja urheilujuomien/jauheiden hirvittävät ainesosaluettelot joissa ei luonnollisia aineita juuri tunneta. Harjulta sain uitenkin loistavan palautusjuoman ohjeen ja lisäksi tilasin hänen suosittelemaansa heraproteiinia USA:sta. Siinä ei pitäisi olla mitään turhia makeutus, säilöntä yms. aineita vaan ainoastaan tarvittavia juttuja. Innolla odotan pakettia meren takaa...
- Rentoutuminen. Kun aktivoi parasympaattista hermosta tekemällä mukavia asioita, stressihormoonien määrät vähenevät.
Näiden lisäksi kun pyrkisi muutenkin elämään terveellisemmin ja luomaan kehossa tasapainotilan niin taudit pysyisivät loitolla.
Harjulta löytyy paljon todella hyödyllistä tietoa ravinnosta ja sen vaikutuksesta treenaamiseen. Siitä en nyt tässä taida alkaa kuitenkaan luennoimaan, Harju itse osaa kertoilla ajatuksiaan paljon paremmin kuin minä joten menkää häntä kuuntelemaan jos kiinnostuitte. Netistä löytyy muutamia videoitakin hänen luennoistaan yms. Paras video on mielestäni kuitenkin huippu-uimari Eetu Karvosen haastattelu: http://www.youtube.com/watch?v=wv1RWuO7Kyc Jukka Harju on häntä valmentanut ja tästä haastattelusta löytyy hyvin tämän uuden ravinto-opin ideat. Tähän suuntaan pyrin nyt itsekin.
***
Tänään kävin muuten terveyskeskuksessa. Sain ajan vain sairaanhoitajalle ja hän oli sitä mieltä, ettei voinut tehdä oikein mitään hyväkseni. Jonkun sormenpäästä otetun näytteen perusteella kyse on viruksesta, muuta ei sitten oikein sieltä lohjennutkaan vaikka koetin vähän kysellä, että onko tällainen sairastelu ihan normaalia. No tänään menen puolikuntoisuudestani huolimatta maajoukkueen treeneihin. Treenit on niin loistavat etten halua jättää niitä taas väliin ja täytyy tehdä vain kevyesti. Olo on ollut nyt tämän ja eilisen päivän ihan mainio kurkkukipua ja yskää lukuunottamatta. Lumityötkin sujuivat eilen ilman jälkiseuraamuksia.
***
Niin ja tämä kirjoitus tehtiin jälleen tuon Radio rockin 500 parasta biisiä listan soidessa.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Niinhän siinä sitten taas kävi...
Mietin monta päivää, milloin uskallan kirjoittaa tänne kuulumiseni, jottei tekstistä tule taas niin pateettista valitusta kuin monet aiemmat tekstini Mutta kait tännekin nyt on tilanne päivitettävä... Ehkä blogini otsikko pitäisi vaihtaa Äiti valittaa kaikesta. Mutta pyrin olemaan nyt positiivisempi kuin edeltävissä epätpivoviesteissäni. Fiilis on paska mutta ajattelun on oltava positiivisempaa jotta pääsen tästä suosta joskus ylös.
Niin eli olen taas flunssassa. Sairastettu on nyt tarkalleen ottaen 10 päivää ja fiilikset ovat tottakai olleet taas ratkiriemukkaat. Olen ottanut todella varovaisesti, linnoittauduin koko viikoksi Juuson kanssa kotiin ja koirankin lenkitykset ulkoistin miehelle (rassukka). Kun luulin jo pahimmaan menneen ohi, lähdin torstaina käymään Leppävaarassa kirjastossa ja yhdellä ravintoluennolla josta kerron myöhemmin enemmän. No seuraavana yönä nousikin sitten kuume ja siinäpä sitä oltiin taas. Kurkkukipu ei ota lähteäkseen joten arvelen että huomenna on mentävä terveyskeskukseen pyytämään antibioottikuuria.
Ja niinhän siinä sitten myös kävi, että jouduin perumaan turnaukseenkin menon. Eilen olisi pitänyt pelailla mutta eihän kuumeisena ollut mitään järkeä lähteä. Vitutus on lievä ilmaisu viikon tunnelmasta, mutta en nyt parempaa jaksa tähän keksiä enkä toisaalta halua tässä liikaa alkaa tilittää. Taidan olla luovuttamassa muutoinkin monen asian suhteen kun nämä taudit vain jylläävät...
En ole luovattavaa tyyppiä mutten tiedä kuinka kauan kestän näitä jatkuvia takapakkeja treenaamisessani. Kahden kuukauden sisällä on nyt ollut kolme flunssaa. Jokainen voi itse tykönään pohtia, kuinka tehokasta ja kehittävää treenaaminen voi tämän kaiken keskellä olla. Olisi ehkä kaikille parempi jos luopuisin Lontoo paikan tavoittelusta ja keskittyisin maalipallon harrastamiseen. En tiedä mitä suurta annettavaa maajoukkueelle juuri mulla olisi. Ehkä nämä flunssatkin olisi helpompi kestää kun ei tarttisi stressata tyhjästä harjoituspäiväkirjasta ja kehityksen etenemisestä. Ja ainakin kiukuttelisin lähipiirilleni vähemmän kun paineita ei olisi. Tästä olen täällä puhunut ennenkin, mutta uskokaa että nyt olen entistä enemmän tosissani.
*****
Yritetään nyt olla positiivisia ja kirjoittaa jostain muustakin välillä. Ennen sairastumista heitoissa tapahtui jotain oikeaan suuntaan. Nyt heitto tuntuu taas omasta mielestä edes jotenkin siedettävältä ja se lämmittää mieltä. Kuukauden verranhan tässä tarvottiin toivottomuuden suossa kun inhosin jokaista heittoa jonka heitin.
****
Juusosta pitää mainita sen verran, että hänen mielikuvituksensa on kyllä myös kehittynyt harppauksia viime aikoina ja hyvä niin. Kun ollaan jouduttu jumittamaan vain kotosalla on poika keksinyt jos vaikka minkälaisia leikkejä yksin tai yhdessä äidin /koiramme Nennan kanssa. Hän voi esimerkiksi leikkiä ravintolaa mielikuvitusruoilla, astioila ja hellalla. Eli ilman mitään varsinaisia esineitä. Mulla oli naurussa pitelemistä kun Juuso yhtenä päivänä lähti Nennan ja Hessun (joku mielikuvitushenkilö) kanssa aarretta etsimään. Nennalle laitettiin remmi kaulaan ja poika talutti itsensä kokoista (ja kolme kertaa painavampaa) koiraa ympäri asuntoa aarrejahdissa.
****
Torstaina kävin tosiaan Jukka Harjun ravintoluennolla. Koin yhtäaikaa valaistumisen ja ahdistuksen kun ymmärssin kuinka metsässä omissa syömisissäni olen. Harju valmentaa urheilijoita ja pitää luentoja ravinnosta (tekee varmaan muutakin mutta flunssainen mieleni ei ihan parhaimmillaan ollut luennolla). Hän korostaa laadukkaan ravinnon merkitystä urheilussa ja arjessa. Tärkeää on kehon tasapaino eri osa-alueilla kuten insuliinituotannossa, nesteen määrässä ja suolistossa. Olisi syötävä laadukkaita (eli luomu) käsittelemättömiä ruokia kasvispainotteisesti. Vältettävä ennenkaikkea valkoista sokeria ja vehnää (ja muita puhdistettuja hilareita), pitkälle jalostettuja ruokia ja transrasvoja. Harju on tosiaan valmentanut monia urheilijoita ja mm. maratonareita valtavirrasta poikkeavin menetelmin. Hän antoi hyviä neuvoja luonnollisten palautus- ja suoritusta parantavien juomien tekoon joilla voi korvata teolliset urheilujauheet ja -juomat. Keskeistä on myös palauttava liikunta ja oikealle syketasolla pysyminen, intervallityyppinen urheilu.
Olen ihan pyörryksissä tästä kaikesta uudesta (ja toisaalta vanhasta jota en vain ole ollut valmis vastaanottamaan) tiedosta. Nyt lähtee ruokatottumukset remonttiin tai ainakin pohdinnan alle. Olen huono tekemään mitään suuria muutoksia ja niin kovin tottunut ja addiktoitunut sokeriin, pastaan ja lihaan. Nyt haluan opetella parempia ruokailutottumuksia, täydelliseen muutokseen en taida pystyä, mutta jos jotain edes saisin tuosta kaikesta itselleni arkeen sopimaan. Aion ensimmäisenä alkaa juoda Harjun suosittelemaa merisuolalla maustettua vettä (puhdistaa elimistöä, vähentää makean himoa, pitää nestetasapainon kunnossa jne) ja lisään rutkasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Katsotaan miten pitkälle pääsen. Niin ja vastustuskykykin on pitkälti riippuvainen ravinnosta jota nautimme. Harju lähetti minulle pari artikkelia aiheesta miten välttää flunssa ja voin kirjoittaa siitä vaikka oman postauksen tänne blogiin jahka ehdin paperit lukea ja omaksua.
Tätä blogia kirjoitin Stellan tahtiin. Se on yksi suosikkibändeistäni ja ikävä kyllä Spotifystä en voi enää kuunnella niitä parhaimpia biisejä koska olen ilmaiset soittokerrat ylittänyt. Mutta aivan ihana bändi Maailman parhaasta kaupungista, Joensuusta!
Niin eli olen taas flunssassa. Sairastettu on nyt tarkalleen ottaen 10 päivää ja fiilikset ovat tottakai olleet taas ratkiriemukkaat. Olen ottanut todella varovaisesti, linnoittauduin koko viikoksi Juuson kanssa kotiin ja koirankin lenkitykset ulkoistin miehelle (rassukka). Kun luulin jo pahimmaan menneen ohi, lähdin torstaina käymään Leppävaarassa kirjastossa ja yhdellä ravintoluennolla josta kerron myöhemmin enemmän. No seuraavana yönä nousikin sitten kuume ja siinäpä sitä oltiin taas. Kurkkukipu ei ota lähteäkseen joten arvelen että huomenna on mentävä terveyskeskukseen pyytämään antibioottikuuria.
Ja niinhän siinä sitten myös kävi, että jouduin perumaan turnaukseenkin menon. Eilen olisi pitänyt pelailla mutta eihän kuumeisena ollut mitään järkeä lähteä. Vitutus on lievä ilmaisu viikon tunnelmasta, mutta en nyt parempaa jaksa tähän keksiä enkä toisaalta halua tässä liikaa alkaa tilittää. Taidan olla luovuttamassa muutoinkin monen asian suhteen kun nämä taudit vain jylläävät...
En ole luovattavaa tyyppiä mutten tiedä kuinka kauan kestän näitä jatkuvia takapakkeja treenaamisessani. Kahden kuukauden sisällä on nyt ollut kolme flunssaa. Jokainen voi itse tykönään pohtia, kuinka tehokasta ja kehittävää treenaaminen voi tämän kaiken keskellä olla. Olisi ehkä kaikille parempi jos luopuisin Lontoo paikan tavoittelusta ja keskittyisin maalipallon harrastamiseen. En tiedä mitä suurta annettavaa maajoukkueelle juuri mulla olisi. Ehkä nämä flunssatkin olisi helpompi kestää kun ei tarttisi stressata tyhjästä harjoituspäiväkirjasta ja kehityksen etenemisestä. Ja ainakin kiukuttelisin lähipiirilleni vähemmän kun paineita ei olisi. Tästä olen täällä puhunut ennenkin, mutta uskokaa että nyt olen entistä enemmän tosissani.
*****
Yritetään nyt olla positiivisia ja kirjoittaa jostain muustakin välillä. Ennen sairastumista heitoissa tapahtui jotain oikeaan suuntaan. Nyt heitto tuntuu taas omasta mielestä edes jotenkin siedettävältä ja se lämmittää mieltä. Kuukauden verranhan tässä tarvottiin toivottomuuden suossa kun inhosin jokaista heittoa jonka heitin.
****
Juusosta pitää mainita sen verran, että hänen mielikuvituksensa on kyllä myös kehittynyt harppauksia viime aikoina ja hyvä niin. Kun ollaan jouduttu jumittamaan vain kotosalla on poika keksinyt jos vaikka minkälaisia leikkejä yksin tai yhdessä äidin /koiramme Nennan kanssa. Hän voi esimerkiksi leikkiä ravintolaa mielikuvitusruoilla, astioila ja hellalla. Eli ilman mitään varsinaisia esineitä. Mulla oli naurussa pitelemistä kun Juuso yhtenä päivänä lähti Nennan ja Hessun (joku mielikuvitushenkilö) kanssa aarretta etsimään. Nennalle laitettiin remmi kaulaan ja poika talutti itsensä kokoista (ja kolme kertaa painavampaa) koiraa ympäri asuntoa aarrejahdissa.
****
Torstaina kävin tosiaan Jukka Harjun ravintoluennolla. Koin yhtäaikaa valaistumisen ja ahdistuksen kun ymmärssin kuinka metsässä omissa syömisissäni olen. Harju valmentaa urheilijoita ja pitää luentoja ravinnosta (tekee varmaan muutakin mutta flunssainen mieleni ei ihan parhaimmillaan ollut luennolla). Hän korostaa laadukkaan ravinnon merkitystä urheilussa ja arjessa. Tärkeää on kehon tasapaino eri osa-alueilla kuten insuliinituotannossa, nesteen määrässä ja suolistossa. Olisi syötävä laadukkaita (eli luomu) käsittelemättömiä ruokia kasvispainotteisesti. Vältettävä ennenkaikkea valkoista sokeria ja vehnää (ja muita puhdistettuja hilareita), pitkälle jalostettuja ruokia ja transrasvoja. Harju on tosiaan valmentanut monia urheilijoita ja mm. maratonareita valtavirrasta poikkeavin menetelmin. Hän antoi hyviä neuvoja luonnollisten palautus- ja suoritusta parantavien juomien tekoon joilla voi korvata teolliset urheilujauheet ja -juomat. Keskeistä on myös palauttava liikunta ja oikealle syketasolla pysyminen, intervallityyppinen urheilu.
Olen ihan pyörryksissä tästä kaikesta uudesta (ja toisaalta vanhasta jota en vain ole ollut valmis vastaanottamaan) tiedosta. Nyt lähtee ruokatottumukset remonttiin tai ainakin pohdinnan alle. Olen huono tekemään mitään suuria muutoksia ja niin kovin tottunut ja addiktoitunut sokeriin, pastaan ja lihaan. Nyt haluan opetella parempia ruokailutottumuksia, täydelliseen muutokseen en taida pystyä, mutta jos jotain edes saisin tuosta kaikesta itselleni arkeen sopimaan. Aion ensimmäisenä alkaa juoda Harjun suosittelemaa merisuolalla maustettua vettä (puhdistaa elimistöä, vähentää makean himoa, pitää nestetasapainon kunnossa jne) ja lisään rutkasti kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Katsotaan miten pitkälle pääsen. Niin ja vastustuskykykin on pitkälti riippuvainen ravinnosta jota nautimme. Harju lähetti minulle pari artikkelia aiheesta miten välttää flunssa ja voin kirjoittaa siitä vaikka oman postauksen tänne blogiin jahka ehdin paperit lukea ja omaksua.
Tätä blogia kirjoitin Stellan tahtiin. Se on yksi suosikkibändeistäni ja ikävä kyllä Spotifystä en voi enää kuunnella niitä parhaimpia biisejä koska olen ilmaiset soittokerrat ylittänyt. Mutta aivan ihana bändi Maailman parhaasta kaupungista, Joensuusta!
torstai 9. helmikuuta 2012
Kylmää ja tiedonpuutetta
En ole mikään talvi-ihminen ja alan olla aika tympääntynyt näihin koviin pakkasiin. Lumi on ihana asia sinänsä ja Juuson ulkoilutkin sujuu sen ansiosta paljon rennommin. Kun pakkanen kipuaa yli -10c haluaisin mieluiten painella talviunille peiton alle jonkun hyvän kirjan kanssa. Inhoan sitä että aina on kylmä. Ja älkää nyt todetko että sehän on vain pukeutumiskysymys. Vaikka kuinka paljon päälleni pukisin, naamasta ainakin on kylmä. Koiran kanssa lenkit jää surkean lyhyiksi ja koska koiraa tuo kylmyys ei näytä haittaavan, on Nennalla energiaa hieman liikaa kun ei saa sitä lenkeillä purettua.
Juuso tosiaan viihtyy ulkona ja mikä parasta nyt ei tarvitse lähteä 1km päähän puistoon vaan ulkoilupaikaksi kepaa ihan vain oma piha. Ärsyttää vain tuo loputon pukeminen/riisuminen. Tuntuu että aina olen poikaa pukemassa. Laskin tuossa, että puen/riisun pojan päivässä vähintään kuusi kertaa, yleensä enemmän. On villahousuja, villasukkia, aluslapasta, talvirukkasta, kypärämyssyä ja pipoa jne... Kamaa on niin älyttömästi!
Päiväohjelmamme on pysynyt aika samanlaisena edelleen, paitsi että olen tosiaan pyrkinyt lisäämään treenikertoja joten välillä teen kahdet treenit päivässä. Eli aamupäivällä salitreeni jonne Juuso kulkee nykyään kätevästi pulkalla. Päiväunet saan datailla ja sitten ruoan jälkeen ulos leikkimään ja koiraa ulkoiluttamaan ja mahdollisesti vielä toisiin treeneihin. Tällä mennään ja ihan hyvältä tuntuu henkisesti, fyysisesti on kroppa aika kovilla.
Olen vaihtanut uuden vaihteen treenaamisen ja se tuntuu tällä hetkellä kropassa jäykkyytenä ja raskautena. Salitreenissä ollaan vähennetty toistoja ja lisätty painoja kohti voimakautta. Lisäksi pyrin tekemään pitempiä treenejä yhdistämällä aerobista lihaskuntoon ja monipuolistamaan liikkumista. Viime viikolla olin kolme päivää ihan tukoassa, ei maahan pystynyt kumartumaan ilman tuskaa mutta nyt jalat taitavat olla tottuneet kovempaan menoon. Harmittaa vain, että näitä lihaskipuiluja voisi varmasti ennaltaehkäistä jos vain olisi tietoa tästä urheilusta vähän enemmän. Nyt etenen kaikessa niin puhtaasti mutun perusteella että jos asiaa alkaa liiaksi miettimään, iskee luottamuspula. Ravinnon merkityskin on varmasti merkittävä mutten siitäkään asiasta juurikaan mitään tiedä. Ei siis mikään ihme jos paikat on jäykköinä ja eniten tekisi mieli vain möllöttää kotona.
Harmillista on että taksimatkojen määrä ei oikein tahdo riittää tässä tiukemmassa harjoittelutahdissa. En yksinkertaisesti pysty käymään niin monissa pelitreeneissä kuin mitä ehkä haluaisin koska en pääse paikalle. Treenit on suurimmaksi osaksi paikoissa joihin en pääse ilman taksia joten olen hyvin riippuvainen matkoista. Espoolta sain ne anomani lisämatkat maalipalloa varten, mutta niitä myönnettiin vain kymmenen. Eli yhteensä käytössä on 28 yhdensuuntaista matkaa.Kuulostaa isolta määrältä mutta kun niitä pitää käyttää muuhunkin kuin urheilutoimintaan.
Kurjinta tällä hetkellä taitaa kuitenkin olla tuo polveni tilanne. Oikean polveni sisäsyrjästä revähti viime toukokuussa kudosta. Se ei ole vaivannut mua moneen kuukauteen mutta nyt on alkanut olla ongelmia. Maanantain lajitreenissä tehtiin pukkihyppyjä ja siinä siihen alkoi sattua. Tein kuitenkin kun kivaa oli. Eilinen salitreeni vielä sujui vaikka jalkaa joutui vähän varomaan kyykyissä kun painot ovat sen verran isot. Tänään olin bodypumpissa ja jouduin keskeyttämään kyykkytreenin kivun vuoksi. Normiliikunnassa kipua ei tunnu mutta nuo kyykyt painojen kanssa ja askelkyykyt tuntuvat vähän pahoilta. Tässäkin pätee sama kuin edellä, eli mitään tietämystä tästä jalasta ei mulla ole enkä oikein tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. En ylipäätään ymmärrä miten vanha jo parantuneeksi luulemani vamma voi alkaa yhtäkkiä oikutella. Askelkykyissä olen kyllä oikeastaan koko syksyn huomannut, että toinen jalka on vahvempi mutta oikea ja tuntuu erilaiselta. Nyt en haluaisi ihan vainv armuudeksi jättää kyykkyjä tekemättä tuon pienen kivun vuoksi koska se rajoittaisi treenaamistani tosi paljon.
Ensi viikolla on mun synttärien lisäksi luvassa kotimaan turnaus Vierumäellä. Saas nähdä miten nyt menee. Yritän jatkaa rentoa meininkiä ja päästä eroon turhasta jäykistelystä ja yliyrittämisestä jotka ovat pelaamistani kotimaassa ennen lamauttaneet.
***
Tämän blogitekstin kirjoitin Norah Jonesin levyn tahdissa. En ole aiemmin tätä kuunnellut mutta kun eilen hänen Suomen keikastaan uutisoitiin, ajattelin että täytyy tutustua. Ihan letkeää musaa muttei ehkä ihan mun skeneä.
Juuso tosiaan viihtyy ulkona ja mikä parasta nyt ei tarvitse lähteä 1km päähän puistoon vaan ulkoilupaikaksi kepaa ihan vain oma piha. Ärsyttää vain tuo loputon pukeminen/riisuminen. Tuntuu että aina olen poikaa pukemassa. Laskin tuossa, että puen/riisun pojan päivässä vähintään kuusi kertaa, yleensä enemmän. On villahousuja, villasukkia, aluslapasta, talvirukkasta, kypärämyssyä ja pipoa jne... Kamaa on niin älyttömästi!
Päiväohjelmamme on pysynyt aika samanlaisena edelleen, paitsi että olen tosiaan pyrkinyt lisäämään treenikertoja joten välillä teen kahdet treenit päivässä. Eli aamupäivällä salitreeni jonne Juuso kulkee nykyään kätevästi pulkalla. Päiväunet saan datailla ja sitten ruoan jälkeen ulos leikkimään ja koiraa ulkoiluttamaan ja mahdollisesti vielä toisiin treeneihin. Tällä mennään ja ihan hyvältä tuntuu henkisesti, fyysisesti on kroppa aika kovilla.
Olen vaihtanut uuden vaihteen treenaamisen ja se tuntuu tällä hetkellä kropassa jäykkyytenä ja raskautena. Salitreenissä ollaan vähennetty toistoja ja lisätty painoja kohti voimakautta. Lisäksi pyrin tekemään pitempiä treenejä yhdistämällä aerobista lihaskuntoon ja monipuolistamaan liikkumista. Viime viikolla olin kolme päivää ihan tukoassa, ei maahan pystynyt kumartumaan ilman tuskaa mutta nyt jalat taitavat olla tottuneet kovempaan menoon. Harmittaa vain, että näitä lihaskipuiluja voisi varmasti ennaltaehkäistä jos vain olisi tietoa tästä urheilusta vähän enemmän. Nyt etenen kaikessa niin puhtaasti mutun perusteella että jos asiaa alkaa liiaksi miettimään, iskee luottamuspula. Ravinnon merkityskin on varmasti merkittävä mutten siitäkään asiasta juurikaan mitään tiedä. Ei siis mikään ihme jos paikat on jäykköinä ja eniten tekisi mieli vain möllöttää kotona.
Harmillista on että taksimatkojen määrä ei oikein tahdo riittää tässä tiukemmassa harjoittelutahdissa. En yksinkertaisesti pysty käymään niin monissa pelitreeneissä kuin mitä ehkä haluaisin koska en pääse paikalle. Treenit on suurimmaksi osaksi paikoissa joihin en pääse ilman taksia joten olen hyvin riippuvainen matkoista. Espoolta sain ne anomani lisämatkat maalipalloa varten, mutta niitä myönnettiin vain kymmenen. Eli yhteensä käytössä on 28 yhdensuuntaista matkaa.Kuulostaa isolta määrältä mutta kun niitä pitää käyttää muuhunkin kuin urheilutoimintaan.
Kurjinta tällä hetkellä taitaa kuitenkin olla tuo polveni tilanne. Oikean polveni sisäsyrjästä revähti viime toukokuussa kudosta. Se ei ole vaivannut mua moneen kuukauteen mutta nyt on alkanut olla ongelmia. Maanantain lajitreenissä tehtiin pukkihyppyjä ja siinä siihen alkoi sattua. Tein kuitenkin kun kivaa oli. Eilinen salitreeni vielä sujui vaikka jalkaa joutui vähän varomaan kyykyissä kun painot ovat sen verran isot. Tänään olin bodypumpissa ja jouduin keskeyttämään kyykkytreenin kivun vuoksi. Normiliikunnassa kipua ei tunnu mutta nuo kyykyt painojen kanssa ja askelkyykyt tuntuvat vähän pahoilta. Tässäkin pätee sama kuin edellä, eli mitään tietämystä tästä jalasta ei mulla ole enkä oikein tiedä mitä sen kanssa pitäisi tehdä. En ylipäätään ymmärrä miten vanha jo parantuneeksi luulemani vamma voi alkaa yhtäkkiä oikutella. Askelkykyissä olen kyllä oikeastaan koko syksyn huomannut, että toinen jalka on vahvempi mutta oikea ja tuntuu erilaiselta. Nyt en haluaisi ihan vainv armuudeksi jättää kyykkyjä tekemättä tuon pienen kivun vuoksi koska se rajoittaisi treenaamistani tosi paljon.
Ensi viikolla on mun synttärien lisäksi luvassa kotimaan turnaus Vierumäellä. Saas nähdä miten nyt menee. Yritän jatkaa rentoa meininkiä ja päästä eroon turhasta jäykistelystä ja yliyrittämisestä jotka ovat pelaamistani kotimaassa ennen lamauttaneet.
***
Tämän blogitekstin kirjoitin Norah Jonesin levyn tahdissa. En ole aiemmin tätä kuunnellut mutta kun eilen hänen Suomen keikastaan uutisoitiin, ajattelin että täytyy tutustua. Ihan letkeää musaa muttei ehkä ihan mun skeneä.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Voitoton mieli
Flunssassa ollaan taas, johan tässä ehdittiin kuukausi olla terveen kirjoissa tältä osin... Kait on vain jotenkin tyydyttävä kohtaloonsa, siihen että on jotenkin altis näille pöpöille ja elettävä asian kanssa sovussa. Tunnetustihan se ei ketään eikä mitään auta että kiukuttelen ja vittuunnun totaalisesti aina kipeänä. Syön mielestäni terveellisesti, otan vitamiineja purkistakin ja pidän huolta käsihygieniasta mutta geeneille ei mitään voi. Olisi ollut varsin fiksu veto ottaa tuo influenssarokotus, olisi sillä ehkä saanut muutaman treenipäivän lisää tälle talvelle, mutta eipä tullut syssymmällä pieneen mieleenkään. Onneksi tällä erää tämä tauti vaikuttaa hyvin kesytetyltä tapaukselta ja uskon olevani taas treenikunnossa ensi viikolla.
Tuosta viime viikonlopun Pajulahti Gamesin tunnelmista piti tässä vielä vähän jatkaa. Ensinnäkin itselle suurin ongelma vaihtopenkillä istuskelussa taitaa olla se, että siellä ehtii ajattelemaan ihan liikaa. Se ei selvästikään tee mulle hyvää ;) Joo joo tiedän kyllä, että siellä pitää keskittyä peliin jotta on valmis sujahtamaan kentälle heti jos tarvetta ilmenee. Olen vain ihminen jonka on kovin vaikea olla tekemättä mitään. Kotioloissakin telkkaria katsoessa esimerkiksi teen samalla kotitöitä, neulon tai selailen jotain kun en osaa vain istua ja katsoa. Koiraa lenkittäessä tai kotitöitä tehdessä kuuntelen äänikirjaa tai sanomalehtiä kännykästä jne. Ehdin tämän kaiken välissä ajattelemaan ihan riittävästi, liikaakin joten jos soisin itselleni aikaa vain ajatteluun, en tiedä mihin itseni ajaisin. Ja täytyy kyllä vähän kehaista itseä, vaikka ajatus penkillä välillä harhaileekin, täytin mielestäni paikkani kentälle erittäin sujuvasti heti kun sinne vaihdosta pääsin. Eli pystyin kyllä kääntämään ajatuksen pois päältä tositoimien edessä ja keskittymään siihen miksi siellä kentällä oltiin.
Mutta siis siellä vaihdossa nököttäessäni mietin paljonvoittamisen filosofiaa vai miten sen tässä hienosti otsikoisin. Kelailin läpi omaa peliuraani ja tulin siihen tulokseen, etten ole ollut koskaan kentällä kun olemme joukkueena olleet selvästi vahvoilla jossakin turnauksessa ja pelanneet tärkeitä matseja. Lähimmäs tätä pääsin varmaan EM-kisoissa Tanskassa, mutta silloin semifinaalissa Ruotsi pudotti meidät jatkosta emmekä siis päässeet ottelemaan kärkisijoista. Turkissa pelasi vain turnauksen alkupeleissä, en enää semifinaalissa tai finaalissa. Olen tottunut siihen, että kun olen kentällä, on joko kyse ei-niin-tärkeästä matsista tai olemme selvästi häviämässä muutoin matsia. Olemme joukkueena menestyneet vuoden mittaan hyvin, mutten ole ollut kentällä niinä suurina heikinä kun on ollut sijoituksista kyse.
En nyt tällä tarkoita itkeä peliaikani vähäisyyttä tai dissata joukkueemme menestystä. Valmentaja se on joka pelaajat kentälle määrää sen mukaan ketkä sinne sopivimmat on, se on täysin ok mulle. Ja tiedän tottakai, että turnauksen alkupään otteluillakin on merkitystä, jos emme olisi voittaneet niitä, emme olisi finaaliinkaan päässeet. Turnauksessa ei turhia otteluita olekaan. Ajattelen nyt asiaa puhtaasti oman pääni sisäisenä kysymyksenä. En ole ensinnäkään saanut koskaan nauttia siitä fiiliksestä, kun on itse hikoillut kentällä tärkeässä matsissa ja joukkue voittaa. En ole kokenut sitä miltä tuntuu kun onnistuu keskittymään tuollaiseen tärkeään matsiin ja voittamaan sen. Sen on pakko olla erilainen fiilis kuin se ilo jota tunnen joukkueemme puolesta kun juhlin vaihtopenkillä joukkueen tulosta. Tunnen olevani mukana siinäkin voitossa, mutta eri tavalla eikä kropassa muutenkaan silloin ihan samat hormoonit hyrrää kun ei ole pelannut.
Uskon, että jos olisin ollut jossain tuollaisessa tärkeässä matsissa kentällä, olisi myös oma itsetuntoni ja -luottamukseni parempi pelaamisen suhteen. Nyt en luota siihen, että joukkue voittaa kun olen kentällä. En luota omiin taitoihini riittävästi ja asennoidun liian usein kaikkeen sillä ajatuksella, ettemme voita. Toisaalta uskon, että minulle sopii jotenkin kierosti tuo negatiivinen ajattelu tässä kohtaa. Pelaamiseeni ei vaikuta lannistavasti se, että koen meidän olevan valtavastaajana ja vastustajan ennakosuosikkina. Päinvastoin, asennoidun peliin siloin enemmän taisteluasenteella, olen terävämpi ja tarkempi kentällä enkä ainakaan sorru turhaan ylimalkaisuuteen. Täytyy kuitenkin olla tarkkana, ettei näytä tätä asennetta liiaksi muille, sillä jokaisen asennoituminen peliin on henkilköohtainen juttu ja voin vain pilata muiden fiiliksen ja antaa muille vaikutelman luovutusasenteesta jos mölälyttelen jotain tällaista liiaksi.
Mutta siis itseluottamusta tärkeissä matseissa pelaaminen toki olisi tuonut. Kuten aiemmista kirjoituksistanikin on voinut lukea, en pidä itseäni mitenkään erityisen hyvän pelaajana enkä oikein edes havaitse omia vahvuuksiani joukkueessamme. Enkä luota lainkaan siihen, että osaisin pitää pääni kylmänä tiukemmissa otteluissa kun on oikeasti mahdollisuus saavuttaa joku hyvä sijoitus. Kateellisena olen miettinyt, miten omat joukkuekaverit pystyivät esimerkiksi keskittymään ja valmistautumaan maailman kisoissa Suomi-Turkki otteluun, jossa oli panoksena paikka Lontoon paralympialaisiin. Itse en silloin olisi ollut henkisesti valmis kentälle mutten tiedä, olisinko valmis samanlaiseen paikkaan nyt kun kokemusta ja näkemystä asioihin on kuitenkin sinällään tullut lisää. Enkä oikeasti tiedä, osaako voittaa tärkeitä pelejä, miten pääni silloin pelaisi.
Loppuun vielä kuulumisia treenirintamalta siltä osin kun sitä nyt viitsii näin sairaslomalta ajatella. Heitoissa on nyt jotain perinpohjaist apielessä ja taidan olla jo vähän luovuttanutkin koko asian suhteen. En vain mitenkään saa mieleistäni heittoa aikaiseksi etenkään sillä uudell apallolla. En tiedä johtuuko heitto-ongelmat oikeasti pallosta vai pollastani, mutta en ole nyt moneen pelitreeniin saanut heittettyä yhtään mielestäni kelpo heittoa. Heitoissa ei ole sen enempää voimaa kuin suuntaa. Tarvitsisin jonkun joka katsoisi heittoni ja sanoisi suoraan mikä menee pieleen. Voihan tosiaan olla, että heitto on ok, samanlainen kuin ennenkin mutta se vain kuulostaa korvissani erilaisesta uudella pallolla tai sitten asentoni on jotenkin lipsunut taas huonoksi ja heijastuu heittoon. Mikä vain voi olla syynä mutta itse sitä en osaa analysoida.
Torjunnallisesti olen hemmetin ylpeä siihen, että olen oppinut ottamaan pomppuheittoja kiinni pystymmästä asennosta. Eli en mene torjunta-asentoon vaan jään odottamaan palloa puoli-istuvaan asentoon. Aluksi tämä tuntui ihan random-jutulta, mistä oikeasti voin tietää, että pallo tömpsähtää juuri minuun kun entistä pienempi osa minust aon palloa vastaanottamassa, mutta jostain sen vain tietää. Toimin kentällä hyvin automaattisesti enkä todellakaan ehdi ajattelemaan, että nyt sijoitun tähän kun tuo pallo taitaa tulla juuri tähän kohtaan. Menen jonnekin mihin joku vaisto tai fiilis saa mut menemään ja 90% olen oikeassa paikassa.
Otampa tavaksi tähän laittaa aina loppuun muistiin mitä biisejä olen spotifystä kuunnellut samalla kun tätä kirjoitusta olen tehnyt. Viime bloggaus synty zumbamusiikin (niin noloa mutta joo) tahdissa, tänään mentiin Radio Rockin 100 parasta -listaa kuunnellen. Kaijuttimissa mm. My chemical Romance, Doors, Black Sabbath ja Simon Garfunkel.
Tuosta viime viikonlopun Pajulahti Gamesin tunnelmista piti tässä vielä vähän jatkaa. Ensinnäkin itselle suurin ongelma vaihtopenkillä istuskelussa taitaa olla se, että siellä ehtii ajattelemaan ihan liikaa. Se ei selvästikään tee mulle hyvää ;) Joo joo tiedän kyllä, että siellä pitää keskittyä peliin jotta on valmis sujahtamaan kentälle heti jos tarvetta ilmenee. Olen vain ihminen jonka on kovin vaikea olla tekemättä mitään. Kotioloissakin telkkaria katsoessa esimerkiksi teen samalla kotitöitä, neulon tai selailen jotain kun en osaa vain istua ja katsoa. Koiraa lenkittäessä tai kotitöitä tehdessä kuuntelen äänikirjaa tai sanomalehtiä kännykästä jne. Ehdin tämän kaiken välissä ajattelemaan ihan riittävästi, liikaakin joten jos soisin itselleni aikaa vain ajatteluun, en tiedä mihin itseni ajaisin. Ja täytyy kyllä vähän kehaista itseä, vaikka ajatus penkillä välillä harhaileekin, täytin mielestäni paikkani kentälle erittäin sujuvasti heti kun sinne vaihdosta pääsin. Eli pystyin kyllä kääntämään ajatuksen pois päältä tositoimien edessä ja keskittymään siihen miksi siellä kentällä oltiin.
Mutta siis siellä vaihdossa nököttäessäni mietin paljonvoittamisen filosofiaa vai miten sen tässä hienosti otsikoisin. Kelailin läpi omaa peliuraani ja tulin siihen tulokseen, etten ole ollut koskaan kentällä kun olemme joukkueena olleet selvästi vahvoilla jossakin turnauksessa ja pelanneet tärkeitä matseja. Lähimmäs tätä pääsin varmaan EM-kisoissa Tanskassa, mutta silloin semifinaalissa Ruotsi pudotti meidät jatkosta emmekä siis päässeet ottelemaan kärkisijoista. Turkissa pelasi vain turnauksen alkupeleissä, en enää semifinaalissa tai finaalissa. Olen tottunut siihen, että kun olen kentällä, on joko kyse ei-niin-tärkeästä matsista tai olemme selvästi häviämässä muutoin matsia. Olemme joukkueena menestyneet vuoden mittaan hyvin, mutten ole ollut kentällä niinä suurina heikinä kun on ollut sijoituksista kyse.
En nyt tällä tarkoita itkeä peliaikani vähäisyyttä tai dissata joukkueemme menestystä. Valmentaja se on joka pelaajat kentälle määrää sen mukaan ketkä sinne sopivimmat on, se on täysin ok mulle. Ja tiedän tottakai, että turnauksen alkupään otteluillakin on merkitystä, jos emme olisi voittaneet niitä, emme olisi finaaliinkaan päässeet. Turnauksessa ei turhia otteluita olekaan. Ajattelen nyt asiaa puhtaasti oman pääni sisäisenä kysymyksenä. En ole ensinnäkään saanut koskaan nauttia siitä fiiliksestä, kun on itse hikoillut kentällä tärkeässä matsissa ja joukkue voittaa. En ole kokenut sitä miltä tuntuu kun onnistuu keskittymään tuollaiseen tärkeään matsiin ja voittamaan sen. Sen on pakko olla erilainen fiilis kuin se ilo jota tunnen joukkueemme puolesta kun juhlin vaihtopenkillä joukkueen tulosta. Tunnen olevani mukana siinäkin voitossa, mutta eri tavalla eikä kropassa muutenkaan silloin ihan samat hormoonit hyrrää kun ei ole pelannut.
Uskon, että jos olisin ollut jossain tuollaisessa tärkeässä matsissa kentällä, olisi myös oma itsetuntoni ja -luottamukseni parempi pelaamisen suhteen. Nyt en luota siihen, että joukkue voittaa kun olen kentällä. En luota omiin taitoihini riittävästi ja asennoidun liian usein kaikkeen sillä ajatuksella, ettemme voita. Toisaalta uskon, että minulle sopii jotenkin kierosti tuo negatiivinen ajattelu tässä kohtaa. Pelaamiseeni ei vaikuta lannistavasti se, että koen meidän olevan valtavastaajana ja vastustajan ennakosuosikkina. Päinvastoin, asennoidun peliin siloin enemmän taisteluasenteella, olen terävämpi ja tarkempi kentällä enkä ainakaan sorru turhaan ylimalkaisuuteen. Täytyy kuitenkin olla tarkkana, ettei näytä tätä asennetta liiaksi muille, sillä jokaisen asennoituminen peliin on henkilköohtainen juttu ja voin vain pilata muiden fiiliksen ja antaa muille vaikutelman luovutusasenteesta jos mölälyttelen jotain tällaista liiaksi.
Mutta siis itseluottamusta tärkeissä matseissa pelaaminen toki olisi tuonut. Kuten aiemmista kirjoituksistanikin on voinut lukea, en pidä itseäni mitenkään erityisen hyvän pelaajana enkä oikein edes havaitse omia vahvuuksiani joukkueessamme. Enkä luota lainkaan siihen, että osaisin pitää pääni kylmänä tiukemmissa otteluissa kun on oikeasti mahdollisuus saavuttaa joku hyvä sijoitus. Kateellisena olen miettinyt, miten omat joukkuekaverit pystyivät esimerkiksi keskittymään ja valmistautumaan maailman kisoissa Suomi-Turkki otteluun, jossa oli panoksena paikka Lontoon paralympialaisiin. Itse en silloin olisi ollut henkisesti valmis kentälle mutten tiedä, olisinko valmis samanlaiseen paikkaan nyt kun kokemusta ja näkemystä asioihin on kuitenkin sinällään tullut lisää. Enkä oikeasti tiedä, osaako voittaa tärkeitä pelejä, miten pääni silloin pelaisi.
Loppuun vielä kuulumisia treenirintamalta siltä osin kun sitä nyt viitsii näin sairaslomalta ajatella. Heitoissa on nyt jotain perinpohjaist apielessä ja taidan olla jo vähän luovuttanutkin koko asian suhteen. En vain mitenkään saa mieleistäni heittoa aikaiseksi etenkään sillä uudell apallolla. En tiedä johtuuko heitto-ongelmat oikeasti pallosta vai pollastani, mutta en ole nyt moneen pelitreeniin saanut heittettyä yhtään mielestäni kelpo heittoa. Heitoissa ei ole sen enempää voimaa kuin suuntaa. Tarvitsisin jonkun joka katsoisi heittoni ja sanoisi suoraan mikä menee pieleen. Voihan tosiaan olla, että heitto on ok, samanlainen kuin ennenkin mutta se vain kuulostaa korvissani erilaisesta uudella pallolla tai sitten asentoni on jotenkin lipsunut taas huonoksi ja heijastuu heittoon. Mikä vain voi olla syynä mutta itse sitä en osaa analysoida.
Torjunnallisesti olen hemmetin ylpeä siihen, että olen oppinut ottamaan pomppuheittoja kiinni pystymmästä asennosta. Eli en mene torjunta-asentoon vaan jään odottamaan palloa puoli-istuvaan asentoon. Aluksi tämä tuntui ihan random-jutulta, mistä oikeasti voin tietää, että pallo tömpsähtää juuri minuun kun entistä pienempi osa minust aon palloa vastaanottamassa, mutta jostain sen vain tietää. Toimin kentällä hyvin automaattisesti enkä todellakaan ehdi ajattelemaan, että nyt sijoitun tähän kun tuo pallo taitaa tulla juuri tähän kohtaan. Menen jonnekin mihin joku vaisto tai fiilis saa mut menemään ja 90% olen oikeassa paikassa.
Otampa tavaksi tähän laittaa aina loppuun muistiin mitä biisejä olen spotifystä kuunnellut samalla kun tätä kirjoitusta olen tehnyt. Viime bloggaus synty zumbamusiikin (niin noloa mutta joo) tahdissa, tänään mentiin Radio Rockin 100 parasta -listaa kuunnellen. Kaijuttimissa mm. My chemical Romance, Doors, Black Sabbath ja Simon Garfunkel.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)