Vastustuskyvyn parantamisesta on tullut se aihe, jonka tiimoilta tähän blogiin päädytään kaikkein eniten googlen kautta. Hassua, mutta tavallaan ihan ymmärrettävää sillä varmasti monet painivat samanlaisen flunssakierteen kourissa kuin minä viime syksynä ja talvella. Kannustukseksi heille täytyy sanoa vain, että ymmärrän täysin sen tuskan ja ärsytyksen jota tuo kierre aiheuttaa, mutta uskon myös että Harjun neuvoilla, omalla tahdolla ja asenteella voi tuosta kierteestä päästä pois. Eivät ole varmasti ainoat keinot, mutta minulla toimivat. Tärkeintä on, ettei itse luovuta ja antaudu flunssalle heti kun ensimerkit ilmenevät. On päinvastoin uskottava, että kroppa pystyy tappamaan ne pöpöt heti ja annettava itselle parantumiselle heti aikaa. Superfoodeja suosittelen edelleen. Maca on karmean makuista, mutta toimii. Gojista oppii tykkäämään nopeasti ja käytän niitä nykyään makeanhimon voittamiseen. Tulsia on musta paremman makuista kuin maca ja sopii urheilijalle muutoinkin hyvin.
Kahden viikon päästä pitäisi olla sitten tiedossa Lontoon joukkueen kokoonpano. Jänskättää kun ajattelenkin asiaa mutta nyt täytyy vain keskittyä treenaamaan ja valmistautumaan Espanjan turnaukseen ensin. Sen jälkeen sitten katsotaan, miten tämän kotiäidin käy. Jos tulen valituksi, täytyy heti heinäkuun alussa alkaa henkisesti valmistautumaan aivan uudella tavoin paralympialaisiin ja fyysiseen treeniinkin tulee varmasti vielä lisäbonusta. Ajatusta ja tavoitteita on lisättävä toimintaan niin että harjoittelusta saa maksimaalisesti irti. Jos taas en tule valituksi, no sitä en ehkä halua ihan kauheasti vielä ajatella. Mutta silloin taidan ottaa heinäkuun, viimeisen hoitovapaakuukauteni paljon rennommin ja ennenkaikkea lomailun kannalta. Silloin vaarana taitaa olla lähinnä ruokavalion huonontuminen ja vatsan kasvu herkkujen syönnistä. Maalipalloa olisi silti syytä jatkaa jotta voisin auttaa kavereita parhaalla mahdollisella tavalla Lontooseen valmistautumisessa.
Mutta palataanpa hetkeksi viime viikkoon jolloin mulla oli tuo jooga/rentoutusteema. Lauantaina olin Jukka Harjun Rento keho, rento mieli -kurssilla ja opin taas paljon itsestäni ja kehosta ylipäätään. Hyvänä kertauksena tuli taas tietoa ravinnosta ja sen vaikutuksesta psyykkiseen ja fyysiseen toimintakykyyn. Tavoitteenihan oli saada eväitä kilpailujännityksen hallintaan ja paljon siihen liittyvää opinkin. Ensinnäkin on aivan selvää, etten nykyisillä stressitasoillani pysty parhaaseen mahdolliseen suoritukseen kentällä. Stressin fysiologiset vaikutukset käytiin hyvin läpi eikä hyvältä suorituskyvyn kannalta tietenkään näytä. Flow-tila, johon pelatessani aina pyrin koska silloin tulokset ovat parhaita ja fiilis mahtava, on mahdollista saavuttaa vain rennon fiiliksen kautta. Jännittyneenä keskittymiskyky on huono ja elimistö poikkeustilassa jossa mm. ruoansulatus ja immuunijärjestelmä ovat säästöliekillä ja kehossa on liikaa adrenaliinia ja muita hormoneja.
Aluksi teimme perinteisen about 15min pitkän rentoutusharjoituksen jossa jännitettiin ja rentoutettiin lihaksia. Tämä toimii mulla tosi hyvin, Lisäksi rentoutettiin visualisoinnin kautta ja tämän uuden rentoutustavan aion myös ottaa käyttööni. Harjun vetämänä normaaliakin paremmin. Harmi vain, etten itse onnistu luomaan samanlaista tunnetta silloin, kun teen harjoitusta yksinäni. Sitä täytynee opetella ensin tutussa ja turvallisessa paikassa kun olo on rento jo valmiiksi. Hyvä pointti oli, ettei ajatuksia kannata väkisin pakottaa rauhoittumaan vaan pyrkiä siinäkin rauhallisuuteen ja hitauteen. Itse aina jotenkin suutun kun ajatuksia alkaa pyöriä päässä rentoutumisen aikana ja välillä suorastaan runnon niitä hiljenemään. Tieto, että ajatusten karkailu on normalia oli helpottava, nyt vain harjoittelemaan!
Meditaatiota harjoittelimme myös ja muistini mukaan tein sitä ekaa kertaa eläessäni. Se vaikutti tosi vaikealta itselleni, rentoutuminen oli paljon helpompaa kuin valppaana oleminen ja omien ajatusten huomioiminen. Mutta mitä enemmän Harju meditaatiosta puhui, sitä vakuuttuneempi olen sen tarpeellisuudesta itselleni. Jotta saisin omaa ajatteluani, reaktioitani ja toimintaani muutoinkin positiivisemmiksi ja rauhallisemmiksi, täytyisi minun oppia tuntemaan mieleni paremmin ja siihen meditaatio sopisi erinomaisesti. Kun pystyisin ulkoistamaan ajatteluni ja tunteeni, pystyisin varmasti toimimaan rauhallisemmin ja purkamaan jännitystiloja.
Hyvänä kertauksena käytiin läpi myös takareisien ja lonkankoukistajien vaikutus selkään ja muuhun toimintakykyyn. Tätä videota en olekaan tänne vielä linkittänyt joten teen sen nyt: http://www.youtube.com/watch?v=hhz63Qo1ADY videolta löytyy hyvät ohjeet näiden ongelmakohtien venyttämiseen. Lonkankoukistajat on itsellä todella kireinä juoksutreenien ja mäkisen lähiympäristömme vuoksi ja näitä venytyksiä mun pitäisi tehdä säännölisesti. Alaselän kipuilut varmasti johtuvat lonkista. Lisäksi jos ketä kiinnostaa hyvät selkä ja vatsalihasliikkeet, tässä toinen video niistä: http://www.youtube.com/watch?v=t_pN4nglzu8
Luennolla oli maisteltavana myös jännää kahvin ja teen sekoitukselta maistuvaa ja tuoksuvaa Dandy Blend nimistä juomaa. Se on huomattavasti paljon terveellisempää kuin kahvi, joten jos kellä halua päästä kahvista eroon, tässä hyvä vinkki. Kun sekaan laittoi yhden tipan vanillan makuista nestemäistä steviaa, oli juoma musta hyvän makuista. Itse tosin en juo kahvia joten en tiedä miten sillä oikeasti voisi korvata kahvin. Nestemäinen stevia oli itselleni ehkä mielekkäin tuttavuus ja taidan ensi kerralla tilata sitä iherbistä. Ei tarvitse sokeria laittaa kun tätä laittaa.
Nyt käynnistyi viimeinen maksimivoimaviikko. Taidan tehdä vain kolme salitreeniä tällä viikolla, keskityn enemmänkin laatuun kuin määrään koska lihakset on jo nyt aika kovilla. Uskon kuitenkin, että voimaa on tullut lisää, ainakin tekniikka on parantunut ja alun lihaskipeydet väärien liikeratojen vuoksi ovat jääneet pois. Lenkkipolulle kaipaan jo kovasti ja taidan tällä viikolla tehdä yhden kevyen juoksulenkinkin. Palloilua on luvassa tänään kolmen tunnin verran joten toivotaan että saadaan pelaajia paikalle. Juhannus ollaan pääkaupunkiseudulla joten silloinkin voi treenejä tehdä aika normisti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maksimivoimakausi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maksimivoimakausi. Näytä kaikki tekstit
maanantai 18. kesäkuuta 2012
torstai 7. kesäkuuta 2012
Jähmeää rauhoittumista
Nyt on kait sitten viimein luovuttava haaveesta päästä kesäkuussa pelaamaan. Vuoroa ei ole löytynyt, (en ymmärrä miten se voi olla mahdollista kun koulutkin on juhannukseen saakka auki) mutta tällä mennään ja tähän on tyydyttävä. Treeniaikatauluani suunnitellessa on vain kovin orpo ja hölmö olo. Tuntuu pöhköltä kun vaihtoehdot rajoittuvat lähinnä kuntosaliin, juoksuun ja lihashuoltoon. Tällä viikolla alkoi nimittäin maksimivoimakausi. Personal trainer neuvoi, ettei sen kanssa samaan aikaan kannata mennä jumppaan, corea ehkä lukuunottamatta, ja juoksulenkitkin pitää keventää pk-lenkeiksi. Nyt pitäisi keskittää kaikki voimat ja aika muutamaan voimatreeniin viikossa. Tehdä salitreeni niin kovilla painoilla kuin ikinä uskaltaa ja antaa kropan palautua kunnolla.
Kuulostaa ensi alkuun mahtavalta, nyt saa vetää lonkkaa, tehdä vähemmän treenejä ja nauttia kesästä. Mutta mutta, enpä taaskaan osaa olla tyytyväinen. Jotenkin olen niin asennoitunut tekemään koko kesän paljon töitä tämän projektin eteen ja toisaalta nyt on kauhean hyvät energiat päällä ja tekisi vain mieli lisätä nykyisiäkin treenimääriä. Nyt kun niitä pitäisi päinvastoin vähentää, en oikein tiedä mihin päiväni kuluttaisin. Ihan kummallista. Ihan kuin laiskottelisin ja lintsaisin. Kohta tehdäänv alinnat Lontooseen ja minä se vain vähennän treenejä ja pyörittelen peukaloita. Lisäksi olen kait jotenkin riippuvainen tuosta excel-taulukostani johon oikein himoitsen laittaa uusia treenimerkintöjä. Kuukauden liikuntaminuuttien saldo jäänee tältä kuulta karmean pieneksi enkä tiedä miten sen itselleni annan anteeksi.
Nyt pitäisi nauttia ja ajatella tämän olevan ikäänkuin kesälomaa. Heinäkuussa palloillaankin sitten kahdesti viikossa ja keskitytään aerobisen kunnon parantamiseen. Elokuusta on tulossa hmmm no kiireinen on lievä ilmaisu, mutta ainakin sellainen kun päivätyön lisäksi pitäisi treenata tosissaan, nähdä Juusoakin jossain vaiheessa ja kaikki viikonloput menee maajoukkueleireillä. Eli tätä rauhallisempaa jaksoa tulen kaipaamaan seuraavina kuukausina moneen kertaan, kadun moneen kertaan jos en nyt nauti.
Pitäisi siis keksiä kaikenlaista kesälomatekemistä perheen kanssa niin ettei tämä aika ihan hukkaan mene. Lintsillä voisi ainakin käydä, Juuso ei koskaan ole siellä käynyt. En tiedä mitä tuo jätkänpätkä vielä niistä laitteista tykkää, mutta jo paikan katselemisessa varmasti riittää kummasteltavaa. Jossain eväsretkelläkin olisi kiva käydä ja maatilan eläimiä katsomassa. Mutta kun noita ei treeniohjelmassa lue, olen jotenkin niin huono saamaan mikään aikaan. Kotona riittäisi myös puuhaa, piha pitäisi uudistaa ja papereita, kaappeja ja varastoa olen luvannut (itselleni) järjestää kuntoon ennen töihin paluuta. Huh eli kyllä sitä ohjelmaa on vaikken urheilisikaan, pitäisiköhän laittaa tyynesti kalenteriin merkinnät niin tulisi myös tehtyä?
Maksimivoimakausi on alkanut varsin jäykissä (yllätys, yllätys) merkeissä. Olen vasta tehnyt kerran ala- ja ylävartalotreenit mutta lihakset meni jo ihan juntturaan. Maastavedon kanssa on ollut ongelmia koko ajan sillä olen aina ennen tehnyt vain pumpista tuttuja maastavetoja suorin jaloin ja nyt kun piti tehdä niitä oikeita, en ole millään oivaltanut tekniikkaa. Toisena ongelmana on ollut kulmasoutu. Tiistaina ei pää kääntynyt lainkaan vasemmalle kun hartiat meni ihan tukkoon salitreenin ansiosta. Eilen onneksi katsottiin personal trainerin kanssa nuo liikkeet läpi ja koin monta oivaltavaa hetkeä. Maastaveto ei oikein ole lainkaan sama liike kun se tehdään jalat koukistaen. On parempi ajatella se kokonaan eir liikkeenä niin tajuan, että sen pitää tuntua ennekaikkea reisissä ja takalistossa. Kulmasoutu oli onneksi korjattu pienellä muutoksella.
Mutta jäykkää siis on meininki tällä hetkellä täällä. Tänään ajatus on juosta kevyt palauttava lenkki ja venytellä taas kunnolla. Huomenna toivottavasti sitten ainakina jalat olisi kunnossa uutta voimatreeniä varten. Toivotaan nyt että tästä kaikesta on oikeasti hyötyä ja saan lisää voimaa.
Kuulostaa ensi alkuun mahtavalta, nyt saa vetää lonkkaa, tehdä vähemmän treenejä ja nauttia kesästä. Mutta mutta, enpä taaskaan osaa olla tyytyväinen. Jotenkin olen niin asennoitunut tekemään koko kesän paljon töitä tämän projektin eteen ja toisaalta nyt on kauhean hyvät energiat päällä ja tekisi vain mieli lisätä nykyisiäkin treenimääriä. Nyt kun niitä pitäisi päinvastoin vähentää, en oikein tiedä mihin päiväni kuluttaisin. Ihan kummallista. Ihan kuin laiskottelisin ja lintsaisin. Kohta tehdäänv alinnat Lontooseen ja minä se vain vähennän treenejä ja pyörittelen peukaloita. Lisäksi olen kait jotenkin riippuvainen tuosta excel-taulukostani johon oikein himoitsen laittaa uusia treenimerkintöjä. Kuukauden liikuntaminuuttien saldo jäänee tältä kuulta karmean pieneksi enkä tiedä miten sen itselleni annan anteeksi.
Nyt pitäisi nauttia ja ajatella tämän olevan ikäänkuin kesälomaa. Heinäkuussa palloillaankin sitten kahdesti viikossa ja keskitytään aerobisen kunnon parantamiseen. Elokuusta on tulossa hmmm no kiireinen on lievä ilmaisu, mutta ainakin sellainen kun päivätyön lisäksi pitäisi treenata tosissaan, nähdä Juusoakin jossain vaiheessa ja kaikki viikonloput menee maajoukkueleireillä. Eli tätä rauhallisempaa jaksoa tulen kaipaamaan seuraavina kuukausina moneen kertaan, kadun moneen kertaan jos en nyt nauti.
Pitäisi siis keksiä kaikenlaista kesälomatekemistä perheen kanssa niin ettei tämä aika ihan hukkaan mene. Lintsillä voisi ainakin käydä, Juuso ei koskaan ole siellä käynyt. En tiedä mitä tuo jätkänpätkä vielä niistä laitteista tykkää, mutta jo paikan katselemisessa varmasti riittää kummasteltavaa. Jossain eväsretkelläkin olisi kiva käydä ja maatilan eläimiä katsomassa. Mutta kun noita ei treeniohjelmassa lue, olen jotenkin niin huono saamaan mikään aikaan. Kotona riittäisi myös puuhaa, piha pitäisi uudistaa ja papereita, kaappeja ja varastoa olen luvannut (itselleni) järjestää kuntoon ennen töihin paluuta. Huh eli kyllä sitä ohjelmaa on vaikken urheilisikaan, pitäisiköhän laittaa tyynesti kalenteriin merkinnät niin tulisi myös tehtyä?
Maksimivoimakausi on alkanut varsin jäykissä (yllätys, yllätys) merkeissä. Olen vasta tehnyt kerran ala- ja ylävartalotreenit mutta lihakset meni jo ihan juntturaan. Maastavedon kanssa on ollut ongelmia koko ajan sillä olen aina ennen tehnyt vain pumpista tuttuja maastavetoja suorin jaloin ja nyt kun piti tehdä niitä oikeita, en ole millään oivaltanut tekniikkaa. Toisena ongelmana on ollut kulmasoutu. Tiistaina ei pää kääntynyt lainkaan vasemmalle kun hartiat meni ihan tukkoon salitreenin ansiosta. Eilen onneksi katsottiin personal trainerin kanssa nuo liikkeet läpi ja koin monta oivaltavaa hetkeä. Maastaveto ei oikein ole lainkaan sama liike kun se tehdään jalat koukistaen. On parempi ajatella se kokonaan eir liikkeenä niin tajuan, että sen pitää tuntua ennekaikkea reisissä ja takalistossa. Kulmasoutu oli onneksi korjattu pienellä muutoksella.
Mutta jäykkää siis on meininki tällä hetkellä täällä. Tänään ajatus on juosta kevyt palauttava lenkki ja venytellä taas kunnolla. Huomenna toivottavasti sitten ainakina jalat olisi kunnossa uutta voimatreeniä varten. Toivotaan nyt että tästä kaikesta on oikeasti hyötyä ja saan lisää voimaa.
Nyt on kait sitten viimein luovuttava haaveesta päästä kesäkuussa pelaamaan. Vuoroa ei ole löytynyt, (en ymmärrä miten se voi olla mahdollista kun koulutkin on juhannukseen saakka auki) mutta tällä mennään ja tähän on tyydyttävä. Treeniaikatauluani suunnitellessa on vain kovin orpo ja hölmö olo. Tuntuu pöhköltä kun vaihtoehdot rajoittuvat lähinnä kuntosaliin, juoksuun ja lihashuoltoon. Tällä viikolla alkoi nimittäin maksimivoimakausi. Personal trainer neuvoi, ettei sen kanssa samaan aikaan kannata mennä jumppaan, corea ehkä lukuunottamatta, ja juoksulenkitkin pitää keventää pk-lenkeiksi. Nyt pitäisi keskittää kaikki voimat ja aika muutamaan voimatreeniin viikossa. Tehdä salitreeni niin kovilla painoilla kuin ikinä uskaltaa ja antaa kropan palautua kunnolla.
Kuulostaa ensi alkuun mahtavalta, nyt saa vetää lonkkaa, tehdä vähemmän treenejä ja nauttia kesästä. Mutta mutta, enpä taaskaan osaa olla tyytyväinen. Jotenkin olen niin asennoitunut tekemään koko kesän paljon töitä tämän projektin eteen ja toisaalta nyt on kauhean hyvät energiat päällä ja tekisi vain mieli lisätä nykyisiäkin treenimääriä. Nyt kun niitä pitäisi päinvastoin vähentää, en oikein tiedä mihin päiväni kuluttaisin. Ihan kummallista. Ihan kuin laiskottelisin ja lintsaisin. Kohta tehdäänv alinnat Lontooseen ja minä se vain vähennän treenejä ja pyörittelen peukaloita. Lisäksi olen kait jotenkin riippuvainen tuosta excel-taulukostani johon oikein himoitsen laittaa uusia treenimerkintöjä. Kuukauden liikuntaminuuttien saldo jäänee tältä kuulta karmean pieneksi enkä tiedä miten sen itselleni annan anteeksi.
Nyt pitäisi nauttia ja ajatella tämän olevan ikäänkuin kesälomaa. Heinäkuussa palloillaankin sitten kahdesti viikossa ja keskitytään aerobisen kunnon parantamiseen. Elokuusta on tulossa hmmm no kiireinen on lievä ilmaisu, mutta ainakin sellainen kun päivätyön lisäksi pitäisi treenata tosissaan, nähdä Juusoakin jossain vaiheessa ja kaikki viikonloput menee maajoukkueleireillä. Eli tätä rauhallisempaa jaksoa tulen kaipaamaan seuraavina kuukausina moneen kertaan, kadun moneen kertaan jos en nyt nauti.
Pitäisi siis keksiä kaikenlaista kesälomatekemistä perheen kanssa niin ettei tämä aika ihan hukkaan mene. Lintsillä voisi ainakin käydä, Juuso ei koskaan ole siellä käynyt. En tiedä mitä tuo pätkä vielä niistä laitteista tykkää, mutta jo paikan katselemisessa varmasti riittää kummasteltavaa. Jossain eväsretkelläkin olisi kiva käydä ja maatilan eläimiä katsomassa. Mutta kun noita ei treeniohjelmassa lue, olen jotenkin niin huono saamaan mikään aikaan. Kotona riittäisi myös puuhaa, piha pitäisi uudistaa ja papereita, kaappeja ja varastoa olen luvannut (itselleni) järjestää kuntoon ennen töihin paluuta. Huh eli kyllä sitä ohjelmaa on vaikken urheilisikaan, pitäisiköhän laittaa tyynesti kalenteriin merkinnät niin tulisi myös tehtyä?
Maksimivoimakausi on alkanut varsin jäykissä (yllätys, yllätys) merkeissä. Olen vasta tehnyt kerran ala- ja ylävartalotreenit mutta lihakset meni jo ihan juntturaan. Maastavedon kanssa on ollut ongelmia koko ajan sillä olen aina ennen tehnyt vain pumpista tuttuja maastavetoja suorin jaloin ja nyt kun piti tehdä niitä oikeita, en ole millään oivaltanut tekniikkaa. Toisena ongelmana on ollut kulmasoutu. Tiistaina ei pää kääntynyt lainkaan vasemmalle kun hartiat meni ihan tukkoon salitreenin ansiosta. Eilen onneksi katsottiin personal trainerin kanssa nuo liikkeet läpi ja koin monta oivaltavaa hetkeä. Maastaveto pitää ajatella kokonaan eri liikkeenä kuin aiemmin sillä senhän pitää tuntuakin ihan eri lihaksissa. Ja painoa piti laittaa paljon enemmän jotta liike tuli tehtyä oikein. Kulmasoutu oli onneksi korjattu pienellä muutoksella.
Mutta jäykkää siis on meininki tällä hetkellä täällä. Tänään ajatus on juosta kevyt palauttava lenkki ja venytellä taas kunnolla. Huomenna toivottavasti sitten ainakina jalat olisi kunnossa uutta voimatreeniä varten. Toivotaan nyt että tästä kaikesta on oikeasti hyötyä ja saan lisää voimaa.
Kesä on muutenkin julmaa aikaa tämän oikean ravinnon nauttimisen kannalta. Viime kesänä addiktoiduin pahasti erääseen jäätelöön ja nyt näyttää pahasti siltä, etten edelleenkään pysty vastustamaan kiusausta. Tilannetta ei helpota lainkaan se, että jäätelö on saanut reilu kauppa -merkin. Makeaa tekee heti mieli enemmän kun kerran on sortunut ja kierteen kurissapitämiseen menee älyttömästi energiaa. Toistaiseksi olen onnistunut vielä aika hyvin, pari jäätelöä on tullut syötyä, karkkia ei vieläkään.
Kuulostaa ensi alkuun mahtavalta, nyt saa vetää lonkkaa, tehdä vähemmän treenejä ja nauttia kesästä. Mutta mutta, enpä taaskaan osaa olla tyytyväinen. Jotenkin olen niin asennoitunut tekemään koko kesän paljon töitä tämän projektin eteen ja toisaalta nyt on kauhean hyvät energiat päällä ja tekisi vain mieli lisätä nykyisiäkin treenimääriä. Nyt kun niitä pitäisi päinvastoin vähentää, en oikein tiedä mihin päiväni kuluttaisin. Ihan kummallista. Ihan kuin laiskottelisin ja lintsaisin. Kohta tehdäänv alinnat Lontooseen ja minä se vain vähennän treenejä ja pyörittelen peukaloita. Lisäksi olen kait jotenkin riippuvainen tuosta excel-taulukostani johon oikein himoitsen laittaa uusia treenimerkintöjä. Kuukauden liikuntaminuuttien saldo jäänee tältä kuulta karmean pieneksi enkä tiedä miten sen itselleni annan anteeksi.
Nyt pitäisi nauttia ja ajatella tämän olevan ikäänkuin kesälomaa. Heinäkuussa palloillaankin sitten kahdesti viikossa ja keskitytään aerobisen kunnon parantamiseen. Elokuusta on tulossa hmmm no kiireinen on lievä ilmaisu, mutta ainakin sellainen kun päivätyön lisäksi pitäisi treenata tosissaan, nähdä Juusoakin jossain vaiheessa ja kaikki viikonloput menee maajoukkueleireillä. Eli tätä rauhallisempaa jaksoa tulen kaipaamaan seuraavina kuukausina moneen kertaan, kadun moneen kertaan jos en nyt nauti.
Pitäisi siis keksiä kaikenlaista kesälomatekemistä perheen kanssa niin ettei tämä aika ihan hukkaan mene. Lintsillä voisi ainakin käydä, Juuso ei koskaan ole siellä käynyt. En tiedä mitä tuo pätkä vielä niistä laitteista tykkää, mutta jo paikan katselemisessa varmasti riittää kummasteltavaa. Jossain eväsretkelläkin olisi kiva käydä ja maatilan eläimiä katsomassa. Mutta kun noita ei treeniohjelmassa lue, olen jotenkin niin huono saamaan mikään aikaan. Kotona riittäisi myös puuhaa, piha pitäisi uudistaa ja papereita, kaappeja ja varastoa olen luvannut (itselleni) järjestää kuntoon ennen töihin paluuta. Huh eli kyllä sitä ohjelmaa on vaikken urheilisikaan, pitäisiköhän laittaa tyynesti kalenteriin merkinnät niin tulisi myös tehtyä?
Maksimivoimakausi on alkanut varsin jäykissä (yllätys, yllätys) merkeissä. Olen vasta tehnyt kerran ala- ja ylävartalotreenit mutta lihakset meni jo ihan juntturaan. Maastavedon kanssa on ollut ongelmia koko ajan sillä olen aina ennen tehnyt vain pumpista tuttuja maastavetoja suorin jaloin ja nyt kun piti tehdä niitä oikeita, en ole millään oivaltanut tekniikkaa. Toisena ongelmana on ollut kulmasoutu. Tiistaina ei pää kääntynyt lainkaan vasemmalle kun hartiat meni ihan tukkoon salitreenin ansiosta. Eilen onneksi katsottiin personal trainerin kanssa nuo liikkeet läpi ja koin monta oivaltavaa hetkeä. Maastaveto pitää ajatella kokonaan eri liikkeenä kuin aiemmin sillä senhän pitää tuntuakin ihan eri lihaksissa. Ja painoa piti laittaa paljon enemmän jotta liike tuli tehtyä oikein. Kulmasoutu oli onneksi korjattu pienellä muutoksella.
Mutta jäykkää siis on meininki tällä hetkellä täällä. Tänään ajatus on juosta kevyt palauttava lenkki ja venytellä taas kunnolla. Huomenna toivottavasti sitten ainakina jalat olisi kunnossa uutta voimatreeniä varten. Toivotaan nyt että tästä kaikesta on oikeasti hyötyä ja saan lisää voimaa.
Kesä on muutenkin julmaa aikaa tämän oikean ravinnon nauttimisen kannalta. Viime kesänä addiktoiduin pahasti erääseen jäätelöön ja nyt näyttää pahasti siltä, etten edelleenkään pysty vastustamaan kiusausta. Tilannetta ei helpota lainkaan se, että jäätelö on saanut reilu kauppa -merkin. Makeaa tekee heti mieli enemmän kun kerran on sortunut ja kierteen kurissapitämiseen menee älyttömästi energiaa. Toistaiseksi olen onnistunut vielä aika hyvin, pari jäätelöä on tullut syötyä, karkkia ei vieläkään.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Omituisen hyvä fiilis
Nyt ei voi kuin hämmästellä ja etsiä syytä kummalliseen oloon. Olo on energinen, ei nyt kepeä mutta ihan letkeä fiilis ja pää täynnä ajatuksia. Syytä tähän olen miettinyt paljon ja välillä on jo tullut pohdittua, olenko tulossa kipeäksi tai pitääkö tästä huolestua.
Meillä oli nimittäin viikonloppuna maajoukkueen leiri Pajulahdessa enkä ole koskaan ollut leirin jälkeen näin normaalissa kunnossa kuin nyt! Olen oppinut vihaamaan sunnuntai aamupäivän treenejä koska silloin on yleensä niin raihnainen olo ja pelista selviytyy vain sisulla ja kipukynnyksen unohtamalla mutta nyt eilinenkin päivä meni kuin tyhjää vain.
Valmentajaltakin oli pakko kysyä, olenko pelannut jotenkin vajaalla teholla mutta hän ei mitään ollut huomannut. Joku syy tähän kuitenkin on mutta se jäänee arvoitukseksi. Aiemmista leireistä poiketen tein verryttelyt aina samalla, huolellisella kaavalla huolehtien että joka puolelle tulee hyvä lämpö päälle. Lisäksi otin palautusjuomaa pari kertaa viikonlopun aikana. Muutoin toimin mielestäni täysin kuten ennenkin. Lisäksi tämä leiri käytännössä vain pelattiin ja sellaiset leirit ovat olleet ennen mun kropalle niitä kaikkein raskaimpia. Yhtenä syynä voi olla jo ihan se, että olen nyt pitemmän aikaa pystynyt tekemään oikeanlaista, maalipalloa tukevaa lihaskuntoa ja -huoltoa sali- ja fysiikkaharjoituksissa ja kroppa kestää nyt paremmin sitä peliä. No spekuloida voi aina mutta uskon kuitenkin, että kyseessä oli joku luonnon oikku ja pääsen seuraavalla leirillä taas normaaliin ahdinkoon.
Leirillä tehtiin pari maksimivoimatestiä ja ne jäivät yllättäen vähän kaivelemaan mua. Harmitti kun en tämän alaselän vaivan kanssa uskaltanut tehdä kyykkytestiä, olisi ollut hyvä tietää siihen maksimit. Penkin tein mutta sen tulos jäi myös kaivelemaan sillä 50kg jäi vasemman käden heikkouden takia noin 15sentin päähän. 45kg meni vielä niin kepeän oloisesti, että jos olisin hoksannut tehdä välissä 47kg olisi se voinut olla totuudenmukaisempi maksimi. Lisäksi täytynee huomioida myös se, että testi tehtiin sunnuntai aamupäivällä rankan lauantain jälkeen. Taidan siksi ajatella maksimikseni 50kg ja laskea salitreenin painot sen mukaan. Nyt maksimivoimakaudella pitäisi tehdä parhaimmillaan penkissä 85% painoilla maksimista joten tämä testitulos auttaa hyvin valitsemaan sopivan painon.
Leirillä oli tosiaan kiva päästä kunnolla keskittymään pelaamiseen kun muita harjoitteita ei juurikaan tehty. Nyt on paljon parempi tuntuma pelata seisovasta valmiusasemasta lähtevän sentterinkin vieressä, ennen tämä on ollut mulle jonkin sortin ongelma ja aiheuttanut ylimääräistä stressiä. Edelleen on luontevampaa pelata linjaa alhaalla valmiudessa olevan sentterin vieressä mutta nyt ainakin fiilis alempana pelaamiseen on parantunut. Kun sentteri lähtee torjuntaan seisaaltaan, täytyy laitamiesten puolustaa alempana niin ettei jää sentterin alle kun tämä tulee torjumaan. Alhaalla valmiudessa olevan sentterin kanssa voi pelata itse ylempänä niin että taakse jää enemmän tilaa josta pelastaa puolustajien taakse vierinyt pallo ja toisaalta puolustuslinja on erityyppinen tällöin. Kentällä liikkuminen on edelleen mulla paljon varmempaa kun pelaan edempänä sentterin vieressä. On tärkeää, että pelaaja löytää nopeasti takaisin omalle paikalleen koska vastustajalta voi tulla heitto hyvinkin nopeasti takaisin. Toisaalta olisi tärkeää liikkua kentällä jotta voi puolustaessa käydä varmistamassa muiden pelaajien takana ja hyökätessä heittää eri kohdista kenttää.
Vanhat ongelmakohdat ovat pysyvät, niihin ei muutosta tällä leirillä tullut. Heitoissa tuntuu että kaikki junnaa paikoillaan tai päinvastoin taantuu taaksepäin. Syynä varmaankin tuo edellsiessä tekstissäni mainitsemani heikko itsereflektoinnin kyky. En vain keksi mitä pitäisi tehdä toisin. Hienon oivalluksen sain sentään viime viikolla Espoon treeneissä kun kaveri antoi vinkkiä siihen miten uutta palloa pitää heittää eri tavoin kuin vanhaa, mutta jotenkin sen saattaminen käytäntöön on vielä vaiheessa. Jonkinverran sain myös käytännön neuvoja oikeasta linjasta heittokädestä toiseen käteen mutta sekään ei käytännössä kait onnistu, en tiedä. Puolustuksellisestikin oli varsin vaisu leiri. Imuroin muutaman maalin ja oma itsetunto varmana puolutajana sai kolhuja.
Tämä viikko otetaan nyt pelailun suhteen vähän rennommin jo ihan siksi että vappu tulee ja vie treenipäivämme tältä viikolta. Salilla on vielä kahden viikon ajan luvassa maksimivoimaa josta nautin oikeasti. Helatorstiana matkataankin sitten sinne Malmö Ladyintercupiin. Niin ja tänään tapaan ekaa kertaa sen uuden personal trainerin. Ajatuksena olisi kysyä neuvoja ravintoon, palauttavien käyttöön, verryttelyyn mutta ennen kaikkea aerobisen kunnon parantamiseen.
Niin ja hei, 2.heinäkuuta selviää, riittääkö tämän äidin rahkeet Lontooseen eli silloin valmentajamme on luvannut paljastaa Lontoon maalipallojoukkueiden kokoonpanon.
*****
Lopuksi voisin laittaa VAU:n tiedottajan Lauri Jaakkolan kirjoittaman lyhyen lehdistötiedotteen Lontoon paralympialaisten lohkojaosta joka on tänään julkaistu. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että saatiin helpompi lohko. Eihän tuonne ole tulossa kuin kovia maalipallomaita mutta jos kahdesta pitäisi valita niin kyllä tuo lohko on ennakolta veikattuna helpompi.
Meillä oli nimittäin viikonloppuna maajoukkueen leiri Pajulahdessa enkä ole koskaan ollut leirin jälkeen näin normaalissa kunnossa kuin nyt! Olen oppinut vihaamaan sunnuntai aamupäivän treenejä koska silloin on yleensä niin raihnainen olo ja pelista selviytyy vain sisulla ja kipukynnyksen unohtamalla mutta nyt eilinenkin päivä meni kuin tyhjää vain.
Valmentajaltakin oli pakko kysyä, olenko pelannut jotenkin vajaalla teholla mutta hän ei mitään ollut huomannut. Joku syy tähän kuitenkin on mutta se jäänee arvoitukseksi. Aiemmista leireistä poiketen tein verryttelyt aina samalla, huolellisella kaavalla huolehtien että joka puolelle tulee hyvä lämpö päälle. Lisäksi otin palautusjuomaa pari kertaa viikonlopun aikana. Muutoin toimin mielestäni täysin kuten ennenkin. Lisäksi tämä leiri käytännössä vain pelattiin ja sellaiset leirit ovat olleet ennen mun kropalle niitä kaikkein raskaimpia. Yhtenä syynä voi olla jo ihan se, että olen nyt pitemmän aikaa pystynyt tekemään oikeanlaista, maalipalloa tukevaa lihaskuntoa ja -huoltoa sali- ja fysiikkaharjoituksissa ja kroppa kestää nyt paremmin sitä peliä. No spekuloida voi aina mutta uskon kuitenkin, että kyseessä oli joku luonnon oikku ja pääsen seuraavalla leirillä taas normaaliin ahdinkoon.
Leirillä tehtiin pari maksimivoimatestiä ja ne jäivät yllättäen vähän kaivelemaan mua. Harmitti kun en tämän alaselän vaivan kanssa uskaltanut tehdä kyykkytestiä, olisi ollut hyvä tietää siihen maksimit. Penkin tein mutta sen tulos jäi myös kaivelemaan sillä 50kg jäi vasemman käden heikkouden takia noin 15sentin päähän. 45kg meni vielä niin kepeän oloisesti, että jos olisin hoksannut tehdä välissä 47kg olisi se voinut olla totuudenmukaisempi maksimi. Lisäksi täytynee huomioida myös se, että testi tehtiin sunnuntai aamupäivällä rankan lauantain jälkeen. Taidan siksi ajatella maksimikseni 50kg ja laskea salitreenin painot sen mukaan. Nyt maksimivoimakaudella pitäisi tehdä parhaimmillaan penkissä 85% painoilla maksimista joten tämä testitulos auttaa hyvin valitsemaan sopivan painon.
Leirillä oli tosiaan kiva päästä kunnolla keskittymään pelaamiseen kun muita harjoitteita ei juurikaan tehty. Nyt on paljon parempi tuntuma pelata seisovasta valmiusasemasta lähtevän sentterinkin vieressä, ennen tämä on ollut mulle jonkin sortin ongelma ja aiheuttanut ylimääräistä stressiä. Edelleen on luontevampaa pelata linjaa alhaalla valmiudessa olevan sentterin vieressä mutta nyt ainakin fiilis alempana pelaamiseen on parantunut. Kun sentteri lähtee torjuntaan seisaaltaan, täytyy laitamiesten puolustaa alempana niin ettei jää sentterin alle kun tämä tulee torjumaan. Alhaalla valmiudessa olevan sentterin kanssa voi pelata itse ylempänä niin että taakse jää enemmän tilaa josta pelastaa puolustajien taakse vierinyt pallo ja toisaalta puolustuslinja on erityyppinen tällöin. Kentällä liikkuminen on edelleen mulla paljon varmempaa kun pelaan edempänä sentterin vieressä. On tärkeää, että pelaaja löytää nopeasti takaisin omalle paikalleen koska vastustajalta voi tulla heitto hyvinkin nopeasti takaisin. Toisaalta olisi tärkeää liikkua kentällä jotta voi puolustaessa käydä varmistamassa muiden pelaajien takana ja hyökätessä heittää eri kohdista kenttää.
Vanhat ongelmakohdat ovat pysyvät, niihin ei muutosta tällä leirillä tullut. Heitoissa tuntuu että kaikki junnaa paikoillaan tai päinvastoin taantuu taaksepäin. Syynä varmaankin tuo edellsiessä tekstissäni mainitsemani heikko itsereflektoinnin kyky. En vain keksi mitä pitäisi tehdä toisin. Hienon oivalluksen sain sentään viime viikolla Espoon treeneissä kun kaveri antoi vinkkiä siihen miten uutta palloa pitää heittää eri tavoin kuin vanhaa, mutta jotenkin sen saattaminen käytäntöön on vielä vaiheessa. Jonkinverran sain myös käytännön neuvoja oikeasta linjasta heittokädestä toiseen käteen mutta sekään ei käytännössä kait onnistu, en tiedä. Puolustuksellisestikin oli varsin vaisu leiri. Imuroin muutaman maalin ja oma itsetunto varmana puolutajana sai kolhuja.
Tämä viikko otetaan nyt pelailun suhteen vähän rennommin jo ihan siksi että vappu tulee ja vie treenipäivämme tältä viikolta. Salilla on vielä kahden viikon ajan luvassa maksimivoimaa josta nautin oikeasti. Helatorstiana matkataankin sitten sinne Malmö Ladyintercupiin. Niin ja tänään tapaan ekaa kertaa sen uuden personal trainerin. Ajatuksena olisi kysyä neuvoja ravintoon, palauttavien käyttöön, verryttelyyn mutta ennen kaikkea aerobisen kunnon parantamiseen.
Niin ja hei, 2.heinäkuuta selviää, riittääkö tämän äidin rahkeet Lontooseen eli silloin valmentajamme on luvannut paljastaa Lontoon maalipallojoukkueiden kokoonpanon.
*****
Lopuksi voisin laittaa VAU:n tiedottajan Lauri Jaakkolan kirjoittaman lyhyen lehdistötiedotteen Lontoon paralympialaisten lohkojaosta joka on tänään julkaistu. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että saatiin helpompi lohko. Eihän tuonne ole tulossa kuin kovia maalipallomaita mutta jos kahdesta pitäisi valita niin kyllä tuo lohko on ennakolta veikattuna helpompi.
Lontoon paralympialaisten maalipalloturnauksen alkulohkot arvottiin Lontoossa. Suomi pelaa miesten turnauksessa samassa A-lohkossa Liettuan, Iso-Britannian, Brasilian, Turkin ja Ruotsin kanssa. Naisten turnauksessa Suomen kanssa A-lohkossa pelaavat Kiina, Iso-Britannia, Tanska ja Brasilia.
maanantai 9. tammikuuta 2012
Turhautunein tunnelmin
Joulu vierähti ja vuosi vaihtui sukkelaan ja on taas aika päivittää kuulumiset tännekin. Olin sopivasti koko jouluajan flunssassa joten ei tarvinnut pähkäillä sillä, kuinka monta lomapäivää kehtaan pitää treenaamisesta. Onneksi tauti ei vienyt petiin eikä jatkunut kauan joten en ehtinyt vielä turhautua kuten niin usein ennen. Treenaaminen maistuu taas entistä paremmalta kun oli välissä lyhyt tauko.
Tällä hetkellä tuntuu jotenkin kierosti, että mukavampaa olisi vain tehdä salitreeniä ja aerobista perustreeniä pelaamisen sijaan. Eihän siinä mitään järkeä ole kun kuitenkin teen tätä kaikkea vain sen maalipallon hyväksi, mutta pelaamisessa on nyt niin pahaa turhautumista, ettei siitä tunnu pääsevän selville vesille millään. Lihaskunnosta on paljon yksinkertaisempaa pitää huolta, senkun tekee pyydetyt liikkeet salilla ja suorittaa tehtävät, ajatella tai analysoida ei tarvitse toisin kuin pelatessa.
Viikonlopun leirikin meni turhautumista vastaan taistellessa kun tuntui ettei osaa mitän eikä oikein hahmota mitä siellä kentällä tekee. Maalipallo on siitä ärsyttävä laji, ettei voi ollenkaan itse nähdä omaa tekemistä pelatessa. Lasit on silmillä koko ajan eikä oman kehon liikettä ja toimintaa kentällä pysty oikeasti tietämään varmaksi. Tai minä en ainakaan pysty kun olen niin vähän aikaa lajia harrastanut. Jos harjoittelen ilman laseja, en toimi samalla tavalla kuin pimeydessä toimin joten sitä ei vain voi verrata. Ilman näköä sitä liikkuu eri tavalla ja vanhat, kauan käytössä olleet liikeradat toistuvat jotenkin helpommin silloin. Sitä kuvittelee olevansa ihan kauhean nopea, ketterä ja mitä kaikkea, mutta todellisuus on usein jotain ihan muuta. Harmitta, kun en tiedä mitä teen väärin silloin kun heitto ei kulje, pallo pomppaa minusta maaliin tai olen väärässä paikassa väärään aikaan eli en ainakaan palloa torjumassa. Tuntuu turhauttavalta kun asiat vain joko onnistuvat tai eivät onnistu, muttei tiedä mistä se johtuu.
Eli tosiaan oltiin viime viikolla neljä päivää maajoukkueen kanssa Pajulahdessa Paralympiakomitean Lontoo-leirillä. Varsinaista treeniaikaa kentällä oli harmittavan vähän, kaksi kertaa päivässä vain, mutta lisänä oli sitten onneksi jonkin verran yhteistä ohjelmaa koko para-porukalle. Meille pidettiin mediakoulutusta ja yleistä infoa siitä, mitä Lontoossa on odotettavissa. Lisäksi saimme vähän kokeilla tulevia kisavaatteita ja viralliset valokuvatkin meistä räiskäistiin. Oli piristävää kun paikalla oli vähän enemmän sakkia, treenejä kävi pällistelemässä muutamia median edustajia, haastatteluja ja kuvia otettiin. Lisäksi tietenkin Lontoon puitteista, lentoaikatauluista, kisakuljetuksista, ruokailuista ja vaatetuksesta puhuminen lisäsi matkakuumetta ja taistelutahtoa. Mä todella haluan sinne mukaan!!! :) Niin ja tulihan tässä treenaamiseen sekin lisämotivaattori, että on pysyttävä vähintään näissä mitoissa jotta mahtuu valkoisiin housuihin ja minihameeseen ;)
Ainiin ja olihan siellä leirillä jotain pelaamisen kannalta uuttakin. Saimme viimen tuntumaa uuteen palloon jota tullaan siis käyttämään Lontoossa. Pallolla on erilaista pelata, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Alkuvaikutelmani oli, että pallo on parranajoväline enkä tästä ajatuksesta juuri eteenpäin päässyt. Pallo tuntuu kovemmalta ja pienemmältä ja sen kuulee paremmin. Pallossa on jotenkin metallisempi ääni joka jää helposti soimaan päähän ja aiheutti mulle jo yhden migreenikohtauksenkin (tai huonoilla yöunilla oli kyllä varmasti osuutensa). Koska pallon kuulee paremmin, tulee peleistä nyt vähämaalisempia ja virheistä entistä ratkaisevampia. Pallo sattuu enemmän kun sen saa vähänkin herkempään kohtaan, naamaan sitä en vielä ole saanut joten sikäli elämä on vielä ihanaa. Kerran sain ilmat itseltäni pihalle mukavasti kun pallo tömpsähti ihanasti rintalastaan, kädet on täynnä pieniä haavaumia mutta muutoin pallon pimeältä puolelta vältyin toistaiseksi.
Tänään alkaa viimein viikottaiset maajoukkueen valmentajamme pitämät maalipallontreenit. On surullista, että vasta nyt aloitamme säännölliset, valmennetut tekniikkatreenit. Mutta joskus sentään tämäkin tapahtuu. Laitan nyt voioni näihin treeneihin, jos en niissä pääse turhautumisestani niin sitten ei taida mikään auttaa... Tänään alkaa myös voimakausi. Kuten olen täällä läpissyt, on se lempparikauteni kun saa kunnolla iskeä rautaa tankoon ja hinkata vähän toistoja. Joskus on saatava tuntea itsensä vahvaksi ja ihan urheilijaksikin. Vaikka Lontoon leirillä joka luennolla käytetty huippu-urheilja-termi mua aina naurattikin kun en itseäni minään sellaisena pidä, olen kait identiteetiltäni nyt kuitenkin vähän enemmän kuin pelkkä kuntoilija.
Toivottavasti nyt saan treenata kunnolla ilman tylsiä sairasteluja. Juuso on nyt flunssassa ja pelkään pahoin, että tuo järkyttävä räkätauti tarttuu muhunkin. Kurjaa on myös se, etten pääse salille ennen kuin poika on vähän paremmassa kunnossa. En yksinkertaisesti kehtaa laittaa noin kipeää lasta parkkiin. Aina ei siis tosiaankaan voi treenata oman mielen mukaan... No alkuviikon käyn pelitreeneissä iltaisin jotta jotain tulee kuitenkin tehtyä.
Olen tainnut unohtaa täälä mainostaa paralympiakomitean sivuja. www.paralympiakomitea.fi sivulta löytyy viimeisimmät uutiset paralajeista. Siellä olevaan maalipallo naisten maajoukkueprofiileihin tosin ei paljoa kannata uskoa koska sieltä puuttuu minun lisäksi kahden muunkin maajoukkueemme nykyisen pelaajan profiilit ja heidän tilallaan on pari entistä pelaajaa. Päivityksiä siis sinne kaipaillaan. Lisäksi voisin mainita Kohti Lontoota blogin http://kohtilontoota.blogspot.com/ johon joukkueestamme tunnelmia päivittävät Katja ja Kaisu.
Ensi viikolla pelataan sitten taas, todennäköisesti vielä uudella pallolakin Pajulahdessa kun edessä on kansainvälinen Pajulahti games. Vastustajina on kovia maita joilla on jo Lontoon paikkakin, Ruotsi, USA ja Kanada sekä Israel jolla paikkaa ei ole. Luvassa todella kovaa vääntöä ja tahtoa vaativia pelejä sillä maajoukkueemme on vielä jaettu kahteen joukkueeseen niin, ettei kentälle pääse samaan aikaan ns. ykköskentällistäkään.
Tällä hetkellä tuntuu jotenkin kierosti, että mukavampaa olisi vain tehdä salitreeniä ja aerobista perustreeniä pelaamisen sijaan. Eihän siinä mitään järkeä ole kun kuitenkin teen tätä kaikkea vain sen maalipallon hyväksi, mutta pelaamisessa on nyt niin pahaa turhautumista, ettei siitä tunnu pääsevän selville vesille millään. Lihaskunnosta on paljon yksinkertaisempaa pitää huolta, senkun tekee pyydetyt liikkeet salilla ja suorittaa tehtävät, ajatella tai analysoida ei tarvitse toisin kuin pelatessa.
Viikonlopun leirikin meni turhautumista vastaan taistellessa kun tuntui ettei osaa mitän eikä oikein hahmota mitä siellä kentällä tekee. Maalipallo on siitä ärsyttävä laji, ettei voi ollenkaan itse nähdä omaa tekemistä pelatessa. Lasit on silmillä koko ajan eikä oman kehon liikettä ja toimintaa kentällä pysty oikeasti tietämään varmaksi. Tai minä en ainakaan pysty kun olen niin vähän aikaa lajia harrastanut. Jos harjoittelen ilman laseja, en toimi samalla tavalla kuin pimeydessä toimin joten sitä ei vain voi verrata. Ilman näköä sitä liikkuu eri tavalla ja vanhat, kauan käytössä olleet liikeradat toistuvat jotenkin helpommin silloin. Sitä kuvittelee olevansa ihan kauhean nopea, ketterä ja mitä kaikkea, mutta todellisuus on usein jotain ihan muuta. Harmitta, kun en tiedä mitä teen väärin silloin kun heitto ei kulje, pallo pomppaa minusta maaliin tai olen väärässä paikassa väärään aikaan eli en ainakaan palloa torjumassa. Tuntuu turhauttavalta kun asiat vain joko onnistuvat tai eivät onnistu, muttei tiedä mistä se johtuu.
Eli tosiaan oltiin viime viikolla neljä päivää maajoukkueen kanssa Pajulahdessa Paralympiakomitean Lontoo-leirillä. Varsinaista treeniaikaa kentällä oli harmittavan vähän, kaksi kertaa päivässä vain, mutta lisänä oli sitten onneksi jonkin verran yhteistä ohjelmaa koko para-porukalle. Meille pidettiin mediakoulutusta ja yleistä infoa siitä, mitä Lontoossa on odotettavissa. Lisäksi saimme vähän kokeilla tulevia kisavaatteita ja viralliset valokuvatkin meistä räiskäistiin. Oli piristävää kun paikalla oli vähän enemmän sakkia, treenejä kävi pällistelemässä muutamia median edustajia, haastatteluja ja kuvia otettiin. Lisäksi tietenkin Lontoon puitteista, lentoaikatauluista, kisakuljetuksista, ruokailuista ja vaatetuksesta puhuminen lisäsi matkakuumetta ja taistelutahtoa. Mä todella haluan sinne mukaan!!! :) Niin ja tulihan tässä treenaamiseen sekin lisämotivaattori, että on pysyttävä vähintään näissä mitoissa jotta mahtuu valkoisiin housuihin ja minihameeseen ;)
Ainiin ja olihan siellä leirillä jotain pelaamisen kannalta uuttakin. Saimme viimen tuntumaa uuteen palloon jota tullaan siis käyttämään Lontoossa. Pallolla on erilaista pelata, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Alkuvaikutelmani oli, että pallo on parranajoväline enkä tästä ajatuksesta juuri eteenpäin päässyt. Pallo tuntuu kovemmalta ja pienemmältä ja sen kuulee paremmin. Pallossa on jotenkin metallisempi ääni joka jää helposti soimaan päähän ja aiheutti mulle jo yhden migreenikohtauksenkin (tai huonoilla yöunilla oli kyllä varmasti osuutensa). Koska pallon kuulee paremmin, tulee peleistä nyt vähämaalisempia ja virheistä entistä ratkaisevampia. Pallo sattuu enemmän kun sen saa vähänkin herkempään kohtaan, naamaan sitä en vielä ole saanut joten sikäli elämä on vielä ihanaa. Kerran sain ilmat itseltäni pihalle mukavasti kun pallo tömpsähti ihanasti rintalastaan, kädet on täynnä pieniä haavaumia mutta muutoin pallon pimeältä puolelta vältyin toistaiseksi.
Tänään alkaa viimein viikottaiset maajoukkueen valmentajamme pitämät maalipallontreenit. On surullista, että vasta nyt aloitamme säännölliset, valmennetut tekniikkatreenit. Mutta joskus sentään tämäkin tapahtuu. Laitan nyt voioni näihin treeneihin, jos en niissä pääse turhautumisestani niin sitten ei taida mikään auttaa... Tänään alkaa myös voimakausi. Kuten olen täällä läpissyt, on se lempparikauteni kun saa kunnolla iskeä rautaa tankoon ja hinkata vähän toistoja. Joskus on saatava tuntea itsensä vahvaksi ja ihan urheilijaksikin. Vaikka Lontoon leirillä joka luennolla käytetty huippu-urheilja-termi mua aina naurattikin kun en itseäni minään sellaisena pidä, olen kait identiteetiltäni nyt kuitenkin vähän enemmän kuin pelkkä kuntoilija.
Toivottavasti nyt saan treenata kunnolla ilman tylsiä sairasteluja. Juuso on nyt flunssassa ja pelkään pahoin, että tuo järkyttävä räkätauti tarttuu muhunkin. Kurjaa on myös se, etten pääse salille ennen kuin poika on vähän paremmassa kunnossa. En yksinkertaisesti kehtaa laittaa noin kipeää lasta parkkiin. Aina ei siis tosiaankaan voi treenata oman mielen mukaan... No alkuviikon käyn pelitreeneissä iltaisin jotta jotain tulee kuitenkin tehtyä.
Olen tainnut unohtaa täälä mainostaa paralympiakomitean sivuja. www.paralympiakomitea.fi sivulta löytyy viimeisimmät uutiset paralajeista. Siellä olevaan maalipallo naisten maajoukkueprofiileihin tosin ei paljoa kannata uskoa koska sieltä puuttuu minun lisäksi kahden muunkin maajoukkueemme nykyisen pelaajan profiilit ja heidän tilallaan on pari entistä pelaajaa. Päivityksiä siis sinne kaipaillaan. Lisäksi voisin mainita Kohti Lontoota blogin http://kohtilontoota.blogspot.com/ johon joukkueestamme tunnelmia päivittävät Katja ja Kaisu.
Ensi viikolla pelataan sitten taas, todennäköisesti vielä uudella pallolakin Pajulahdessa kun edessä on kansainvälinen Pajulahti games. Vastustajina on kovia maita joilla on jo Lontoon paikkakin, Ruotsi, USA ja Kanada sekä Israel jolla paikkaa ei ole. Luvassa todella kovaa vääntöä ja tahtoa vaativia pelejä sillä maajoukkueemme on vielä jaettu kahteen joukkueeseen niin, ettei kentälle pääse samaan aikaan ns. ykköskentällistäkään.
maanantai 12. syyskuuta 2011
Valmistavakausi starttaa flunssaisissa tunnelmissa
Tänään alkoi sitten turnaukseen valmistava kausi treenioihjelmassa. Viimeiset viisi viikkoa on ohjelmassa ollut maksimivoiman ja räjähtävän voiman kausi ja nyt pitäisi sitten satsata nopeuteen ja valmistautumiseen lokakuun EM-kisoihin. Harmittaa vain ihan älyttömästi kun tästä jaksosta meni kaksi viikkoa flunssan sairasteluun ja edelleenkin olen kipeänä ja treenikiellossa. Olisi ollut kiva fiilistellä vielä yhden maksimivoimatreenin parissa, mutten tiedä milloin salille ylipäätään uskaltaudun.
Jos jollakin lukijoista on hyviä vinkkejä flunssan torjuntaan niin niitä otan nyt vastaan enemmän kuin iloisin mielin. Tosin rohdon pitäisi olla sellainen, jonka ADT:kin (eli antidopingkomitea) sallii, eli luontaistuotteista ei oikein voi koskea mihinkään. Sairastin tosiaan yhden flunssa elokuussa, viikon olin terveenä ja sairastuin uudestaan. Nyt pöpö on jyllännyt jo puolitoista viikkoa ja bonuksena napsahti vielä korvatulehduskin. Tämä sairastelu tuntuu suurimmalta esteeltä tällä urheilijan urallani tällä hetkellä koska keväälläkin sairastin ainakin viisi flunssaa. Joku tässä nyt mättää mutten keksi mikä ja mitä sille tekisin, raivostuttaa, masentaa, jopa naurattaa ja itkettää tämä tilanne välistä.
Menneestä jaksosta olen kyllä tykännyt eniten kun tulee ihan urheilijaolo niitä isoja painoja tankoon ladatessa. :) Uskon, että voimaa on tullut lisää, räjähtävyydestä en sitten tiedä kun olen tällainen enemmänkin diesel-veturi tyyppinen ratkaisu. On mahtavaa, kuinka ylävartaloon tulleen voiman myötä kaikenlaiset niska- ja hartiaseudun vaivat ovat jääneet kokonaan pois. Heittoihin on selvästi tullut voimaa lisää, nyt olisi vain saatava tekniikka paremmin kuntoon niin että pääsen hyödyntämään kaikki tehot. Spurteissa olen edelleen heikoilla enkä tiedä kuinka paljon hidas, enemmänkin kestävyysjuoksijan kaltainen ihminen voi muuttaa fysiikkaansa harjoittelulla. Tässä lajissa tarvittaisiin räjähtävää nopeutta, mutta sitä ei vain tunnu minusta irtoavan ei millään vaikka kuinka olen koettanut juoksulenkeillä ja spinningissä sitä itsestäni kaivaa.
Tuleva kisoihin valmistava kausi pitää siis sisällään salitreenejä kevyemmin painoin suuremmalla toistomäärällä, juoksulenkit pitäisi jättää kokonaan pois ja keskittyä enemmänkin jalkaketteryyteen. Täytynee vielä miettiä, mitä jumppia sisällytän ohjelmaani. Tykkään käydä ainakin kerran viikossa jossain ryhmäliikunnassakin mukana niin saa vähän monipuolisuutta, oppii kenties uusia liikkeitä ja saa tehdä ryhmässä töitä. Tällä hetkellä suosikkini taitaa olla kahvakuula ja zumba, vaikka pelkäänkin (ehkä hieman neuroottisesti), etät joku heittää mua kuulalla päähän kun hikoilen eturivissä ja zumbassa olen usein aika ullakolla kun näen ohjaajan liikkeistä vain pienen osan. Olenkin todennut, että harrastan mutuzumbaa, jonka liikkeet saattavat välistä erota huomattavastikin valtavirran zumbasta. Zumbassahan ohjaaja ei yleensä kerro mitä pitää tehdä ja häntä pitää vain matkia. Kun en näe peilistä mitä ohjaaja tekee edessä, kopioin yleensä ihan ookoosti askelkuviot, mutta käsien liikkeet, lantion ja ylävartalon vetkutukset yms. jäävät sitten mielikuvitukseni varaan. Mutta hauskaa on ja varmaan on kanssa jumppaajillakin kun mua katsovat.
Pelitreeniä pitäisi tietenkin saada mahdollisimman paljon. Ongelmana on tällä hetkellä kuitenkin se, ettei salivuoroja ole tarpeeksi. Edellisinä vuosina meillä on ollut neljät treenit pk-seudulla, nyt varmistuneita treenejä on vain kahdet ja nekin samalla päivällä osittain samaan aikaan. Olen repinyt tilanteen vuoksi täällä jo hiuksiani, mutta minkäs teet. Aina ei vain onnistu ja kun salien hakemisesta ei kukaan oikein keväällä ottanut vastuuta (pelaajien itse hoidettava asia kaupungin kanssa) jäi varaukset tekemättä. Monissa maissa vammaisilla on tarjolla omia halleja joissa on mahdollisuus treenata vaikka joka päivä kunnon tiloissa joten lähtöasetelmamme ovat tältä osin aika karut. Lisäksi on fakta, että maajoukkuelaiset asuvat eri puolilla Suomea joten emme pääse pelaamaan yhdessä kuin leireillä.
Treeniohjelmasta piti vielä mainita, ettei sekään ole mikään itestään selvyys täällä vammaisurheilupuolella. Meillä on vain pelivalmentaja eikä ketään joka pitäisi huolta kotiharjoittelusta. Nykyisen ohjelman saimme entiseltä maajoukkuepelaajalta joka sen meille onneksi teki omalla ajallaan. Kukaan ei neuvo, valvo tai ohjaa sitä, millaisia liikkeitä kannattaisi tehdä, meneekö liikkee tpuhtaasti ja onko harjoitteluohjelma muutoinkin riittävän monipuolinen. Pelaamiseen, pelitaktiikoihin, kokoonpanoihin jne. keskittyvä päävalmentaja ei joka paikkaan repeä joten perustason treenaaminen on jäänyt jokaisen omalle vastuulle ja se vähän hirvittää minua välillä. Teen paljon töitä ja toivoisin, että työni ei mene hukkaan huonon tietämykseni takia. Mitään valitusvirttä en nyt tästä halunnut tehdä. Moni asia on kunnossa ja tukea löytyy. On esimerkiksi hienoa, ettei meidän tarvitse tällä hetkellä maksaa leireistä tai kisareissuista mitään.
Jos jollakin lukijoista on hyviä vinkkejä flunssan torjuntaan niin niitä otan nyt vastaan enemmän kuin iloisin mielin. Tosin rohdon pitäisi olla sellainen, jonka ADT:kin (eli antidopingkomitea) sallii, eli luontaistuotteista ei oikein voi koskea mihinkään. Sairastin tosiaan yhden flunssa elokuussa, viikon olin terveenä ja sairastuin uudestaan. Nyt pöpö on jyllännyt jo puolitoista viikkoa ja bonuksena napsahti vielä korvatulehduskin. Tämä sairastelu tuntuu suurimmalta esteeltä tällä urheilijan urallani tällä hetkellä koska keväälläkin sairastin ainakin viisi flunssaa. Joku tässä nyt mättää mutten keksi mikä ja mitä sille tekisin, raivostuttaa, masentaa, jopa naurattaa ja itkettää tämä tilanne välistä.
Menneestä jaksosta olen kyllä tykännyt eniten kun tulee ihan urheilijaolo niitä isoja painoja tankoon ladatessa. :) Uskon, että voimaa on tullut lisää, räjähtävyydestä en sitten tiedä kun olen tällainen enemmänkin diesel-veturi tyyppinen ratkaisu. On mahtavaa, kuinka ylävartaloon tulleen voiman myötä kaikenlaiset niska- ja hartiaseudun vaivat ovat jääneet kokonaan pois. Heittoihin on selvästi tullut voimaa lisää, nyt olisi vain saatava tekniikka paremmin kuntoon niin että pääsen hyödyntämään kaikki tehot. Spurteissa olen edelleen heikoilla enkä tiedä kuinka paljon hidas, enemmänkin kestävyysjuoksijan kaltainen ihminen voi muuttaa fysiikkaansa harjoittelulla. Tässä lajissa tarvittaisiin räjähtävää nopeutta, mutta sitä ei vain tunnu minusta irtoavan ei millään vaikka kuinka olen koettanut juoksulenkeillä ja spinningissä sitä itsestäni kaivaa.
Tuleva kisoihin valmistava kausi pitää siis sisällään salitreenejä kevyemmin painoin suuremmalla toistomäärällä, juoksulenkit pitäisi jättää kokonaan pois ja keskittyä enemmänkin jalkaketteryyteen. Täytynee vielä miettiä, mitä jumppia sisällytän ohjelmaani. Tykkään käydä ainakin kerran viikossa jossain ryhmäliikunnassakin mukana niin saa vähän monipuolisuutta, oppii kenties uusia liikkeitä ja saa tehdä ryhmässä töitä. Tällä hetkellä suosikkini taitaa olla kahvakuula ja zumba, vaikka pelkäänkin (ehkä hieman neuroottisesti), etät joku heittää mua kuulalla päähän kun hikoilen eturivissä ja zumbassa olen usein aika ullakolla kun näen ohjaajan liikkeistä vain pienen osan. Olenkin todennut, että harrastan mutuzumbaa, jonka liikkeet saattavat välistä erota huomattavastikin valtavirran zumbasta. Zumbassahan ohjaaja ei yleensä kerro mitä pitää tehdä ja häntä pitää vain matkia. Kun en näe peilistä mitä ohjaaja tekee edessä, kopioin yleensä ihan ookoosti askelkuviot, mutta käsien liikkeet, lantion ja ylävartalon vetkutukset yms. jäävät sitten mielikuvitukseni varaan. Mutta hauskaa on ja varmaan on kanssa jumppaajillakin kun mua katsovat.
Pelitreeniä pitäisi tietenkin saada mahdollisimman paljon. Ongelmana on tällä hetkellä kuitenkin se, ettei salivuoroja ole tarpeeksi. Edellisinä vuosina meillä on ollut neljät treenit pk-seudulla, nyt varmistuneita treenejä on vain kahdet ja nekin samalla päivällä osittain samaan aikaan. Olen repinyt tilanteen vuoksi täällä jo hiuksiani, mutta minkäs teet. Aina ei vain onnistu ja kun salien hakemisesta ei kukaan oikein keväällä ottanut vastuuta (pelaajien itse hoidettava asia kaupungin kanssa) jäi varaukset tekemättä. Monissa maissa vammaisilla on tarjolla omia halleja joissa on mahdollisuus treenata vaikka joka päivä kunnon tiloissa joten lähtöasetelmamme ovat tältä osin aika karut. Lisäksi on fakta, että maajoukkuelaiset asuvat eri puolilla Suomea joten emme pääse pelaamaan yhdessä kuin leireillä.
Treeniohjelmasta piti vielä mainita, ettei sekään ole mikään itestään selvyys täällä vammaisurheilupuolella. Meillä on vain pelivalmentaja eikä ketään joka pitäisi huolta kotiharjoittelusta. Nykyisen ohjelman saimme entiseltä maajoukkuepelaajalta joka sen meille onneksi teki omalla ajallaan. Kukaan ei neuvo, valvo tai ohjaa sitä, millaisia liikkeitä kannattaisi tehdä, meneekö liikkee tpuhtaasti ja onko harjoitteluohjelma muutoinkin riittävän monipuolinen. Pelaamiseen, pelitaktiikoihin, kokoonpanoihin jne. keskittyvä päävalmentaja ei joka paikkaan repeä joten perustason treenaaminen on jäänyt jokaisen omalle vastuulle ja se vähän hirvittää minua välillä. Teen paljon töitä ja toivoisin, että työni ei mene hukkaan huonon tietämykseni takia. Mitään valitusvirttä en nyt tästä halunnut tehdä. Moni asia on kunnossa ja tukea löytyy. On esimerkiksi hienoa, ettei meidän tarvitse tällä hetkellä maksaa leireistä tai kisareissuista mitään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)