Nyt on kait sitten viimein luovuttava haaveesta päästä kesäkuussa pelaamaan. Vuoroa ei ole löytynyt, (en ymmärrä miten se voi olla mahdollista kun koulutkin on juhannukseen saakka auki) mutta tällä mennään ja tähän on tyydyttävä. Treeniaikatauluani suunnitellessa on vain kovin orpo ja hölmö olo. Tuntuu pöhköltä kun vaihtoehdot rajoittuvat lähinnä kuntosaliin, juoksuun ja lihashuoltoon. Tällä viikolla alkoi nimittäin maksimivoimakausi. Personal trainer neuvoi, ettei sen kanssa samaan aikaan kannata mennä jumppaan, corea ehkä lukuunottamatta, ja juoksulenkitkin pitää keventää pk-lenkeiksi. Nyt pitäisi keskittää kaikki voimat ja aika muutamaan voimatreeniin viikossa. Tehdä salitreeni niin kovilla painoilla kuin ikinä uskaltaa ja antaa kropan palautua kunnolla.
Kuulostaa ensi alkuun mahtavalta, nyt saa vetää lonkkaa, tehdä vähemmän treenejä ja nauttia kesästä. Mutta mutta, enpä taaskaan osaa olla tyytyväinen. Jotenkin olen niin asennoitunut tekemään koko kesän paljon töitä tämän projektin eteen ja toisaalta nyt on kauhean hyvät energiat päällä ja tekisi vain mieli lisätä nykyisiäkin treenimääriä. Nyt kun niitä pitäisi päinvastoin vähentää, en oikein tiedä mihin päiväni kuluttaisin. Ihan kummallista. Ihan kuin laiskottelisin ja lintsaisin. Kohta tehdäänv alinnat Lontooseen ja minä se vain vähennän treenejä ja pyörittelen peukaloita. Lisäksi olen kait jotenkin riippuvainen tuosta excel-taulukostani johon oikein himoitsen laittaa uusia treenimerkintöjä. Kuukauden liikuntaminuuttien saldo jäänee tältä kuulta karmean pieneksi enkä tiedä miten sen itselleni annan anteeksi.
Nyt pitäisi nauttia ja ajatella tämän olevan ikäänkuin kesälomaa. Heinäkuussa palloillaankin sitten kahdesti viikossa ja keskitytään aerobisen kunnon parantamiseen. Elokuusta on tulossa hmmm no kiireinen on lievä ilmaisu, mutta ainakin sellainen kun päivätyön lisäksi pitäisi treenata tosissaan, nähdä Juusoakin jossain vaiheessa ja kaikki viikonloput menee maajoukkueleireillä. Eli tätä rauhallisempaa jaksoa tulen kaipaamaan seuraavina kuukausina moneen kertaan, kadun moneen kertaan jos en nyt nauti.
Pitäisi siis keksiä kaikenlaista kesälomatekemistä perheen kanssa niin ettei tämä aika ihan hukkaan mene. Lintsillä voisi ainakin käydä, Juuso ei koskaan ole siellä käynyt. En tiedä mitä tuo jätkänpätkä vielä niistä laitteista tykkää, mutta jo paikan katselemisessa varmasti riittää kummasteltavaa. Jossain eväsretkelläkin olisi kiva käydä ja maatilan eläimiä katsomassa. Mutta kun noita ei treeniohjelmassa lue, olen jotenkin niin huono saamaan mikään aikaan. Kotona riittäisi myös puuhaa, piha pitäisi uudistaa ja papereita, kaappeja ja varastoa olen luvannut (itselleni) järjestää kuntoon ennen töihin paluuta. Huh eli kyllä sitä ohjelmaa on vaikken urheilisikaan, pitäisiköhän laittaa tyynesti kalenteriin merkinnät niin tulisi myös tehtyä?
Maksimivoimakausi on alkanut varsin jäykissä (yllätys, yllätys) merkeissä. Olen vasta tehnyt kerran ala- ja ylävartalotreenit mutta lihakset meni jo ihan juntturaan. Maastavedon kanssa on ollut ongelmia koko ajan sillä olen aina ennen tehnyt vain pumpista tuttuja maastavetoja suorin jaloin ja nyt kun piti tehdä niitä oikeita, en ole millään oivaltanut tekniikkaa. Toisena ongelmana on ollut kulmasoutu. Tiistaina ei pää kääntynyt lainkaan vasemmalle kun hartiat meni ihan tukkoon salitreenin ansiosta. Eilen onneksi katsottiin personal trainerin kanssa nuo liikkeet läpi ja koin monta oivaltavaa hetkeä. Maastaveto ei oikein ole lainkaan sama liike kun se tehdään jalat koukistaen. On parempi ajatella se kokonaan eir liikkeenä niin tajuan, että sen pitää tuntua ennekaikkea reisissä ja takalistossa. Kulmasoutu oli onneksi korjattu pienellä muutoksella.
Mutta jäykkää siis on meininki tällä hetkellä täällä. Tänään ajatus on juosta kevyt palauttava lenkki ja venytellä taas kunnolla. Huomenna toivottavasti sitten ainakina jalat olisi kunnossa uutta voimatreeniä varten. Toivotaan nyt että tästä kaikesta on oikeasti hyötyä ja saan lisää voimaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntosali. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntosali. Näytä kaikki tekstit
torstai 7. kesäkuuta 2012
Nyt on kait sitten viimein luovuttava haaveesta päästä kesäkuussa pelaamaan. Vuoroa ei ole löytynyt, (en ymmärrä miten se voi olla mahdollista kun koulutkin on juhannukseen saakka auki) mutta tällä mennään ja tähän on tyydyttävä. Treeniaikatauluani suunnitellessa on vain kovin orpo ja hölmö olo. Tuntuu pöhköltä kun vaihtoehdot rajoittuvat lähinnä kuntosaliin, juoksuun ja lihashuoltoon. Tällä viikolla alkoi nimittäin maksimivoimakausi. Personal trainer neuvoi, ettei sen kanssa samaan aikaan kannata mennä jumppaan, corea ehkä lukuunottamatta, ja juoksulenkitkin pitää keventää pk-lenkeiksi. Nyt pitäisi keskittää kaikki voimat ja aika muutamaan voimatreeniin viikossa. Tehdä salitreeni niin kovilla painoilla kuin ikinä uskaltaa ja antaa kropan palautua kunnolla.
Kuulostaa ensi alkuun mahtavalta, nyt saa vetää lonkkaa, tehdä vähemmän treenejä ja nauttia kesästä. Mutta mutta, enpä taaskaan osaa olla tyytyväinen. Jotenkin olen niin asennoitunut tekemään koko kesän paljon töitä tämän projektin eteen ja toisaalta nyt on kauhean hyvät energiat päällä ja tekisi vain mieli lisätä nykyisiäkin treenimääriä. Nyt kun niitä pitäisi päinvastoin vähentää, en oikein tiedä mihin päiväni kuluttaisin. Ihan kummallista. Ihan kuin laiskottelisin ja lintsaisin. Kohta tehdäänv alinnat Lontooseen ja minä se vain vähennän treenejä ja pyörittelen peukaloita. Lisäksi olen kait jotenkin riippuvainen tuosta excel-taulukostani johon oikein himoitsen laittaa uusia treenimerkintöjä. Kuukauden liikuntaminuuttien saldo jäänee tältä kuulta karmean pieneksi enkä tiedä miten sen itselleni annan anteeksi.
Nyt pitäisi nauttia ja ajatella tämän olevan ikäänkuin kesälomaa. Heinäkuussa palloillaankin sitten kahdesti viikossa ja keskitytään aerobisen kunnon parantamiseen. Elokuusta on tulossa hmmm no kiireinen on lievä ilmaisu, mutta ainakin sellainen kun päivätyön lisäksi pitäisi treenata tosissaan, nähdä Juusoakin jossain vaiheessa ja kaikki viikonloput menee maajoukkueleireillä. Eli tätä rauhallisempaa jaksoa tulen kaipaamaan seuraavina kuukausina moneen kertaan, kadun moneen kertaan jos en nyt nauti.
Pitäisi siis keksiä kaikenlaista kesälomatekemistä perheen kanssa niin ettei tämä aika ihan hukkaan mene. Lintsillä voisi ainakin käydä, Juuso ei koskaan ole siellä käynyt. En tiedä mitä tuo pätkä vielä niistä laitteista tykkää, mutta jo paikan katselemisessa varmasti riittää kummasteltavaa. Jossain eväsretkelläkin olisi kiva käydä ja maatilan eläimiä katsomassa. Mutta kun noita ei treeniohjelmassa lue, olen jotenkin niin huono saamaan mikään aikaan. Kotona riittäisi myös puuhaa, piha pitäisi uudistaa ja papereita, kaappeja ja varastoa olen luvannut (itselleni) järjestää kuntoon ennen töihin paluuta. Huh eli kyllä sitä ohjelmaa on vaikken urheilisikaan, pitäisiköhän laittaa tyynesti kalenteriin merkinnät niin tulisi myös tehtyä?
Maksimivoimakausi on alkanut varsin jäykissä (yllätys, yllätys) merkeissä. Olen vasta tehnyt kerran ala- ja ylävartalotreenit mutta lihakset meni jo ihan juntturaan. Maastavedon kanssa on ollut ongelmia koko ajan sillä olen aina ennen tehnyt vain pumpista tuttuja maastavetoja suorin jaloin ja nyt kun piti tehdä niitä oikeita, en ole millään oivaltanut tekniikkaa. Toisena ongelmana on ollut kulmasoutu. Tiistaina ei pää kääntynyt lainkaan vasemmalle kun hartiat meni ihan tukkoon salitreenin ansiosta. Eilen onneksi katsottiin personal trainerin kanssa nuo liikkeet läpi ja koin monta oivaltavaa hetkeä. Maastaveto pitää ajatella kokonaan eri liikkeenä kuin aiemmin sillä senhän pitää tuntuakin ihan eri lihaksissa. Ja painoa piti laittaa paljon enemmän jotta liike tuli tehtyä oikein. Kulmasoutu oli onneksi korjattu pienellä muutoksella.
Mutta jäykkää siis on meininki tällä hetkellä täällä. Tänään ajatus on juosta kevyt palauttava lenkki ja venytellä taas kunnolla. Huomenna toivottavasti sitten ainakina jalat olisi kunnossa uutta voimatreeniä varten. Toivotaan nyt että tästä kaikesta on oikeasti hyötyä ja saan lisää voimaa.
Kesä on muutenkin julmaa aikaa tämän oikean ravinnon nauttimisen kannalta. Viime kesänä addiktoiduin pahasti erääseen jäätelöön ja nyt näyttää pahasti siltä, etten edelleenkään pysty vastustamaan kiusausta. Tilannetta ei helpota lainkaan se, että jäätelö on saanut reilu kauppa -merkin. Makeaa tekee heti mieli enemmän kun kerran on sortunut ja kierteen kurissapitämiseen menee älyttömästi energiaa. Toistaiseksi olen onnistunut vielä aika hyvin, pari jäätelöä on tullut syötyä, karkkia ei vieläkään.
Kuulostaa ensi alkuun mahtavalta, nyt saa vetää lonkkaa, tehdä vähemmän treenejä ja nauttia kesästä. Mutta mutta, enpä taaskaan osaa olla tyytyväinen. Jotenkin olen niin asennoitunut tekemään koko kesän paljon töitä tämän projektin eteen ja toisaalta nyt on kauhean hyvät energiat päällä ja tekisi vain mieli lisätä nykyisiäkin treenimääriä. Nyt kun niitä pitäisi päinvastoin vähentää, en oikein tiedä mihin päiväni kuluttaisin. Ihan kummallista. Ihan kuin laiskottelisin ja lintsaisin. Kohta tehdäänv alinnat Lontooseen ja minä se vain vähennän treenejä ja pyörittelen peukaloita. Lisäksi olen kait jotenkin riippuvainen tuosta excel-taulukostani johon oikein himoitsen laittaa uusia treenimerkintöjä. Kuukauden liikuntaminuuttien saldo jäänee tältä kuulta karmean pieneksi enkä tiedä miten sen itselleni annan anteeksi.
Nyt pitäisi nauttia ja ajatella tämän olevan ikäänkuin kesälomaa. Heinäkuussa palloillaankin sitten kahdesti viikossa ja keskitytään aerobisen kunnon parantamiseen. Elokuusta on tulossa hmmm no kiireinen on lievä ilmaisu, mutta ainakin sellainen kun päivätyön lisäksi pitäisi treenata tosissaan, nähdä Juusoakin jossain vaiheessa ja kaikki viikonloput menee maajoukkueleireillä. Eli tätä rauhallisempaa jaksoa tulen kaipaamaan seuraavina kuukausina moneen kertaan, kadun moneen kertaan jos en nyt nauti.
Pitäisi siis keksiä kaikenlaista kesälomatekemistä perheen kanssa niin ettei tämä aika ihan hukkaan mene. Lintsillä voisi ainakin käydä, Juuso ei koskaan ole siellä käynyt. En tiedä mitä tuo pätkä vielä niistä laitteista tykkää, mutta jo paikan katselemisessa varmasti riittää kummasteltavaa. Jossain eväsretkelläkin olisi kiva käydä ja maatilan eläimiä katsomassa. Mutta kun noita ei treeniohjelmassa lue, olen jotenkin niin huono saamaan mikään aikaan. Kotona riittäisi myös puuhaa, piha pitäisi uudistaa ja papereita, kaappeja ja varastoa olen luvannut (itselleni) järjestää kuntoon ennen töihin paluuta. Huh eli kyllä sitä ohjelmaa on vaikken urheilisikaan, pitäisiköhän laittaa tyynesti kalenteriin merkinnät niin tulisi myös tehtyä?
Maksimivoimakausi on alkanut varsin jäykissä (yllätys, yllätys) merkeissä. Olen vasta tehnyt kerran ala- ja ylävartalotreenit mutta lihakset meni jo ihan juntturaan. Maastavedon kanssa on ollut ongelmia koko ajan sillä olen aina ennen tehnyt vain pumpista tuttuja maastavetoja suorin jaloin ja nyt kun piti tehdä niitä oikeita, en ole millään oivaltanut tekniikkaa. Toisena ongelmana on ollut kulmasoutu. Tiistaina ei pää kääntynyt lainkaan vasemmalle kun hartiat meni ihan tukkoon salitreenin ansiosta. Eilen onneksi katsottiin personal trainerin kanssa nuo liikkeet läpi ja koin monta oivaltavaa hetkeä. Maastaveto pitää ajatella kokonaan eri liikkeenä kuin aiemmin sillä senhän pitää tuntuakin ihan eri lihaksissa. Ja painoa piti laittaa paljon enemmän jotta liike tuli tehtyä oikein. Kulmasoutu oli onneksi korjattu pienellä muutoksella.
Mutta jäykkää siis on meininki tällä hetkellä täällä. Tänään ajatus on juosta kevyt palauttava lenkki ja venytellä taas kunnolla. Huomenna toivottavasti sitten ainakina jalat olisi kunnossa uutta voimatreeniä varten. Toivotaan nyt että tästä kaikesta on oikeasti hyötyä ja saan lisää voimaa.
Kesä on muutenkin julmaa aikaa tämän oikean ravinnon nauttimisen kannalta. Viime kesänä addiktoiduin pahasti erääseen jäätelöön ja nyt näyttää pahasti siltä, etten edelleenkään pysty vastustamaan kiusausta. Tilannetta ei helpota lainkaan se, että jäätelö on saanut reilu kauppa -merkin. Makeaa tekee heti mieli enemmän kun kerran on sortunut ja kierteen kurissapitämiseen menee älyttömästi energiaa. Toistaiseksi olen onnistunut vielä aika hyvin, pari jäätelöä on tullut syötyä, karkkia ei vieläkään.
maanantai 28. toukokuuta 2012
Taantuma iski
Treenaamisessani on nyt iskenyt jonkin sortin taantuma niin kehityksellisesti kuin fyysisestikin. Pelaaminen tökkii, tuntuu vain ettei onnistu mikään mitä yritän ja kuntosalilla painot eivät nouse yhtä kepeästi kuin ennen. En ymmärrä yhtään mistä tässä on kyse. Opin mielestäni keväällä heittämään targea jotenkuten hyvin, mutta nyt heitot eivät lähde ollenkaan niin kuin ennen ja pitkiä heittoja ropisee. Suunnatkaan eivät enää ole heitoissa niin kohdillaan kuin ennen eikä tuntuma palloon vain tunnu oikealta. Puolustus, joka on ollut itselle aina se mukava ja helppokin homma tuntuu sekin mättävän ja pahasti. Asentovirheet ovat palanneet kuvioihin eli torjunta-asento ei ole optimaalinen ja pallo pomppaa siksi minuun osuttuaan maaliin. Välistä myös kuulen pallon tulevan väärin eli olen maissa torjumassa eri kohdassa kuin mistä pallo tulee. Ylipäätään tuntuu, että kroppani on unohtanut kaiken mitä on oppinut viimeisten kuukausien aikana ja toimii jotenkin aivan epäsynkronisesti. Salitreenissä liikeratojen puhtauteen joutuu kiinnittämään enemmän huomioita ja painoja välistä vähentämään kun ei vain jaksa.
Tätä kaikkea on nyt jatkunut pari viikkoa ja alan olla aika kärsimätön asian suhteen. Hassuinta on, ettei tämä ole vielä vaikuttanut fiiliksiini. Treeneihin lähtäminen tuntuu mukavalta ja tekee mieli lisätä treenikertoja ja tehdä vaikeampia asioita. Sitten tositoimiin ryhdyttyäni pelikentällä tai kuntosalilla surkea suorituskykyni kuitenkin masentaa ja tekee mieli luovuttaa. Halua kehittyä, treenata ja menestyä siis on, mutta johonkin se vain tökkää. Toisaalta sitten kun asiat alkavat mennä pieleen urheillessa, madallan itsekin tavoitetasoja ja alan luvouttaa kesken kaiken kun mielessä on vain ajatus, ettei tämä kuitenkaan onnistu. Kun en urheilusta sinällään oikeasti mitään tiedä, en tiedä onko tämä normaalia vai mistä tässä kaikessa on kyse. Alkaa vain ottaa päähän tällainen ja pelkään miten voin tehdä mitään näyttöjä Lontoota ajatellen kun epäonnistun kaikessa mihin ryhdyn.
Viikonloppuna oltiin siis leirillä Varalassa. Itsellä treenejä oli vain sunnuntaina kun olin töissä lauantain. Hyvin ei pyyhkinyt leirilläkään ja olin jo ihan varma, että ryssin tilaisuuteni päästä seuraavaan turnaukseen. Heittelin pitkiä jatkuvalla syötöllä kun koetin saada nopeaa hyökkäystä onnistumaan ja heittojen suunnat olivat kadoksissa. Seurasin Malmön turnauksessa tarkoin kuinka japanilaiset naiset nousivat ylös torjunta-asennosta erittäin nopeasti ja pystyivät näin pelaaman hyvin nopeaakin peliä. Oivallus oli todella valtava sillä olen tähän asti tuhlannut nousemiseen aivan liian monta turhaa liikettä ja sitä kautta aikaa ja energiaakin. Nyt osaan nousta maasta kuten he, mutta ikävä kyllä en osaa vielä heittää sen jälkeen. Ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni jalkani toimivat nopeammin kuin pääni ja tämän vuoksi olen ehtinyt jo nousta ja ottaa heittoon vaadittavat askeleet ennen kuin pääni ehtii varoittaa asiasta. Sillä kun nousee omalta pelipaikaltaan ylös, ei voi ottaa niin montaa vauhtiaskelta heittoon kuin normaalisti. Normitilanteessa sitä usein pakittaa maalille ja ottaa sieltä pitkän vauhdin ennen heittoa. Sen sijaan että otan pitkän vaudhin nopeissa heitoissa, minun tarvitsisi vain ottaa askel ja heittää kuten japanilaiset tekevät. Tätä pitää siis vielä treenata että saan sen lihasmuistiin oikein.
Leirin jälkeen tulivat valinnat Espanjan turnaukseen lähtevästä joukkueesta. Ihme kyllä, minut valittiin mukaan ja pääsen siis mukaan viimeiseen turnaukseen ennen Lontoota. Mahtava juttu, nyt minut on siis valittu jokaiseen turnaukseen koko maajoukkueurani aikana. Kertaakaan en ole joutunut jäämään kotiin, saas nähdä rikkooko Lontoo julmasti tämän sarjan. Espanjassa tulee todennäköisesti olemaan törkeän kuuma kesä-heinäkuun vaihteessa kun siellä olemme pelaamassa. En tosiaankaan tiedä miten sen handlaan koska en mikään helleihminen ole. Kuumalla ilmalla olen laiska ja vetelä joten tekemistä riittää että saan itsestäni puristettua kentälle taistelijan. Lisäksi täytyy miettiä paljon tuota pelijännittämistä, miten saan sen kuriin kun en ehdi sitä ennen nähdä edes tuota meidän urheilupsykologia.
Niin ja kesätreenien ajankohdista ei ole vieläkään mitään tietoa. Stressi kasvaa ja käyrät nousee. Pelaamaan pitäisi päästä mahdollisimman paljon kesän aikana, mutta salivuorot vain loistavat poissaolollaan. Mitään suunnitelmiakaan ei voi oikein tehdä kesän suhteen kun ei tiedä, minä viikonpäivinä mahdollisesti pk-seudulla pääsisi pelaamaan.
Tätä kaikkea on nyt jatkunut pari viikkoa ja alan olla aika kärsimätön asian suhteen. Hassuinta on, ettei tämä ole vielä vaikuttanut fiiliksiini. Treeneihin lähtäminen tuntuu mukavalta ja tekee mieli lisätä treenikertoja ja tehdä vaikeampia asioita. Sitten tositoimiin ryhdyttyäni pelikentällä tai kuntosalilla surkea suorituskykyni kuitenkin masentaa ja tekee mieli luovuttaa. Halua kehittyä, treenata ja menestyä siis on, mutta johonkin se vain tökkää. Toisaalta sitten kun asiat alkavat mennä pieleen urheillessa, madallan itsekin tavoitetasoja ja alan luvouttaa kesken kaiken kun mielessä on vain ajatus, ettei tämä kuitenkaan onnistu. Kun en urheilusta sinällään oikeasti mitään tiedä, en tiedä onko tämä normaalia vai mistä tässä kaikessa on kyse. Alkaa vain ottaa päähän tällainen ja pelkään miten voin tehdä mitään näyttöjä Lontoota ajatellen kun epäonnistun kaikessa mihin ryhdyn.
Viikonloppuna oltiin siis leirillä Varalassa. Itsellä treenejä oli vain sunnuntaina kun olin töissä lauantain. Hyvin ei pyyhkinyt leirilläkään ja olin jo ihan varma, että ryssin tilaisuuteni päästä seuraavaan turnaukseen. Heittelin pitkiä jatkuvalla syötöllä kun koetin saada nopeaa hyökkäystä onnistumaan ja heittojen suunnat olivat kadoksissa. Seurasin Malmön turnauksessa tarkoin kuinka japanilaiset naiset nousivat ylös torjunta-asennosta erittäin nopeasti ja pystyivät näin pelaaman hyvin nopeaakin peliä. Oivallus oli todella valtava sillä olen tähän asti tuhlannut nousemiseen aivan liian monta turhaa liikettä ja sitä kautta aikaa ja energiaakin. Nyt osaan nousta maasta kuten he, mutta ikävä kyllä en osaa vielä heittää sen jälkeen. Ehkäpä ensimmäistä kertaa elämässäni jalkani toimivat nopeammin kuin pääni ja tämän vuoksi olen ehtinyt jo nousta ja ottaa heittoon vaadittavat askeleet ennen kuin pääni ehtii varoittaa asiasta. Sillä kun nousee omalta pelipaikaltaan ylös, ei voi ottaa niin montaa vauhtiaskelta heittoon kuin normaalisti. Normitilanteessa sitä usein pakittaa maalille ja ottaa sieltä pitkän vauhdin ennen heittoa. Sen sijaan että otan pitkän vaudhin nopeissa heitoissa, minun tarvitsisi vain ottaa askel ja heittää kuten japanilaiset tekevät. Tätä pitää siis vielä treenata että saan sen lihasmuistiin oikein.
Leirin jälkeen tulivat valinnat Espanjan turnaukseen lähtevästä joukkueesta. Ihme kyllä, minut valittiin mukaan ja pääsen siis mukaan viimeiseen turnaukseen ennen Lontoota. Mahtava juttu, nyt minut on siis valittu jokaiseen turnaukseen koko maajoukkueurani aikana. Kertaakaan en ole joutunut jäämään kotiin, saas nähdä rikkooko Lontoo julmasti tämän sarjan. Espanjassa tulee todennäköisesti olemaan törkeän kuuma kesä-heinäkuun vaihteessa kun siellä olemme pelaamassa. En tosiaankaan tiedä miten sen handlaan koska en mikään helleihminen ole. Kuumalla ilmalla olen laiska ja vetelä joten tekemistä riittää että saan itsestäni puristettua kentälle taistelijan. Lisäksi täytyy miettiä paljon tuota pelijännittämistä, miten saan sen kuriin kun en ehdi sitä ennen nähdä edes tuota meidän urheilupsykologia.
Niin ja kesätreenien ajankohdista ei ole vieläkään mitään tietoa. Stressi kasvaa ja käyrät nousee. Pelaamaan pitäisi päästä mahdollisimman paljon kesän aikana, mutta salivuorot vain loistavat poissaolollaan. Mitään suunnitelmiakaan ei voi oikein tehdä kesän suhteen kun ei tiedä, minä viikonpäivinä mahdollisesti pk-seudulla pääsisi pelaamaan.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
Omituisen hyvä fiilis
Nyt ei voi kuin hämmästellä ja etsiä syytä kummalliseen oloon. Olo on energinen, ei nyt kepeä mutta ihan letkeä fiilis ja pää täynnä ajatuksia. Syytä tähän olen miettinyt paljon ja välillä on jo tullut pohdittua, olenko tulossa kipeäksi tai pitääkö tästä huolestua.
Meillä oli nimittäin viikonloppuna maajoukkueen leiri Pajulahdessa enkä ole koskaan ollut leirin jälkeen näin normaalissa kunnossa kuin nyt! Olen oppinut vihaamaan sunnuntai aamupäivän treenejä koska silloin on yleensä niin raihnainen olo ja pelista selviytyy vain sisulla ja kipukynnyksen unohtamalla mutta nyt eilinenkin päivä meni kuin tyhjää vain.
Valmentajaltakin oli pakko kysyä, olenko pelannut jotenkin vajaalla teholla mutta hän ei mitään ollut huomannut. Joku syy tähän kuitenkin on mutta se jäänee arvoitukseksi. Aiemmista leireistä poiketen tein verryttelyt aina samalla, huolellisella kaavalla huolehtien että joka puolelle tulee hyvä lämpö päälle. Lisäksi otin palautusjuomaa pari kertaa viikonlopun aikana. Muutoin toimin mielestäni täysin kuten ennenkin. Lisäksi tämä leiri käytännössä vain pelattiin ja sellaiset leirit ovat olleet ennen mun kropalle niitä kaikkein raskaimpia. Yhtenä syynä voi olla jo ihan se, että olen nyt pitemmän aikaa pystynyt tekemään oikeanlaista, maalipalloa tukevaa lihaskuntoa ja -huoltoa sali- ja fysiikkaharjoituksissa ja kroppa kestää nyt paremmin sitä peliä. No spekuloida voi aina mutta uskon kuitenkin, että kyseessä oli joku luonnon oikku ja pääsen seuraavalla leirillä taas normaaliin ahdinkoon.
Leirillä tehtiin pari maksimivoimatestiä ja ne jäivät yllättäen vähän kaivelemaan mua. Harmitti kun en tämän alaselän vaivan kanssa uskaltanut tehdä kyykkytestiä, olisi ollut hyvä tietää siihen maksimit. Penkin tein mutta sen tulos jäi myös kaivelemaan sillä 50kg jäi vasemman käden heikkouden takia noin 15sentin päähän. 45kg meni vielä niin kepeän oloisesti, että jos olisin hoksannut tehdä välissä 47kg olisi se voinut olla totuudenmukaisempi maksimi. Lisäksi täytynee huomioida myös se, että testi tehtiin sunnuntai aamupäivällä rankan lauantain jälkeen. Taidan siksi ajatella maksimikseni 50kg ja laskea salitreenin painot sen mukaan. Nyt maksimivoimakaudella pitäisi tehdä parhaimmillaan penkissä 85% painoilla maksimista joten tämä testitulos auttaa hyvin valitsemaan sopivan painon.
Leirillä oli tosiaan kiva päästä kunnolla keskittymään pelaamiseen kun muita harjoitteita ei juurikaan tehty. Nyt on paljon parempi tuntuma pelata seisovasta valmiusasemasta lähtevän sentterinkin vieressä, ennen tämä on ollut mulle jonkin sortin ongelma ja aiheuttanut ylimääräistä stressiä. Edelleen on luontevampaa pelata linjaa alhaalla valmiudessa olevan sentterin vieressä mutta nyt ainakin fiilis alempana pelaamiseen on parantunut. Kun sentteri lähtee torjuntaan seisaaltaan, täytyy laitamiesten puolustaa alempana niin ettei jää sentterin alle kun tämä tulee torjumaan. Alhaalla valmiudessa olevan sentterin kanssa voi pelata itse ylempänä niin että taakse jää enemmän tilaa josta pelastaa puolustajien taakse vierinyt pallo ja toisaalta puolustuslinja on erityyppinen tällöin. Kentällä liikkuminen on edelleen mulla paljon varmempaa kun pelaan edempänä sentterin vieressä. On tärkeää, että pelaaja löytää nopeasti takaisin omalle paikalleen koska vastustajalta voi tulla heitto hyvinkin nopeasti takaisin. Toisaalta olisi tärkeää liikkua kentällä jotta voi puolustaessa käydä varmistamassa muiden pelaajien takana ja hyökätessä heittää eri kohdista kenttää.
Vanhat ongelmakohdat ovat pysyvät, niihin ei muutosta tällä leirillä tullut. Heitoissa tuntuu että kaikki junnaa paikoillaan tai päinvastoin taantuu taaksepäin. Syynä varmaankin tuo edellsiessä tekstissäni mainitsemani heikko itsereflektoinnin kyky. En vain keksi mitä pitäisi tehdä toisin. Hienon oivalluksen sain sentään viime viikolla Espoon treeneissä kun kaveri antoi vinkkiä siihen miten uutta palloa pitää heittää eri tavoin kuin vanhaa, mutta jotenkin sen saattaminen käytäntöön on vielä vaiheessa. Jonkinverran sain myös käytännön neuvoja oikeasta linjasta heittokädestä toiseen käteen mutta sekään ei käytännössä kait onnistu, en tiedä. Puolustuksellisestikin oli varsin vaisu leiri. Imuroin muutaman maalin ja oma itsetunto varmana puolutajana sai kolhuja.
Tämä viikko otetaan nyt pelailun suhteen vähän rennommin jo ihan siksi että vappu tulee ja vie treenipäivämme tältä viikolta. Salilla on vielä kahden viikon ajan luvassa maksimivoimaa josta nautin oikeasti. Helatorstiana matkataankin sitten sinne Malmö Ladyintercupiin. Niin ja tänään tapaan ekaa kertaa sen uuden personal trainerin. Ajatuksena olisi kysyä neuvoja ravintoon, palauttavien käyttöön, verryttelyyn mutta ennen kaikkea aerobisen kunnon parantamiseen.
Niin ja hei, 2.heinäkuuta selviää, riittääkö tämän äidin rahkeet Lontooseen eli silloin valmentajamme on luvannut paljastaa Lontoon maalipallojoukkueiden kokoonpanon.
*****
Lopuksi voisin laittaa VAU:n tiedottajan Lauri Jaakkolan kirjoittaman lyhyen lehdistötiedotteen Lontoon paralympialaisten lohkojaosta joka on tänään julkaistu. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että saatiin helpompi lohko. Eihän tuonne ole tulossa kuin kovia maalipallomaita mutta jos kahdesta pitäisi valita niin kyllä tuo lohko on ennakolta veikattuna helpompi.
Meillä oli nimittäin viikonloppuna maajoukkueen leiri Pajulahdessa enkä ole koskaan ollut leirin jälkeen näin normaalissa kunnossa kuin nyt! Olen oppinut vihaamaan sunnuntai aamupäivän treenejä koska silloin on yleensä niin raihnainen olo ja pelista selviytyy vain sisulla ja kipukynnyksen unohtamalla mutta nyt eilinenkin päivä meni kuin tyhjää vain.
Valmentajaltakin oli pakko kysyä, olenko pelannut jotenkin vajaalla teholla mutta hän ei mitään ollut huomannut. Joku syy tähän kuitenkin on mutta se jäänee arvoitukseksi. Aiemmista leireistä poiketen tein verryttelyt aina samalla, huolellisella kaavalla huolehtien että joka puolelle tulee hyvä lämpö päälle. Lisäksi otin palautusjuomaa pari kertaa viikonlopun aikana. Muutoin toimin mielestäni täysin kuten ennenkin. Lisäksi tämä leiri käytännössä vain pelattiin ja sellaiset leirit ovat olleet ennen mun kropalle niitä kaikkein raskaimpia. Yhtenä syynä voi olla jo ihan se, että olen nyt pitemmän aikaa pystynyt tekemään oikeanlaista, maalipalloa tukevaa lihaskuntoa ja -huoltoa sali- ja fysiikkaharjoituksissa ja kroppa kestää nyt paremmin sitä peliä. No spekuloida voi aina mutta uskon kuitenkin, että kyseessä oli joku luonnon oikku ja pääsen seuraavalla leirillä taas normaaliin ahdinkoon.
Leirillä tehtiin pari maksimivoimatestiä ja ne jäivät yllättäen vähän kaivelemaan mua. Harmitti kun en tämän alaselän vaivan kanssa uskaltanut tehdä kyykkytestiä, olisi ollut hyvä tietää siihen maksimit. Penkin tein mutta sen tulos jäi myös kaivelemaan sillä 50kg jäi vasemman käden heikkouden takia noin 15sentin päähän. 45kg meni vielä niin kepeän oloisesti, että jos olisin hoksannut tehdä välissä 47kg olisi se voinut olla totuudenmukaisempi maksimi. Lisäksi täytynee huomioida myös se, että testi tehtiin sunnuntai aamupäivällä rankan lauantain jälkeen. Taidan siksi ajatella maksimikseni 50kg ja laskea salitreenin painot sen mukaan. Nyt maksimivoimakaudella pitäisi tehdä parhaimmillaan penkissä 85% painoilla maksimista joten tämä testitulos auttaa hyvin valitsemaan sopivan painon.
Leirillä oli tosiaan kiva päästä kunnolla keskittymään pelaamiseen kun muita harjoitteita ei juurikaan tehty. Nyt on paljon parempi tuntuma pelata seisovasta valmiusasemasta lähtevän sentterinkin vieressä, ennen tämä on ollut mulle jonkin sortin ongelma ja aiheuttanut ylimääräistä stressiä. Edelleen on luontevampaa pelata linjaa alhaalla valmiudessa olevan sentterin vieressä mutta nyt ainakin fiilis alempana pelaamiseen on parantunut. Kun sentteri lähtee torjuntaan seisaaltaan, täytyy laitamiesten puolustaa alempana niin ettei jää sentterin alle kun tämä tulee torjumaan. Alhaalla valmiudessa olevan sentterin kanssa voi pelata itse ylempänä niin että taakse jää enemmän tilaa josta pelastaa puolustajien taakse vierinyt pallo ja toisaalta puolustuslinja on erityyppinen tällöin. Kentällä liikkuminen on edelleen mulla paljon varmempaa kun pelaan edempänä sentterin vieressä. On tärkeää, että pelaaja löytää nopeasti takaisin omalle paikalleen koska vastustajalta voi tulla heitto hyvinkin nopeasti takaisin. Toisaalta olisi tärkeää liikkua kentällä jotta voi puolustaessa käydä varmistamassa muiden pelaajien takana ja hyökätessä heittää eri kohdista kenttää.
Vanhat ongelmakohdat ovat pysyvät, niihin ei muutosta tällä leirillä tullut. Heitoissa tuntuu että kaikki junnaa paikoillaan tai päinvastoin taantuu taaksepäin. Syynä varmaankin tuo edellsiessä tekstissäni mainitsemani heikko itsereflektoinnin kyky. En vain keksi mitä pitäisi tehdä toisin. Hienon oivalluksen sain sentään viime viikolla Espoon treeneissä kun kaveri antoi vinkkiä siihen miten uutta palloa pitää heittää eri tavoin kuin vanhaa, mutta jotenkin sen saattaminen käytäntöön on vielä vaiheessa. Jonkinverran sain myös käytännön neuvoja oikeasta linjasta heittokädestä toiseen käteen mutta sekään ei käytännössä kait onnistu, en tiedä. Puolustuksellisestikin oli varsin vaisu leiri. Imuroin muutaman maalin ja oma itsetunto varmana puolutajana sai kolhuja.
Tämä viikko otetaan nyt pelailun suhteen vähän rennommin jo ihan siksi että vappu tulee ja vie treenipäivämme tältä viikolta. Salilla on vielä kahden viikon ajan luvassa maksimivoimaa josta nautin oikeasti. Helatorstiana matkataankin sitten sinne Malmö Ladyintercupiin. Niin ja tänään tapaan ekaa kertaa sen uuden personal trainerin. Ajatuksena olisi kysyä neuvoja ravintoon, palauttavien käyttöön, verryttelyyn mutta ennen kaikkea aerobisen kunnon parantamiseen.
Niin ja hei, 2.heinäkuuta selviää, riittääkö tämän äidin rahkeet Lontooseen eli silloin valmentajamme on luvannut paljastaa Lontoon maalipallojoukkueiden kokoonpanon.
*****
Lopuksi voisin laittaa VAU:n tiedottajan Lauri Jaakkolan kirjoittaman lyhyen lehdistötiedotteen Lontoon paralympialaisten lohkojaosta joka on tänään julkaistu. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että saatiin helpompi lohko. Eihän tuonne ole tulossa kuin kovia maalipallomaita mutta jos kahdesta pitäisi valita niin kyllä tuo lohko on ennakolta veikattuna helpompi.
Lontoon paralympialaisten maalipalloturnauksen alkulohkot arvottiin Lontoossa. Suomi pelaa miesten turnauksessa samassa A-lohkossa Liettuan, Iso-Britannian, Brasilian, Turkin ja Ruotsin kanssa. Naisten turnauksessa Suomen kanssa A-lohkossa pelaavat Kiina, Iso-Britannia, Tanska ja Brasilia.
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Selkävamma melkein selätetty
Jiihaa! Selkä alkoi kuntoutua heti vuorokauden kipuiltuaan ja nyt olen jo varsin toiveikas. Eilen selviydyin maajoukkueen treeneistäkin muutamalla irvistyksellä ja hieman hitaammalla vaihteella. Kumarteluissa tulee kohta jossa selkä ilmoittaa ettei ihan tykkää, muttei kipu ole kuin hitusen siitä mitä lauantaina koin. Varsinkin jos on liikkeessä eikä jää nyhjöttämään mihinkään istualtaan, selkä tulee aika hyvän tuntuiseksi. Tänään lähden pelaamaan mutta täytyy sielläkin vähän makustella fiiliksiä. Torjunnat tuntuu ihan hyviltä mutta heitossa on sen verran räjähtävää liikettä ettei selkä ihan täysillä mukana vielä ole. Mutta nyt näyttää siis että selvisin pelkällä säikähdyksellä ja vitutuksella.
Lauantaina olisi tosiaan kansallisen kauden päätösturnaus. Siihen mennessä on selän oltava priimassa kunnossa joten nyt täytyy vain olla kärsivällinen ja tehdä oikeita asioita. Onneksi pystyin vähän juttelemaan fysiikkavalmentajamme kanssa tästä loukkaantumisesta ja sain häneltä ohjeita mitä uskallan nyt tehdä ja mitä en. Liikkua voinee suhteellisen normaalisti kunhan vältän liikkeitä joissa tarvitsee (apua unohdin oikeat termit... no siis) selän tukea. Kuntosalilla jätän tekemättä kyykyt ja maastavedon, askelkyykyissä todennäköisesti jätän vain liikkeet "puoleen väliin". Taidan tehdä muutoin kaikkea mikä hyvältä tuntuu eikä aiheuta selässä ikäviä fiboja.
Loukkaantumisen varsinainen syy jäänee mysteeriksi ja se hieman hatuttaa tällaista ihmistä joka nimenomaan haluaa tehdä asiat aina loppuun ja valmiiksi. Itse olen kallistunut huonon lämmittelyn puolelle mutta valmentajamme veikkasin enemmänkin virheasentoa kyykyssä. "Korsetti" ei ollut kunnolla koossa alas mennessä ja siksi selkä petti. Tämä jäänee nyt mua mietityttämään pitkäksi aikaa ja voin vain kuvitella mikä ahdistus on päällä siinä vaiheessa kun seuraavan kerran otan tangon harteille ja alan kyykätä. Fiilis on vähän sama kuin silloin kun on tipahtanut hevon selästä. Selkään on kavuttava heti, jotta ei jää rimakauhua. Kerran loukkasin itseni pahemmin kun toinen hevonen yritti potkaista ratsuani mutta osuikin minuun (hokilla eli painavammalla talvikengällä). Silloin en tosiaankaan päässyt selkään heti uudestaan ja seuraava kerta oli henkisesti raskas varsinkin samalla tallilla ja samalla hevosella.
Juusolla on taas flunssa. Nuhainen ja yskäinen tuo tällä hetkellä on onneksi vain. Nyt on vain pistettävä kädet kyynärpäitä myöten ristiin että poika toipuu pian jotta pääsemme salille treenaamaan. Tylsäähän tämä on mutten todellakaan vie kipeää lasta tartuttamaan muita lapsiparkkiin. Tosin musta alkaa vähitellen tuntua että moni muu vanhempi vie ja siksi sieltä ilmestyy meille aina kaikenlaisia pöpöjä mutta minkäs teet... Itse on toimittava moraalisesti ja toivottava että muutkin joskus älyäisivät, ei tästä muuten mitään tule.
Eipä tällä erää muuta. Voimakausi käynnistyy jahka saadaan ohjelmat ja pääsee taas testaamaan onko salilla huhkiminen vaikuttanut johonkin. Varsin maskuliininen ja rankka jakso siis luvassa viime kerran muistojen mukaan, mutta me like it. Valmistelen tässä seuraavaksi postausta liittyen noihin tekemiini lupauksiin. Täytynee päivittää hiukan että miten ne ravintotottumukset ja muut elämän muutokset ovat käynnistyneet.
****
Kuuntelin kirjoittaessani Ylex:n soittolistaa. En vain yksinkertaiesti keksinyt mitään sopivaa bändiä jota kuunnella ja yritän täältä löytää jotain sopivaa. Ei löytynyt.
ps. Mahtavaa, että lukijamäärät ovat nousussa ja vierailukerroissa siirryttiin nelinumeroisiin lukuihin. Sanaa blogista saa toki levittää jos uskot että joku olisi kiinnostunut.
pps. Tämän kirjoituksen ansiosta valmistin tälle päivälle varsin kypsää ja tummapaahtoista ruokaa. Laatikon piti olla uunissa maustumassa vain 5min mutta unohdin koko homman ja nyt se oli siellä... hmm kauan
Lauantaina olisi tosiaan kansallisen kauden päätösturnaus. Siihen mennessä on selän oltava priimassa kunnossa joten nyt täytyy vain olla kärsivällinen ja tehdä oikeita asioita. Onneksi pystyin vähän juttelemaan fysiikkavalmentajamme kanssa tästä loukkaantumisesta ja sain häneltä ohjeita mitä uskallan nyt tehdä ja mitä en. Liikkua voinee suhteellisen normaalisti kunhan vältän liikkeitä joissa tarvitsee (apua unohdin oikeat termit... no siis) selän tukea. Kuntosalilla jätän tekemättä kyykyt ja maastavedon, askelkyykyissä todennäköisesti jätän vain liikkeet "puoleen väliin". Taidan tehdä muutoin kaikkea mikä hyvältä tuntuu eikä aiheuta selässä ikäviä fiboja.
Loukkaantumisen varsinainen syy jäänee mysteeriksi ja se hieman hatuttaa tällaista ihmistä joka nimenomaan haluaa tehdä asiat aina loppuun ja valmiiksi. Itse olen kallistunut huonon lämmittelyn puolelle mutta valmentajamme veikkasin enemmänkin virheasentoa kyykyssä. "Korsetti" ei ollut kunnolla koossa alas mennessä ja siksi selkä petti. Tämä jäänee nyt mua mietityttämään pitkäksi aikaa ja voin vain kuvitella mikä ahdistus on päällä siinä vaiheessa kun seuraavan kerran otan tangon harteille ja alan kyykätä. Fiilis on vähän sama kuin silloin kun on tipahtanut hevon selästä. Selkään on kavuttava heti, jotta ei jää rimakauhua. Kerran loukkasin itseni pahemmin kun toinen hevonen yritti potkaista ratsuani mutta osuikin minuun (hokilla eli painavammalla talvikengällä). Silloin en tosiaankaan päässyt selkään heti uudestaan ja seuraava kerta oli henkisesti raskas varsinkin samalla tallilla ja samalla hevosella.
Juusolla on taas flunssa. Nuhainen ja yskäinen tuo tällä hetkellä on onneksi vain. Nyt on vain pistettävä kädet kyynärpäitä myöten ristiin että poika toipuu pian jotta pääsemme salille treenaamaan. Tylsäähän tämä on mutten todellakaan vie kipeää lasta tartuttamaan muita lapsiparkkiin. Tosin musta alkaa vähitellen tuntua että moni muu vanhempi vie ja siksi sieltä ilmestyy meille aina kaikenlaisia pöpöjä mutta minkäs teet... Itse on toimittava moraalisesti ja toivottava että muutkin joskus älyäisivät, ei tästä muuten mitään tule.
Eipä tällä erää muuta. Voimakausi käynnistyy jahka saadaan ohjelmat ja pääsee taas testaamaan onko salilla huhkiminen vaikuttanut johonkin. Varsin maskuliininen ja rankka jakso siis luvassa viime kerran muistojen mukaan, mutta me like it. Valmistelen tässä seuraavaksi postausta liittyen noihin tekemiini lupauksiin. Täytynee päivittää hiukan että miten ne ravintotottumukset ja muut elämän muutokset ovat käynnistyneet.
****
Kuuntelin kirjoittaessani Ylex:n soittolistaa. En vain yksinkertaiesti keksinyt mitään sopivaa bändiä jota kuunnella ja yritän täältä löytää jotain sopivaa. Ei löytynyt.
ps. Mahtavaa, että lukijamäärät ovat nousussa ja vierailukerroissa siirryttiin nelinumeroisiin lukuihin. Sanaa blogista saa toki levittää jos uskot että joku olisi kiinnostunut.
pps. Tämän kirjoituksen ansiosta valmistin tälle päivälle varsin kypsää ja tummapaahtoista ruokaa. Laatikon piti olla uunissa maustumassa vain 5min mutta unohdin koko homman ja nyt se oli siellä... hmm kauan
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Säälittävää valitusta terveydestä TAAS
Otsikolla koetan jo pelotella mun valittamiseen kyllästyneitä lukijaraukkojani klikkaamaan tämä kirjoitus pois välilehdeltä. Luvassa ei ole mitään kovin positiivista tarinaa ja se ärsyttää mua jo valmiiksi kun mielesätni tämä blogi pitäisi olla vähän valoisampi enkä tiedä kuka tällaista vuodatusta jaksaa lukea ;)
No asiaan... Taas tuli treenaamiseen haastetta ja harmitusta. Alaselkä on nyt siinä kunnossa etten edes harkitse lattialle kumartumista. Alkuviikon olen koettanut häätää pientä flunssanpoikasta pois ja pitänyt taukoa treenaamisesta. Varsinaista kunnon flunssaa ei edes ole ollut, pientä kurkkukipua välillä mutta lähinnä vain nuhaa. Tänään lähdin viimein salille melkein viikon tauon jälkeen, olo tuntui mainiolta ja fiilis oli energinen. Suunnitelma oli tehdä osa alavartalon treenistä kuntosalin puolella ja mennä sitten core-tunnille. Kyykkytreeni ei ehtinyt toista sarjaa pitemmälle kun alaselässä vihlaisi todella ilkeästi. Kipu tuntui vain oikealla puolella ja säteili alas nilkkaan saakka. Siinä ei into tai tahto auttanut kun oikeasti oli vain niin tuskainen olo. Yritin vielä venyttää ja lämmittää lihasta enemmän (en oikeasti tiedä mitä olisi pitänyt tehdä) mutta kyykkyja ei voinut tehdä enää edes ilman tankoa. Vitutus oli sen verran suuri, etten treenaamista viitsinyt kokonaan lopettaa vaan irvistelin coretunnin väkipakolla.
Kipu ei ole vähentynyt tässä päivän mittaan muttei toisaalta ole pahentunutkaan. Nyt tiedän jo monta asentoa joita ei kannata yrittää (lattialla istuminen, tavaroiden nostaminen lattialta, eteenpäin kumartuminen ruokapöydässä jne) mutta kyllä tuo veitsenterävä kipu aina osaa kuitenkin yllättää. Levossa ei satu, jotain hyvää tässä sentään kait on. Kipu on ihan alhaalla selässä ja vain oikealla puolella.
Nyt hyvät neuvot olisivat taas kyllä kallisarvoisia. Ärsyttää jo ihan se, ettei itsellä ole mitään tietotaitoa tällaisista asioista. Olen mukamas niin urheiljaa olevinani mutten tiedä mitään ihmisen fysiikasta. On pakottava tarve tietää mistä tämä kipu johtuu, mitä alaselälle pitäisi nyt tehdä ja kuinka kauan tämän kanssa pitää kitua. Mulla ei ole oikeasti harmainta haisuakaan siitä tulisiko nyt levätä vai jotenkin aktiivisesti koettaa tuota parantaa/liikuttaa. Tällaisen epäonnen ja kropan kanssa pitäisi nähtävästi olla vähintään fysioterapeutin koulutus että pystyisi urheilemaan. Tai kyllä mulle riittäisi että olisi edes joku jolle soittaa ja kysyä apuja. Mutta vammaisurheilupuolella sellainen taitaa olla naurettava haave.
Olen yrittänyt kovasti keksiä mitä sen kyykkysarjan kanssa oikein kävi jotta osaisin edes jatkossa tällaiset tilanteet välttää. Syyttävä sormi osoittaa ehkä eniten huonoa lämmittelyä sillä peruskyykky ei todellakaan pitäisi olla mitenkään hankala liike tehdä oikein. Tangossa ei ollut edes kummoisiakaan painoja vielä kun yritin ottaa vähän rauhallisemmin alkuun. Lämmittelyn tein normaalista poiketen tangon kanssa, tei kyykkyjä askelkyykkyjä tangon kanssa, ehkä en sitten riittävästi huomioinut selkää, en ymmärrä, en jaksaisi enää yrittää kelailla niitä minuutteja.
Joo ei tässä nyt auta kuin taipua (henkisesti, fyysisesti en pysty) ja katsoa mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Ehkä vaiva helpottaa piankin ja pääsen taas asiaan. Olin vain niin kovin innoissani siitä etten tullut kunnolla kipeäksi ja lumen sulamista olen seurannut niin innokkaana. Suunnitelmissa oli juoksulenkki huomenna koiran kanssa mutta se pitänee nyt unohtaa. Ehkä joskus sitten jos näistä vaivoistani pääsen.
No asiaan... Taas tuli treenaamiseen haastetta ja harmitusta. Alaselkä on nyt siinä kunnossa etten edes harkitse lattialle kumartumista. Alkuviikon olen koettanut häätää pientä flunssanpoikasta pois ja pitänyt taukoa treenaamisesta. Varsinaista kunnon flunssaa ei edes ole ollut, pientä kurkkukipua välillä mutta lähinnä vain nuhaa. Tänään lähdin viimein salille melkein viikon tauon jälkeen, olo tuntui mainiolta ja fiilis oli energinen. Suunnitelma oli tehdä osa alavartalon treenistä kuntosalin puolella ja mennä sitten core-tunnille. Kyykkytreeni ei ehtinyt toista sarjaa pitemmälle kun alaselässä vihlaisi todella ilkeästi. Kipu tuntui vain oikealla puolella ja säteili alas nilkkaan saakka. Siinä ei into tai tahto auttanut kun oikeasti oli vain niin tuskainen olo. Yritin vielä venyttää ja lämmittää lihasta enemmän (en oikeasti tiedä mitä olisi pitänyt tehdä) mutta kyykkyja ei voinut tehdä enää edes ilman tankoa. Vitutus oli sen verran suuri, etten treenaamista viitsinyt kokonaan lopettaa vaan irvistelin coretunnin väkipakolla.
Kipu ei ole vähentynyt tässä päivän mittaan muttei toisaalta ole pahentunutkaan. Nyt tiedän jo monta asentoa joita ei kannata yrittää (lattialla istuminen, tavaroiden nostaminen lattialta, eteenpäin kumartuminen ruokapöydässä jne) mutta kyllä tuo veitsenterävä kipu aina osaa kuitenkin yllättää. Levossa ei satu, jotain hyvää tässä sentään kait on. Kipu on ihan alhaalla selässä ja vain oikealla puolella.
Nyt hyvät neuvot olisivat taas kyllä kallisarvoisia. Ärsyttää jo ihan se, ettei itsellä ole mitään tietotaitoa tällaisista asioista. Olen mukamas niin urheiljaa olevinani mutten tiedä mitään ihmisen fysiikasta. On pakottava tarve tietää mistä tämä kipu johtuu, mitä alaselälle pitäisi nyt tehdä ja kuinka kauan tämän kanssa pitää kitua. Mulla ei ole oikeasti harmainta haisuakaan siitä tulisiko nyt levätä vai jotenkin aktiivisesti koettaa tuota parantaa/liikuttaa. Tällaisen epäonnen ja kropan kanssa pitäisi nähtävästi olla vähintään fysioterapeutin koulutus että pystyisi urheilemaan. Tai kyllä mulle riittäisi että olisi edes joku jolle soittaa ja kysyä apuja. Mutta vammaisurheilupuolella sellainen taitaa olla naurettava haave.
Olen yrittänyt kovasti keksiä mitä sen kyykkysarjan kanssa oikein kävi jotta osaisin edes jatkossa tällaiset tilanteet välttää. Syyttävä sormi osoittaa ehkä eniten huonoa lämmittelyä sillä peruskyykky ei todellakaan pitäisi olla mitenkään hankala liike tehdä oikein. Tangossa ei ollut edes kummoisiakaan painoja vielä kun yritin ottaa vähän rauhallisemmin alkuun. Lämmittelyn tein normaalista poiketen tangon kanssa, tei kyykkyjä askelkyykkyjä tangon kanssa, ehkä en sitten riittävästi huomioinut selkää, en ymmärrä, en jaksaisi enää yrittää kelailla niitä minuutteja.
Joo ei tässä nyt auta kuin taipua (henkisesti, fyysisesti en pysty) ja katsoa mitä seuraava päivä tuo tullessaan. Ehkä vaiva helpottaa piankin ja pääsen taas asiaan. Olin vain niin kovin innoissani siitä etten tullut kunnolla kipeäksi ja lumen sulamista olen seurannut niin innokkaana. Suunnitelmissa oli juoksulenkki huomenna koiran kanssa mutta se pitänee nyt unohtaa. Ehkä joskus sitten jos näistä vaivoistani pääsen.
perjantai 30. maaliskuuta 2012
Kevään aikataulut
Nyt pääsi niin onnellisesti käymään, että mut valittiin Malmö ladyintercupiin lähtevään joukkueeseen. Eli meillä on ennen Lontoon paralympialaisia vain kaksi kansainvälistä turnausta, ensimmäinen pidetään Ruotsissa toukokuussa ja toinen Espanjassa kesä-heinäkuun vaihteessa. Malmön joukkue varmistui eilen ja pääsen mukaan! Itse turnauksesta ei ole kovinkaan hehkeitä muistoja viime vuodelta; hävisimme yhtä matsia lukuunottamatta kaikki ottelut, ruoka oli surkeaa, huonekaverinani ollut pelikaveri oli oksennustaudissa ja pelihallissa oli törkeän huono ilma. Nyt ei vaadita kummoisiakaan että tänä vuonna reissu olisi edes hiukan onnistuneempi. Lähdemme Malmöön helatorstaina ihan törkeän aikaisin.
Huhtikuun 21. päivä pelataan päätösturnaus kansallisella tasolla. Sarjasääntöjen ansiosta kaikki on vielä mahdollista joten voittoa sinne lähdetään tavoittelemaan. Olimme runkosarjan toisia.
Kevään ohjelma sisältää leirin joka kuun viimeisenä viikonloppuna ja viikottaiset fysiikkatreenit taitavat jatkua ihan kesän alkuun saakka. Saliharjoittelussa jaksot vaihtuvat viiden viikon välein eli seuraava alkaa viikolla 16 kun tämä perusvoima 1 kausi saadaan ahkeroitua loppuun. Seuraavaksi tehdään sitten maksimivoimaa ja sen jälkeen taas uudestaan perusvoimaa ja maksimivoimaa. Malttamattomana sitä aina odottaa uuden ohjelman tuloa sillä noihin vanhan ohjelman liikkeisiin on ehtinyt jo aikatavalla tympiintymään. Moni liike meillä on ollut monta kuukauttakin eri toistomäärillä tosin ja niiden vaihtumista aina toivoo. Joka ohjelmasta löytyy lisäksi aina ne inhokit (kuten ylätaljaveto mulla nyt) joiden poistumista ohjelmasta odottaa suurimmalla innolla.
Päivä, jolloin maalipallossa valitaan paralympiajoukkueet ei ole vielä varmistunut, mutta jossain kesä-heinäkuun vaihteessa sekin on. Toivon mukaan Espanjaan valitaan lähtemään jo ne pelaajat jotka pelaavat Lontoossakin niin saataisiin heille sitten hyvää turnaustumtumaa. Tarkka tiedotuspäivä olisi mulle kyllä tosi tärkeä, koska joudun anomaan vapaata töistäni Lontoon kisojen ajaksi jos sinne pääsen. Aloitan opinto-ohjaajan työni jälleen elokuun alussa ja Lontooseen lähtijät poistuvat Suomen kamaralta 23.8. Lontoon reissusta tulee 2,5viikon mittainen joten työt jäisivät kyllä aika rempalleen jos pääsen mukaan, mutta se taitaa olla pieni hinta noin hienosta tapahtumasta. No tarkemmin en ole viitsinyt alkaa Lontooseen lähtöä spekuloimaan enää koska en nyt jaksa miettiä sitä, millaisia pelaajia joukkue sinne tarvitsee ja olenko itse juuri sellainen.
Huhtikuun 21. päivä pelataan päätösturnaus kansallisella tasolla. Sarjasääntöjen ansiosta kaikki on vielä mahdollista joten voittoa sinne lähdetään tavoittelemaan. Olimme runkosarjan toisia.
Kevään ohjelma sisältää leirin joka kuun viimeisenä viikonloppuna ja viikottaiset fysiikkatreenit taitavat jatkua ihan kesän alkuun saakka. Saliharjoittelussa jaksot vaihtuvat viiden viikon välein eli seuraava alkaa viikolla 16 kun tämä perusvoima 1 kausi saadaan ahkeroitua loppuun. Seuraavaksi tehdään sitten maksimivoimaa ja sen jälkeen taas uudestaan perusvoimaa ja maksimivoimaa. Malttamattomana sitä aina odottaa uuden ohjelman tuloa sillä noihin vanhan ohjelman liikkeisiin on ehtinyt jo aikatavalla tympiintymään. Moni liike meillä on ollut monta kuukauttakin eri toistomäärillä tosin ja niiden vaihtumista aina toivoo. Joka ohjelmasta löytyy lisäksi aina ne inhokit (kuten ylätaljaveto mulla nyt) joiden poistumista ohjelmasta odottaa suurimmalla innolla.
Päivä, jolloin maalipallossa valitaan paralympiajoukkueet ei ole vielä varmistunut, mutta jossain kesä-heinäkuun vaihteessa sekin on. Toivon mukaan Espanjaan valitaan lähtemään jo ne pelaajat jotka pelaavat Lontoossakin niin saataisiin heille sitten hyvää turnaustumtumaa. Tarkka tiedotuspäivä olisi mulle kyllä tosi tärkeä, koska joudun anomaan vapaata töistäni Lontoon kisojen ajaksi jos sinne pääsen. Aloitan opinto-ohjaajan työni jälleen elokuun alussa ja Lontooseen lähtijät poistuvat Suomen kamaralta 23.8. Lontoon reissusta tulee 2,5viikon mittainen joten työt jäisivät kyllä aika rempalleen jos pääsen mukaan, mutta se taitaa olla pieni hinta noin hienosta tapahtumasta. No tarkemmin en ole viitsinyt alkaa Lontooseen lähtöä spekuloimaan enää koska en nyt jaksa miettiä sitä, millaisia pelaajia joukkue sinne tarvitsee ja olenko itse juuri sellainen.
torstai 22. maaliskuuta 2012
Ei huippua mutta vakavan mukavaa kuitenkin
Arki on soljunut täällä ihan omalla painollaan enkä ehkä siksikään ole käynyt täällä kirjoittelemassa kun on kaikki ihan "tylsästi" mallillaan. Treenitunteja on tässä kuussa kertynyt melkein jo puolet enemmän kuin flunssan vuoksi surkeasti menneessä helmikuussa. Maajoukkueen pelaajana mun pitää kirjata urheiluni harjoittelupäiväkirjaan ja nyt olen leikkimielisesti laittanut sinne excelin laskemaan myös tehdyt minuutit aina yhteen.
Määrällä ei saavuteta tietenkään laatua mutta noista kuukausittaisista loppusummista näkee hyvin mm. sen, kuinka paljon sairastelut ovat vieneet treeniltä terää. Tässä kuussa en ole ollut flunssassa! Tästä täytynee kiittää uutta ruokavaliota ja muutoinkin hidasta elämäntapojen muuttamista. Gojimarjoja, macaa ja immuuni buustereita eli orgaanisia monivitamiineja ja d-vitamiineja lienee syytä eniten hehkuttaa. Viikonloppuna oli jännä fiilis. Lauantaina dancemaratonin jälkeen tuli mielettömän viluinen ja kipeä olo. Kurkku ei ollut kipeä mutta jotenkin oli vaisu olo. Otin heti itseäni henkisesti niskasta, luin Harjun ohjeet flunssan ehkäisystä vielä kerran ja keskityin flunssan karkoittamiseen. Vielä sunnuntaina olo oli viluinen ja vajaakuntoinen, mutta maanantaina kaikki oli taas kunnossa eikä flunssa tullut kylään. Nyt uskallan tämän jo kirjoittaa, alkuviikosta en uskaltanut tulla tänne hehkuttamaan kuinka selätin flunssan. ;) Mikään supervastustuskyky mulla ei varmastikaan vielä ole kun vasta hetken olen tätä uutta elämäntapaa noudattanut, mutta yksi voitto nyt ainakin tuli tällä konstilla.
Salitreenissä kaikki menee suht mallikkaasti uudella perusvoimakaudella. Sarjoissa pitäisi pyrkiä pyramidimaisuuteen eli tehdä aluksi ja lopuksi toistoja enemmän ja lisätä painoja keskimmäisiin sarjoihin mutta tämän toteuttaminen vaatii vielä vähän sopivien painojen etsintää ja tunnustelua. Vähitellen salilla tehtyihin laitteiden siirtoihinkin alkaa tottua ja pärjään siellä kohta jo aika normaalin näköisellä liikkumisella. Lemppari vatsalaitteenikin, Ab-solo jossa heitetään 4kg kuntopalloa on korjattu ja voi sitä riemua kun pääsin viskomaan palloa tänään käsitreenin kruunuksi.
Juusosta täytyy sen verran mainita, että hän tuntuu viihtyvän kuntosalin lapsiparkissa jos mahdollista niin entistäkin paremmin. Poika arvailee aina matkalla salille kuka hoitaja siellä milloinkin on ja kun lähdetään, on hoitajaa käytävä aina erikseen halaamassa. Toisaalta Juusolle on kehittymässä jonkinsortin addiktio karjalanpiirakoihin ja osasyyllisenä voinemme pitää treenaamistani. Aina salilta lähdettyämme Juuso alkaa makustella sitä kuinka hänellä on karjalanpiirakkanälkä ja Sellon kaupoista emme pääse ohi ilman kaameaa huutoa jos piirakkaa ei ala kuulua. On äidin kärsivällisyydestä ja viitselijäisyydestä kiinni, milloin poiketaan kaupan kautta ja milloin väännetään periaatteen nimissä ilman.
Salilla mietin tänään taas (nyt kun sarjojen välissä on pidettävä niin ärsyttävän pitkiä taukoja ehtii ajattelemaankin) omaa urheiljaidentiteettiäni. Kun ihmiset kysyvät, mitä teen "työkseni", on jotenkin vajaata sanoa vain, että olen hoitovapaalla hoitamassa Juusoa. Se kertoo musta vain puolet tästä arjesta jota meillä eletään. Treenaan niin paljon että jotenkin sitä haluaa mainita myös sen puolen.
Sitten ongelmaksi muodostuu mitä sanaa tästä toiminnasta käyttää. Pelkkä treenaaminen tai liikunnan harrastaminen on aika loiva ilmaus. Välillä aina urheillessani mietin, että nyt luovuttaisin jos vain harrastaisin tai tänään en menisi ollenkaan jos en maajoukkueessa pelaisi. Paras esimerkki tästä on viime kesältä. Olimme joukkuekaverin kanssa sopineet että menemme heittämään kuntopalloa. Kun kaveri tuli, satoi ulkona kaatamalla ja oli aika kylmäkin. Ulos heittelemään emme todellakaan olisi lähteneet ilman sitä jotakin vakavuuden astetta mikä tähän toimintaan liittyy. Sormet kohmeessa ja litimärkänä sitä tuli miettineeksi silloinkin, että mitä tämä oikein on nimeltään.
Paras sana jonka olen keksinyt on tuo puolivakavissaan urheileminen. Tosin tuokin on ympäripyöreä ja kummallinen sana kun sitä tarkemmin miettii. Huippu- tai ammattiurheilija en ole vaikka maajoukkueessa pelaavia varmaan yleensä sillätavoin ajatellaan. Minusta silloin pitäisi olla oma valmentaja jatkuvasti mukana, ruokavalion tarkemmin mietittyä ja suoraan sanottuna tietämyskin asioista ihan eri tasoa. Enkä minä nyt miltään huippu-urheilijalta näytäkää lyhtypylväs jalkoineni ja heiluvine alleineni.
Jos sanoo, että olen kotiäiti ja pelaan maajoukkueessa maalipalloa, joutuu suurella todennäköisyydellä samalla kertomaan lyhennetyn version maalipallon säännöistä (ei kukaan tätä lajia oikeasti tunne) ja omasta näkövammadiagnoosistaan. En häpeä näkövammaani enkä sitä väenväkisin halua peitellä, mutta käsisydämelle, olisiko teistä kiva kertoa omista sairauksistanne yksityiskohtaisesti kenelle vain? Ja toisinaan on päiviä, ettei oikeasti jaksaisi aloittaa sitä samaa diagnoosikeskustelua aina. Musta on hyvä että ihmiset saa tietoa näkövammaisuudesta ja mielelläni sinänsä asioista puhun, mutta aina ei vain jaksa sitäkään. Ja ikävä kyllä ihmiset kysyy aina ne ihan samat asiat...
Tuosta tulikin mieleeni että taas maanantaina sain hyvän muistutuksen, miltä tämä meidän laji saattaa ulkopuolisesta näyttää. Eräs nainen oli seuraamassa maajoukkueemme fysiikkatreenejä ja totesi pelinomaisia harjoitteita katsottuaan, että "olette te kyllä taitavia. Tuohan on ihan sairas laji". Ja niin tosiaan, onhan se aika erikoista heittäytyä 40-60km/h kulkevan kovan pallon eteen makaamaan kun ei näe mitään. Kyllähän tuo laji vähän jonkinsortin masokismia taitaa vaatia.
Kuten syksyllä kirjoitin, saimme siis pääkaupunkiseudulle yhteensä neljät maalipallotreenit viikkoon. Maanantaina on maajoukkueen fysiikkatreenit ja toiseksi treeniksi tarvitsisi aina peliä sisältävän treenin. Eihän tätä lajia kuntosalilla tai palloa heittelemällä opi, pelatessa se kehitys kuitenkin tapahtuu tai konkretisoituu. Nyt treenejä on niin monia, ettei niihin oikein tahdo löytyä riittävästi pelaajia. On kyseltävä ja kartoitettava osallistujamäärä jotta treeniin saadaan ainakin kuusi osallsitujaa ja päästään pallottelemaan. Näyttää siltä, että on käytävä miesten kanssa pelaamassa jotta sitä peliaikaa itselleen saa. Se on tietty vähän erityyppistä ja vaatii pojiltakin joustoja, mutta naisten treeneihin ei vain tunnu enää löytyvän riittäväsit porukkaa. Harmillinen homma sanoisin.
***
Tämä blogitus tehtiin Stellan tahdissa. Spotifystä en sitä pysty enää kuuntelemaan kun kerrat on täynnä joten youtuben kautta valkkailin kuulokkeisiin suosikkejani. Häävalssi on ehkä kaikkein kaunein biisi jonka tällä hetkellä tiedän.
Määrällä ei saavuteta tietenkään laatua mutta noista kuukausittaisista loppusummista näkee hyvin mm. sen, kuinka paljon sairastelut ovat vieneet treeniltä terää. Tässä kuussa en ole ollut flunssassa! Tästä täytynee kiittää uutta ruokavaliota ja muutoinkin hidasta elämäntapojen muuttamista. Gojimarjoja, macaa ja immuuni buustereita eli orgaanisia monivitamiineja ja d-vitamiineja lienee syytä eniten hehkuttaa. Viikonloppuna oli jännä fiilis. Lauantaina dancemaratonin jälkeen tuli mielettömän viluinen ja kipeä olo. Kurkku ei ollut kipeä mutta jotenkin oli vaisu olo. Otin heti itseäni henkisesti niskasta, luin Harjun ohjeet flunssan ehkäisystä vielä kerran ja keskityin flunssan karkoittamiseen. Vielä sunnuntaina olo oli viluinen ja vajaakuntoinen, mutta maanantaina kaikki oli taas kunnossa eikä flunssa tullut kylään. Nyt uskallan tämän jo kirjoittaa, alkuviikosta en uskaltanut tulla tänne hehkuttamaan kuinka selätin flunssan. ;) Mikään supervastustuskyky mulla ei varmastikaan vielä ole kun vasta hetken olen tätä uutta elämäntapaa noudattanut, mutta yksi voitto nyt ainakin tuli tällä konstilla.
Salitreenissä kaikki menee suht mallikkaasti uudella perusvoimakaudella. Sarjoissa pitäisi pyrkiä pyramidimaisuuteen eli tehdä aluksi ja lopuksi toistoja enemmän ja lisätä painoja keskimmäisiin sarjoihin mutta tämän toteuttaminen vaatii vielä vähän sopivien painojen etsintää ja tunnustelua. Vähitellen salilla tehtyihin laitteiden siirtoihinkin alkaa tottua ja pärjään siellä kohta jo aika normaalin näköisellä liikkumisella. Lemppari vatsalaitteenikin, Ab-solo jossa heitetään 4kg kuntopalloa on korjattu ja voi sitä riemua kun pääsin viskomaan palloa tänään käsitreenin kruunuksi.
Juusosta täytyy sen verran mainita, että hän tuntuu viihtyvän kuntosalin lapsiparkissa jos mahdollista niin entistäkin paremmin. Poika arvailee aina matkalla salille kuka hoitaja siellä milloinkin on ja kun lähdetään, on hoitajaa käytävä aina erikseen halaamassa. Toisaalta Juusolle on kehittymässä jonkinsortin addiktio karjalanpiirakoihin ja osasyyllisenä voinemme pitää treenaamistani. Aina salilta lähdettyämme Juuso alkaa makustella sitä kuinka hänellä on karjalanpiirakkanälkä ja Sellon kaupoista emme pääse ohi ilman kaameaa huutoa jos piirakkaa ei ala kuulua. On äidin kärsivällisyydestä ja viitselijäisyydestä kiinni, milloin poiketaan kaupan kautta ja milloin väännetään periaatteen nimissä ilman.
Salilla mietin tänään taas (nyt kun sarjojen välissä on pidettävä niin ärsyttävän pitkiä taukoja ehtii ajattelemaankin) omaa urheiljaidentiteettiäni. Kun ihmiset kysyvät, mitä teen "työkseni", on jotenkin vajaata sanoa vain, että olen hoitovapaalla hoitamassa Juusoa. Se kertoo musta vain puolet tästä arjesta jota meillä eletään. Treenaan niin paljon että jotenkin sitä haluaa mainita myös sen puolen.
Sitten ongelmaksi muodostuu mitä sanaa tästä toiminnasta käyttää. Pelkkä treenaaminen tai liikunnan harrastaminen on aika loiva ilmaus. Välillä aina urheillessani mietin, että nyt luovuttaisin jos vain harrastaisin tai tänään en menisi ollenkaan jos en maajoukkueessa pelaisi. Paras esimerkki tästä on viime kesältä. Olimme joukkuekaverin kanssa sopineet että menemme heittämään kuntopalloa. Kun kaveri tuli, satoi ulkona kaatamalla ja oli aika kylmäkin. Ulos heittelemään emme todellakaan olisi lähteneet ilman sitä jotakin vakavuuden astetta mikä tähän toimintaan liittyy. Sormet kohmeessa ja litimärkänä sitä tuli miettineeksi silloinkin, että mitä tämä oikein on nimeltään.
Paras sana jonka olen keksinyt on tuo puolivakavissaan urheileminen. Tosin tuokin on ympäripyöreä ja kummallinen sana kun sitä tarkemmin miettii. Huippu- tai ammattiurheilija en ole vaikka maajoukkueessa pelaavia varmaan yleensä sillätavoin ajatellaan. Minusta silloin pitäisi olla oma valmentaja jatkuvasti mukana, ruokavalion tarkemmin mietittyä ja suoraan sanottuna tietämyskin asioista ihan eri tasoa. Enkä minä nyt miltään huippu-urheilijalta näytäkää lyhtypylväs jalkoineni ja heiluvine alleineni.
Jos sanoo, että olen kotiäiti ja pelaan maajoukkueessa maalipalloa, joutuu suurella todennäköisyydellä samalla kertomaan lyhennetyn version maalipallon säännöistä (ei kukaan tätä lajia oikeasti tunne) ja omasta näkövammadiagnoosistaan. En häpeä näkövammaani enkä sitä väenväkisin halua peitellä, mutta käsisydämelle, olisiko teistä kiva kertoa omista sairauksistanne yksityiskohtaisesti kenelle vain? Ja toisinaan on päiviä, ettei oikeasti jaksaisi aloittaa sitä samaa diagnoosikeskustelua aina. Musta on hyvä että ihmiset saa tietoa näkövammaisuudesta ja mielelläni sinänsä asioista puhun, mutta aina ei vain jaksa sitäkään. Ja ikävä kyllä ihmiset kysyy aina ne ihan samat asiat...
Tuosta tulikin mieleeni että taas maanantaina sain hyvän muistutuksen, miltä tämä meidän laji saattaa ulkopuolisesta näyttää. Eräs nainen oli seuraamassa maajoukkueemme fysiikkatreenejä ja totesi pelinomaisia harjoitteita katsottuaan, että "olette te kyllä taitavia. Tuohan on ihan sairas laji". Ja niin tosiaan, onhan se aika erikoista heittäytyä 40-60km/h kulkevan kovan pallon eteen makaamaan kun ei näe mitään. Kyllähän tuo laji vähän jonkinsortin masokismia taitaa vaatia.
Kuten syksyllä kirjoitin, saimme siis pääkaupunkiseudulle yhteensä neljät maalipallotreenit viikkoon. Maanantaina on maajoukkueen fysiikkatreenit ja toiseksi treeniksi tarvitsisi aina peliä sisältävän treenin. Eihän tätä lajia kuntosalilla tai palloa heittelemällä opi, pelatessa se kehitys kuitenkin tapahtuu tai konkretisoituu. Nyt treenejä on niin monia, ettei niihin oikein tahdo löytyä riittävästi pelaajia. On kyseltävä ja kartoitettava osallistujamäärä jotta treeniin saadaan ainakin kuusi osallsitujaa ja päästään pallottelemaan. Näyttää siltä, että on käytävä miesten kanssa pelaamassa jotta sitä peliaikaa itselleen saa. Se on tietty vähän erityyppistä ja vaatii pojiltakin joustoja, mutta naisten treeneihin ei vain tunnu enää löytyvän riittäväsit porukkaa. Harmillinen homma sanoisin.
***
Tämä blogitus tehtiin Stellan tahdissa. Spotifystä en sitä pysty enää kuuntelemaan kun kerrat on täynnä joten youtuben kautta valkkailin kuulokkeisiin suosikkejani. Häävalssi on ehkä kaikkein kaunein biisi jonka tällä hetkellä tiedän.
maanantai 12. maaliskuuta 2012
Sohjoa ja herkkuövereitä
Viikonloppuna oltiin vähän lomailemassa Rantasipi Aulangolla. Päätin, etten ota treenikamoja ollenkaan mukaan kun oltiin siellä vain yksi vuorokausi mutta kaduin tätä päätöstä koko päivän. Treeni on niin helppo tehdä kun sali löytyy samasta rakennuksesta eli kun ei matkoihin tartte varata aikaa. Päätin myös etten "nipota" syömisistäni reissun aikana ja niinhän siinä kävi, että makean osalta meni taas ihan överiksi. Ruoan kanssa napsin noutopöydästä paljon vihreää ja vähän hilareita, mutta jälkiruoalla ei kohtuus pysynyt ollenkaan mukana vaan ahmin aivan haltioissani herkkuja napaani niin paljon kuin vain sain ängettyä. Onneksi eilen tuli jo pahaolokin syömisistä joten ehkä ensi kerralla kun teen poikkeuksen ruokavaliooni osaan jo käyttäytyä paremmin... On vain niin kurjaa huomata kuinka vanha vitsaus eli sokerinhimo pääsee iskemään heti kun on päässyt herkkuja syömään. Pari seuraavaa päivää menee taas tässä kärvistellessä ennen kuin kroppa luovuttaa ja unohtaa.
Jos jätetään viikonlopun ruokailut huomiotta niin olen mielestäni syönyt tosi maltillisia määriä (etenkin iltaisin) ja onnistunut pitämään ateriat terveellisinä ja hilarit vähissä. Macaa laitan nykyään vajaan teelusikallisen palautusjuoman sekaan ja siellä sen pystyy jotenkin sietämään. Inhoan sinä hajua mutta sisulla vedän vaikka väkipakolla tuon paketin minkä olen itselleni ostanut. Vettä pitäisi yhä juoda enemmän mutta sen sentään tiedostan jo.
Ilmat on kyllä karseat ja Juuson kanssa liikkumiseen en ole keksinyt tuskatonta vaihtoehtoa. Koko talvi kuljettiin pulkalla joka paikkaan ja se oli niin vaivatonta ja mukavaa että olin jo unohtanut kuinka paljon tuo poika oikeastaan painaakaan. Nyt pulkalla ei enää pääse jokapaikkaan joten se on pitänyt hylätä. Tiet on vain niin täynnä pehmeää ja painavaa loskaa, ettei rattaiden työntämisestäkään meinaa mitään tulla. Liinassa taas en oikein välittäisi näin liukkailla keleillä Juusoa kantaa kun pelkään että kaadun ja Juuso jää alle. En myöskään nauti liinan sitomisesta kaikkien talvivaatteiden päälle.Kuntosalilta on myös tosi raskas lähteä voimatreenin jälkeen kantamaan tuota taaperoa. Jos on tehnyt ylävartalotrenin sen vielä kestää, mutta alavartalotreenin jälkeen pojan kantaminen on masentavan raskasta. Ärsyttävintä on vielä se, että meidän rattaat on hajalla ja etupyöristä irtoaa vuorotellen jompikumpi noin 10metrin välein loskassa. Poika on jo niin iso etten millään raaskisi uusiakaan rattaita ostaa joten tällä mennään.
Tällä viikolla alkoi sitten perusvoima 1 jakso kuntosalilla. Toistoja on aikalailla sama määrä mitä olen edellisessä jaksossakin tehnyt mutta sarjat vähän vaihtuu ja liikkeitäkin tuli pari uutta. Lisää painoa pitäisi tankoon saada laitettua nyt. Tässä jaksossa pyritään kehittämään lihasten yleistä voimatasoa ja harjoitettavuutta. Itselle haastavinta taitaa tässä ohjelmassa olla pitempien taukojen pitäminen. 2-3minuuttia pitäisi välissä aina antaa lihasten levätä mutta itse aina tuppaan kiirehtimään liikaa. Yleensä valmistelen tauolla seuraavan liikkeen suorituspaikkaa, laittelen painoja ja häslään jotain ja tulee olemaan haastavaa malttaa levätä kolmekin minuuttia.
Mun kuntosalilla lattiaremontti on tehty mutta eivätpä ne tietenkään niitä laitteita samoille paikoilla laittaneet. Harhailu ottaa pahasti päähän varsinkin kun laitteet on nyt jotenkin tiiviimmin yhdessä ja lattian väritys on sen verran epätasainen, että sekin vaikeuttaa laitteiden ulokkeiden hahmottamista. Olen välistä kuin ansaan jäänyt riistaeläin kun haparoin tietäni pois laitteiden seasta.
Jos jätetään viikonlopun ruokailut huomiotta niin olen mielestäni syönyt tosi maltillisia määriä (etenkin iltaisin) ja onnistunut pitämään ateriat terveellisinä ja hilarit vähissä. Macaa laitan nykyään vajaan teelusikallisen palautusjuoman sekaan ja siellä sen pystyy jotenkin sietämään. Inhoan sinä hajua mutta sisulla vedän vaikka väkipakolla tuon paketin minkä olen itselleni ostanut. Vettä pitäisi yhä juoda enemmän mutta sen sentään tiedostan jo.
Ilmat on kyllä karseat ja Juuson kanssa liikkumiseen en ole keksinyt tuskatonta vaihtoehtoa. Koko talvi kuljettiin pulkalla joka paikkaan ja se oli niin vaivatonta ja mukavaa että olin jo unohtanut kuinka paljon tuo poika oikeastaan painaakaan. Nyt pulkalla ei enää pääse jokapaikkaan joten se on pitänyt hylätä. Tiet on vain niin täynnä pehmeää ja painavaa loskaa, ettei rattaiden työntämisestäkään meinaa mitään tulla. Liinassa taas en oikein välittäisi näin liukkailla keleillä Juusoa kantaa kun pelkään että kaadun ja Juuso jää alle. En myöskään nauti liinan sitomisesta kaikkien talvivaatteiden päälle.Kuntosalilta on myös tosi raskas lähteä voimatreenin jälkeen kantamaan tuota taaperoa. Jos on tehnyt ylävartalotrenin sen vielä kestää, mutta alavartalotreenin jälkeen pojan kantaminen on masentavan raskasta. Ärsyttävintä on vielä se, että meidän rattaat on hajalla ja etupyöristä irtoaa vuorotellen jompikumpi noin 10metrin välein loskassa. Poika on jo niin iso etten millään raaskisi uusiakaan rattaita ostaa joten tällä mennään.
Tällä viikolla alkoi sitten perusvoima 1 jakso kuntosalilla. Toistoja on aikalailla sama määrä mitä olen edellisessä jaksossakin tehnyt mutta sarjat vähän vaihtuu ja liikkeitäkin tuli pari uutta. Lisää painoa pitäisi tankoon saada laitettua nyt. Tässä jaksossa pyritään kehittämään lihasten yleistä voimatasoa ja harjoitettavuutta. Itselle haastavinta taitaa tässä ohjelmassa olla pitempien taukojen pitäminen. 2-3minuuttia pitäisi välissä aina antaa lihasten levätä mutta itse aina tuppaan kiirehtimään liikaa. Yleensä valmistelen tauolla seuraavan liikkeen suorituspaikkaa, laittelen painoja ja häslään jotain ja tulee olemaan haastavaa malttaa levätä kolmekin minuuttia.
Mun kuntosalilla lattiaremontti on tehty mutta eivätpä ne tietenkään niitä laitteita samoille paikoilla laittaneet. Harhailu ottaa pahasti päähän varsinkin kun laitteet on nyt jotenkin tiiviimmin yhdessä ja lattian väritys on sen verran epätasainen, että sekin vaikeuttaa laitteiden ulokkeiden hahmottamista. Olen välistä kuin ansaan jäänyt riistaeläin kun haparoin tietäni pois laitteiden seasta.
torstai 1. maaliskuuta 2012
Törmäilyä salilla
Huh huijaa... nyt en voi ainakaan väittää että on ollut tylsää kotoilua tämä elämä. Ei olla kotona paljoa ehditty tällä viikolla laiskotella. Mies on ollut kuumeisena kotosalla ja sen ansiosta olen päässyt Juuson päiväunien aikaan salille. Näin meille on jäänyt enemmän aikaa käydä aamu- ja iltapäivisin kaikenlaisissa muissa riennoissa ja niin ollaan sitten tehtykin. Tänään oltiin mm. luistelemassa, eilen taaperotansseissa, askartelukerhossa ja vaikkasta missä... Mukavaa on ollut mutta täytyy myöntää että kroppa on yllättävän tiukoilla. Epäilen kankeuden ja lötkön (laiskan) olon johtuvan lähinnä voimakaudesta salilla ja siitä ettei fysiikka ole vielä ihan toipunut täysin pitkästä flunssasta. Enkä tiedä onko ravitsemuspuoli vieläkään ihan balanssissa.
Salillani tehdään remonttia ja olen sen myötä taas jälleen kerran törmännyt oman näköni asettamiin rajoihin (kirjaimellisesti). Kuntosali ylipäätään on erittäin vaikea hahmotettava huonolla näöllä. Kaikista laitteista näkyy ikään kuin läpi ja kaikki ovat yleensä saman värisiäkin. On mahdoton sanoa, mistä joku laite loppuu ja toinen alkaa. Kaikki on mun silmissä vain yhtä sellaista valkoisen mustaa sekasotkua. Ja kun seinätkin on valkoiset, ei välttämättä edes kaikkia laitteita seinistä erota. Pari ensimmäistä viikkoa uudella kuntosalilla aina kulkee vähän eksyneen oloisena ja tekee lähinnä niitä liikkeitä, mihin laitteisiin sattuu törmäämään ja joista on keksinyt mitä niillä tehdään. Kun saliin tottuu, oppii näköaistin kautta nähtyä kaaosta hallitsemaan, eli jättää huomiotta muut laitteet ja kulkee tuttuja reittejä aina samoille laitteille. En edes osaisi sanoa mitä kaikkia laitteita meidän salilla on, hahmotan vain pienen osan koko paikasta ja pysyttelen tutuilla reiteillä.
Nyt salillamme tosiaan vaihdetaan lattiamateriaalia ja kaikki laitteet on siirrelty hyvin sattumanvaraisesti ja ahtaasti sinne tänne töiden alta pois. Lisäksi laitteiden sijainti tuntuu vaihtelevan päivittäin töiden etenemisen mukaan. Onneksi ohjelmassani kä Yllättävän vaikeaa on ollut löytää ihytetään varsin harvaa laitetta, lähinnä pärjään irtopainoilla ja tangolla. Jumppamatolle sopivaa paikkaa en ole löytänyt joten vatsat ja selät ovat jääneet tekemättä kun en penkkejäkään niihin löytänyt. Eilen esimerkiksi harhailin aikani (varmasti hyvin fiksun näköisesti laitteisiin törmäillen ja niitä käsin hapuillen) ympäriinsä oikeaa jalkaprässiä etsiesäni. Kun viimein sen onnistuin hahmottamaan, nousikin suurimmaksi ongelmaksi levypainojen (sitten kun olin ne löytänyt) rahtaaminen laitteeseen. Pikkuisen alkoi hirvittää kun kompuroin laitteiden jalkoihin 20kg paino käsissäni ja pikaisen riskianalyysin jälkeen päätin etten todellakaan vie painoja enää takaisin paikoilleen.
Rempan vuoksi pelkään koko ajan aiheuttavani joko itselleni, kanssa urheilijoilleni tai itse remontille vahinkoa treenatessani. Laitteita on jouduttu sijoittelemaan niin tiiviisti, että niiden välissä on vaikea kävellä. Ette varmaan ole tulleet ajatelleeksikaan kuinka monen muotoisia kuntosalilaitteet oikeastaan ovatkaan, mutta minä olen kyllä joutunut asiaa murehtimaan. Koskaan ei tiedä milloin joku ihme vipstaaki osuu otsaan, vatsaan tai kamppaa maahan.Lisäksi pelkäsin, että kävellä lantustankin vahingossa johonkin liimaliisteriin ja ikuistan itseni siihen lattiaan.
No onneksi tämä harhailu ja epätoivo on vain väliaikaista. Kunhan vain pirulaiset menevät ja laittavat ne laitteensa täsmälleen samoille paikoille kuin aina ennenkin. Normaalistihan en taritse liikkuumiseeni edes valkoista keppiä, liikun hyvin sujuvasti ulkona eikä musta mnoikaan huomaa että olen näkövammainen. Tuo kuntosali laitteineen on vain sellainen ympäristö, ettei siellä mikään hahmotu normaalisti.
***
Lauantaina meidän maalipallojoukkue järjestää pakollisen maalipalloturnauksen Espoossa. Tehtävää on paljon ja stressiä vähän pukkaa, mutta täytyy vain jaksaa.... Moni kaverini / sukulaiseni on tulossa vapaaehtoiseksi toimitsijaksi turnaukseen ja vähän jännitän heidänkinp puolestaan, miten jaksavat pitkän päivän ruokapalkalla heilua. Organisoinnin ja järkkäilyn lomassa olisi sitten vielä itsekin hankkiuduttava oikeaan aikaan kentälle pelaamaan.
Salillani tehdään remonttia ja olen sen myötä taas jälleen kerran törmännyt oman näköni asettamiin rajoihin (kirjaimellisesti). Kuntosali ylipäätään on erittäin vaikea hahmotettava huonolla näöllä. Kaikista laitteista näkyy ikään kuin läpi ja kaikki ovat yleensä saman värisiäkin. On mahdoton sanoa, mistä joku laite loppuu ja toinen alkaa. Kaikki on mun silmissä vain yhtä sellaista valkoisen mustaa sekasotkua. Ja kun seinätkin on valkoiset, ei välttämättä edes kaikkia laitteita seinistä erota. Pari ensimmäistä viikkoa uudella kuntosalilla aina kulkee vähän eksyneen oloisena ja tekee lähinnä niitä liikkeitä, mihin laitteisiin sattuu törmäämään ja joista on keksinyt mitä niillä tehdään. Kun saliin tottuu, oppii näköaistin kautta nähtyä kaaosta hallitsemaan, eli jättää huomiotta muut laitteet ja kulkee tuttuja reittejä aina samoille laitteille. En edes osaisi sanoa mitä kaikkia laitteita meidän salilla on, hahmotan vain pienen osan koko paikasta ja pysyttelen tutuilla reiteillä.
Nyt salillamme tosiaan vaihdetaan lattiamateriaalia ja kaikki laitteet on siirrelty hyvin sattumanvaraisesti ja ahtaasti sinne tänne töiden alta pois. Lisäksi laitteiden sijainti tuntuu vaihtelevan päivittäin töiden etenemisen mukaan. Onneksi ohjelmassani kä Yllättävän vaikeaa on ollut löytää ihytetään varsin harvaa laitetta, lähinnä pärjään irtopainoilla ja tangolla. Jumppamatolle sopivaa paikkaa en ole löytänyt joten vatsat ja selät ovat jääneet tekemättä kun en penkkejäkään niihin löytänyt. Eilen esimerkiksi harhailin aikani (varmasti hyvin fiksun näköisesti laitteisiin törmäillen ja niitä käsin hapuillen) ympäriinsä oikeaa jalkaprässiä etsiesäni. Kun viimein sen onnistuin hahmottamaan, nousikin suurimmaksi ongelmaksi levypainojen (sitten kun olin ne löytänyt) rahtaaminen laitteeseen. Pikkuisen alkoi hirvittää kun kompuroin laitteiden jalkoihin 20kg paino käsissäni ja pikaisen riskianalyysin jälkeen päätin etten todellakaan vie painoja enää takaisin paikoilleen.
Rempan vuoksi pelkään koko ajan aiheuttavani joko itselleni, kanssa urheilijoilleni tai itse remontille vahinkoa treenatessani. Laitteita on jouduttu sijoittelemaan niin tiiviisti, että niiden välissä on vaikea kävellä. Ette varmaan ole tulleet ajatelleeksikaan kuinka monen muotoisia kuntosalilaitteet oikeastaan ovatkaan, mutta minä olen kyllä joutunut asiaa murehtimaan. Koskaan ei tiedä milloin joku ihme vipstaaki osuu otsaan, vatsaan tai kamppaa maahan.Lisäksi pelkäsin, että kävellä lantustankin vahingossa johonkin liimaliisteriin ja ikuistan itseni siihen lattiaan.
No onneksi tämä harhailu ja epätoivo on vain väliaikaista. Kunhan vain pirulaiset menevät ja laittavat ne laitteensa täsmälleen samoille paikoille kuin aina ennenkin. Normaalistihan en taritse liikkuumiseeni edes valkoista keppiä, liikun hyvin sujuvasti ulkona eikä musta mnoikaan huomaa että olen näkövammainen. Tuo kuntosali laitteineen on vain sellainen ympäristö, ettei siellä mikään hahmotu normaalisti.
***
Lauantaina meidän maalipallojoukkue järjestää pakollisen maalipalloturnauksen Espoossa. Tehtävää on paljon ja stressiä vähän pukkaa, mutta täytyy vain jaksaa.... Moni kaverini / sukulaiseni on tulossa vapaaehtoiseksi toimitsijaksi turnaukseen ja vähän jännitän heidänkinp puolestaan, miten jaksavat pitkän päivän ruokapalkalla heilua. Organisoinnin ja järkkäilyn lomassa olisi sitten vielä itsekin hankkiuduttava oikeaan aikaan kentälle pelaamaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)